huhtikuu 2022

Vappen

Vapun viettoa koleassa (normaalissa?) kelissä tänään Kirkonmäellä.
Seurakuntamme järjesti lähetyksen hyväksi koko perheen tapahtuman.
Sai heitellä palloa ämpäreihin, juosta nurmella keppihevosradalla, ratsastaa ponilla ja pyörittää onnenpyörää. Siihen lisäksi makkaran ja munkin syöntiä.
Aika iloinen tapa auttaa lähimmäisiä kaukana!
Eilen kuvasin iltakymmeneen asti joten kyllä on aika makeaa vain olla.
Munkkeja ei ole vielä paistettu (muutama ostettu). Simakin on ostettu.
Näin kiireistä vappua ei olekaan ollut pitkään aikaan.
Parin viikon päästä talkoillaan taas kun vaelletaan Yövaellus!

Vappen Read More »

Värikäs kevät

Iloisin mielin täällä jatkan blogin kirjoittamista.
Hymyilin moneen kertaan eilen kun luin teidän terveisiä facebookissa.
KIITOS niistä!
Eihän blogia voi vain itselleen tehdä, parasta on vuorovaikutus,
parasta on kun saa jakaa iloa ja mietteitä!
Muutama kuva päiväkerhosta sopii tähän, varsinkin kun leikkinurkkauksen ikkunassa on keväisen keltaiset verhot.
Kuvasin uutta kuvamateriaalia seurakunnan kotisivuja varten.
Pienen seurakunnan lastenohjaajan työ on niin paljon muutakin kuin leikkiä, askartelua ja ryhmässä toimimisen opettelua.
Siinä työssä saa ottaa kaikki lahjansa käyttöön.
Ihmettelen tuotakin tämän tästä, että olen lastenohjaajan hommissa.
Päivänselvää oli nuorena että sitä työtä EN ainakaan tule tekemään.
Luojallamme on todellakin huumoria!
Nyt tämä on niin hieno mahdollisuus yhdistää kaikkea mitä osaa.
Kuvaaminen, graafinen suunnittelu ja lastenohjaajan työ. Värikäs kombo!
Ja värikkäämmäksi vain menee kun lähestytään kevätjuhlia, leirien suunnittelua ja kuvauksista täyttyvää kalenteria.
Ja kesää!

Känner mig så glad och tacksam när jag sitter här och
fortsätter att skriva i bloggen.
TACK så mycket av alla fina kommentarer igår i facebook!
Ni gjorde mig verkligen glad!
Man gör ju inte bloggen bara för sig själv. Bästa är ju att dela med sig!
Lägger här några bild från dagklubben. Fotade lite ny material för församlingens hemsidor. Det bästa med att vara barnledare i en liten församling är att man kan använda alla sina gåvor.
Det är ju en sak som jag undrar ännu denna dag. Att jag är barnledare.
Ett som var säker som ung var att jag INTE kommer att jobba med barn.
Vår Skapare har verkligen humor!
Nu har jag en otroligt fin möjlighet att kombinera många saker som jag kan.
Det blir en färgglad vår och sommar jobbmässigt!
Våravslutningar, lägerförberedelser, studentfotograferingar mm..
Det blir nog roligt!

Värikäs kevät Read More »

Aprilsolen

Huhtikuu, aurinko sulattaa lumia oli sitten lämmintä tai tuuli jäätävästi.
Blogi on ollut telakalla kevään aikana teknisistä syistä ja myöskin siksi että päivät täyttyvät töistä, harrastuksista ja ihan vaan elämästä.
Sekä minulla että it-tukihenkilöllä.
Aivan kunnossa ei ulkoasu ole nytkään, mutta kyllä se tästä.
Kymmenen vuotta olen tänne kirjoitellut ja kuvannut. Se on aikamoista.
Viime vuosina tahti on hidastunut, punainen lankakin kirjoittamisessa ollut hukassa. Vieläkö jatkan? Miksi aloitin? Ja mitä hyötyä tästä on…
On blogista hyötyä ollut! Kuvaamiselle aivan täydellistä koulua!
Kymmenen vuotta sitten en uskonut että kesät täyttyvät häiden, valmistuneiden ja kaiken muun kuvaamisesta. En uskonut että uskallan.
Sain hivuttautua kohti tätä hetkeä.
Niin että miksi aloitin blogin, selvästi itseni takia, mutta että siitä on ollut iloa vuosien varrella muillekin on aika hienoa.
Täällä on tallennettuna kymmenen vuoden pätkä elämää Öjassa.
Ehkä tätä ei osaa aivan vielä lopettaa,
ehkä tälläkin on vielä jotain merkitystä.

Snön försvinner i aprilsolen vare sig varmt eller blåser iskallt.
Tio år har jag bloggat, lite grazy hur länge.
Under våren har det varit ganska tyst här pga tekniska saker och för att dagarna fylls av jobb, hobbyn och helt enkelt av livet.
Ibland har det varit kämpigt att hitta röda tråd i det hela. Varför blogga, varför började jag?
Helt tydligt började jag för min egen skull. Vilken otroligt fin sätt att lära sig om fotasi och allt runt omkring. Hur ska man våga fota för andra.. Det har jag fått lära mig i sakta men säkert. Och nu är jag här, sommaren är nästan fullbokad!
Tror inte att jag kan lämna bloggning ännu,
kanske den är till glädje till nån annan också än mig.

Aprilsolen Read More »

Kevättä kohti

Aamuinen lumipyry vaihtui vesisateeseen ja illasta vilahti aurinko.
Kyllä tässä toivoo varmasti yksi jos toinenkin että talvi jo päästäisi otteestaan.
Kaunista on ollut vaikka kylmää, linnunlaulu vaan muistuttaa että kevät on
pitkällä ainakin kalenterissa.
Pääsiäiseen on viikko, se on aika hyvin tiedossa, mämmiä on syöty ja suklaamuniakin
muutama pussi. Tänään ostettiin vähän muutakin kuin herkkuja.
Edelliseen päivitykseen viitaten edistystä on tapahtunut.
Ostettiin jo yksi vessanpönttö!
Seinäpaneeleita vilkuiltiin. Tänään pitää saunan jälkeen jos
silmät vielä jaksaa, selailla pinterestiä ja avainsanaksi rintamamiestalon olemattoman pieni vessa.
Veikkaan ettei niin pientä tule vastaan kuin tähän taloon on tehty mutta ei voi tietää.
Sitä ennen vielä kaivattu perjantai-illan sauna.
Ihanaa viikonloppua!

Kevättä kohti Read More »