Tänään sain olla mukana jännittämässä kun Annikan kauan odottama hevonen saapui vihdoin perille. Odotusaika venyi eri syistä mahdottoman pitkäksi, suorastaan raastavan pitkäksi. Niinpä saapumishetki oli tunteita täynnä. Niiltä ei voinut välttyä kameran takanakaan. Onneksi sattui vapaapäivä että pääsin tuohon hetkeen osallistumaan. Matkasta uupunut varsa asteli varoen ulos kuljetusautosta, mahdottoman ystävällinen kuljettaja oli selvästi ollut turvana koko pitkän matkan Ruotsin Skånesta asti. Viileän kesäkuun aurinko kimmelsi kyyneleissä, niin valtava helpotus oli viimeinkin saada omaan hoitoon kauan odottama hevonen. En olisi tätäkään ihan ymmärtänyt ellei meille olisi tullut tuo koira perheeseen. Nyt oli ihan helppoa samaistua. Ihmeellinen, iloinen aamupäivä.
Kaikkialla kukkii, aurinko paistaa mutta untuvatakkia saa vetää tiukemmalle. Eihän tässä mitään uutta ole, sitä vaan tottuu niin joutuin lämpimään keliin. Toukokuun viikot vilahtivat ohi, niin ne yleensä tekevät. Neljä vuotta sitten meillä oltiin valmiita juhlimaan ylioppilasta. Nyt tuo tuleva luokanopettaja matkustaa tämän tästä Pohjanlahden yli naapurimaahan rakkauden perässä. Se tuntuu ihan erilaiselta. Siitä tulee välillä pala kurkkuun. Vaasa on lähellä ja kotimaassa. Äitiys on semmoista. Onnea toivoo koko sydämestään, jokaisen surun ja vaikeuden haluaisi ottaa omille harteilleen. Mutta nyt on palju kohta lämmin eikä turhia murheita kannata hautoa, ne ovat kuin toukokuiset viikot, ne vilahtavat ohi.
Aurinko paistaa yhtä kauniisti sunnuntai-iltaan kuin se teki eilen yövaeltajien saapuessa Öjaan kohti seikkailua öisessä saaristoluonnossa. Aiemmin viikolla pidettiin viimeinen iso kokous talkooporukalle ja tarkistettiin että kaikki tiesivät tehtävänsä. Kymmenen yhdistystä pieneltä kylältä sai jälleen noin 60 hengen porukan kasaan. Kaikkia yhdistää iloinen yhdessä tekeminen ja mahdollinen pieni tuotto joka tulee oman yhdistyksen käyttöön ja näin taas kyläläisten hyväksi. Se on kyllä jotain se. Ennätysmäärä ihmisiä oli tänä vuonna lähtöpaikalla! Ja oikeasti vauvasta vaariin kun perheet tulivat tänä vuonna pienten kanssa vaeltamaan Pikku Yövaellusta, 2 km kauneinta saaristoluontoa ihan kyläkeskuksen tuntumassa. Oma tehtäväni on luontevasti kuvailu illan aikana. Niinpä saan poimia rusinat pullasta kun autolla ajellen pääsen haistelemaan tunnelmia jokaisella taukopaikalla ja lopuksi maalissa otamme vastaan uupuneita, iloisia vaeltajia. Aamuyöstä pyöräilin kotiin, tulet reunustivat tuttua kotitietä ja aamuauringon rusko värjäsi taivaan. Unohtui harmitella että pyöränlukon avain tipahti tienvarteen eikä löytynyt. Oli niin hyvä mieli. Aamulla kun tultiin siivoilemaan odotti avain kyläkeskuksessa, joku vaeltajista oli sen poiminut talteen. Näillä mielin kohti täyteen buukattua ensi viikkoa!
Yhtäkkiä saatiin olla auringon laskiessa mökin terassilla, veden päällä kiiri rantasipin ja joutsenen laulu. Tuuli vaikeni, metsä kaikui linnunlaulua, hyttyset saapuivat, mökki oli siivottu, piha haravoitu, sauna lämmitetty. Voi ihmiselon autuaita hetkiä. Toki autuus auttoi kun kolmen aikaan yöllä koiralle tuli kakkahätä, puoli seitsemältä taas ei enää halunnut olla yksin alakerrassa.. Takkaan tulet, sohvalle pötköttämään ja odottelemaan järkevämpää ylösnousun ajankohtaa vapaapäivänä. Tänään on ollut äitienpäivä. On syöty yhdessä lounas, syöty aika paljon ihanaa täytekakkua. Illan pyörälenkillä ihmiset pyöräilivät, touhusivat pihoilla, istuivat aurinkoa ottaen terasseilla. Vihreys on tulossa, jäinen maa on sulanut ja kevät puhkeaa ihan kohta täyteen vauhtiin. Juuri nyt on hyvä olla tässä.
Mittiallt var det dags att sätta sig på villaterassen, lyssna på stranspiparen (rantasipi), svanor, myggor och känna sig otroligt lycklig och tacksam för våren. Efter att städat, krattat och badat bastu kan inte mycket slå känslan att sitta ute och se solen gå ner. Tacksamheten hjälpte till när hunden ville ut kl 3 på natten, när det också var mycket trist att vara ensam nere kl 6.38.. Men när man tänder brasan, myser under täcket på soffan kan ingen vara sur riktigt länge. Idag har vi firat morsdag tillsammans, ätit god mat och allt för mycket tårtan. Efter en lång o kall vår exploderar liv nu, grönskan kommer med fart, snart är det sommar. Det är gott att vara ju just nu.
Kevätaurinko paistaa iltakahdeksalta keittiöön. Ensimmäiset punkit on nypitty koirasta. Pelargoniat ikkunalla. Raparperi on pongahtanut ylös täysin piittaamatta olosuhteista. Lintujen taukoamaton kuoro. Kevät on tullut. Voi ihanuutta. Vappu viikonloppu mutta unohtui sima ostaa. Oikeastaan ei haittaa, munkit ne vapun tekee. Ja tämä paras hetki ennen kesän alkua.
Tiistai-ilta, huhtikuun viimeinen viikko! Sunnuntai-illan lumiyllätys viipyy vielä ja maisema on keväisen kylmän harmaan kalsea. Metsässä silti sirkutus soi, väistämättä tulee vielä lämpimät päivät. Nämä huhti-toukokuun päivät täyttyvät kokouksista (Yövaellus lähestyy, uimakoulu lähestyy), kevätjuhlien suunnittelusta (päiväkerhot, perhekerho, minijuniorit), kuvausten järjestelystä, erilaisten ilmoitusten suunnittelusta. Jos istahtaa alas eikä muista mitä seuraavaksi piti tehdä, eikä tehtävälista kerro, ei voi kumminkaan ihan hellittää, entä jos joku homma on unohtunut kirjoittaa ylös… Ei ole ehtinyt pääsiäisen jälkeen edes maalata! Seurakunnan pääsiäislehteen muuten tuli sitten minulta tilattu työ jota kauhistelin etukäteen. Sanoin kun kysyttiin että kunhan ei Jeesusta tarvitse maalata (koska miten sen nyt ikinä osaisi..) ja sehän se tietenkin tilattiin, pieni kuva viimeiseltä aterialta. Tuommoinen tuli, ehkä se kertoo että jokainen osaa omalla laillaan vaikka vain vähän. Ja että vaillinaisesti maalattu aihe ei sen tärkeyttä ja sanomaa vesitä. Totisesti ylösnoussut!
Så nu har vi sista veckan i april redan! Det ser lite hopplöst ut där ute. Söndagens oönskat snö ligger kvar på marken, men fåglarna sjunger, det blir varmt igen, det är säkert det. Det händer mycket nu, som alltid i april-maj. Det är möten (Nattvandring närmar sig mm.), vårfester för alla grupper planeras, fotograferingar planeras, annonser fixas. Om man får en stund utan att jobba med något är man nästan säker att man har glömt något. Härligt på sitt sätt! Har inte hunnit måla alls efter påsken. Ovan ser ni den målningen som beställdes för församlingens påsktidning. Jag svarade då att jag kan försöka bara det är inte Jesus jag ska måla (för hur skulle det nu lyckas..). Så klart var det just Jesus på sista måltiden som önskades! Nå jag tycker att alla kan vi ju försöka på vårt eget sätt, min blev så där. Och fastän målningen inte är perfekt, minskar det inte budskapet, verkligen. Så jag är nöjd att jag vågade prova och att de ville ha min målning. För Han är sannerligen uppstånden!
Aurinkoisin mielin jää viikonloppu taakse. Ihmeellinen kevät, joka ilta kun käytän koiraa iltapissalla on tähtikirkas taivas, äänetön tienoo ja pakkasta tulossa. Aamulla herätään auringonpaisteeseen, hanget kantavat aamun tunteina ja ilma on niin raikasta. Pölyä on kyllä ilmassa tiellä iltaisin niin että hampaissa narskuu mutta on kevät! Tänään istuttiin auringossa äidin ja isän kanssa. Nuotio savu kiemurteli nenään, joutsenet töräyttelivät, jäällä oli parasta kulkea rantoja pitkin, kaislikossa sulamisen kuuli, lorinaa ja jää hileiden kahinaa. Oltiin kiitollisia kaikki tuossa penkeillä, että saa istua yhdessä, nähdä ja kuulla kevään. Huomenna alkaa taas uusi viikko, sitä kohti!
Pitkäperjantain ilta. Viikon rutistus töissä takana, talo siivottu, leivottu, koko perhe ruokittu, ilta-aurinko paistaa, räystäältä tippuu vesi. Aika hieno hetki. Väsyttää, mutta niinhän se saakin. Nyt saa vain olla. Eilen ehdittiin vielä hiihtää Öjan latua, tänään latu on jo sulanut pilalle. Kevään voima on mahtava, lumi vaan häviää silmissä. Hienosti luonto tekee raamit pääsiäiselle. Pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen valo ja lämpö voittaa.
Långfredagkväll. En intensiv vecka ligger nu bakom. Huset är städat, jag har bakat, lagat mat för hela kära familjen, kvällsolen lyser, det droppar från taket, våren. Vilken fin stund. Trött men tacksam. Igår hann vi ännu skida längs Öja spåret, idag är det för sent. Vilken makt våren har. Ramar in så fint påskens budskap. Efter en lång mörk och kall vinter vinner ljuset och värme. Det blir bra.
Talvi jatkuu ja se vain sopii. Aivan mahdottoman kaunista koko viikonloppu. Ja nyt ei ollut työesteitä, on tehty lumikenkälenkkiä, hiihtolenkkiä, kävelylenkkiä, aivan parasta kevättalvea. Mökillä ainoastaan haikailin kesää, sekin passaa, haikailu on sopivissa määrin ihmiselle hyväksi. On jotain mitä odottaa, sulavat lumet ja puhkeavat lehdet on kaikki edessäpäin. Tapahtumarikas viikko tulossa, nuoriso muuttaa toiseen asuntoon, viikon päästä saadaan juhlia pikkuveljen viiskymppisiä (!!), sinne pitää vielä asusteita hankkia, töissä on lähestyvä pääsiäinen ja sen myötä extraa. Ja sitten on nämä oman firman hommat. Kellojen siirto tänään on tehnyt sen että päivä tuntuu karkaavan ihan saman tien iltaan. Mutta illalla on valoisaa kauan! Parempaa kohti mennään.
Näihin viiskytä ja vallan ihana (50 and fabulous) kuviin piti Annikaa vähän taivutella. On kuulemma tottunut vaan hevosten kanssa ja mitäpä sitä nyt muuten vaan kuvaamaan. Ahdistusta meinasi lykätä mutta onneksi selvitimme sen. Kaikille, ihan kaikille sopii se että etsitään parhaat kulmat kuviin, että katsotaan lempein ja hyväksyvin silmin. Meillä 70-luvulla syntyneillä (puhumattakaan meidän vanhempien sukupolvesta) kulkee monesti mukana epäuskoinen itsetunto. Ei pysty saada hyviä kuvia minusta JA mitä järkeä siinä edes on, ei kehtaa. Niinpä siinä on jotain ihan taianomaista kun saa nähdä itsensä kuvissa ja yllättyä, minäkö?! Se ei ole maailmalle esittelyä, siinä silitellään sielua, halataan sitä pientä epäuskoista omaa itseä joka ei voi uskoa että voisi kelvata. Että riittää kyllä ja on ihana. Että kyllä kannattaa melkeinpä pakottaa itsensä kuvattavaksi joskus! Tai antaa jonkun toisen taivutella. Meidänkin piti Annikan kanssa etsiä haaveilevia, elämän rosoisuutta kuvailevia kulmia. Mutta oli liian hauskaa! Hymyä vaan puski esiin eikä sitä voi piilottaa! Rosoa ja surua kyllä riittää ilman että sitä erikseen pitää etsiä.