Kasvun ihmeitä ikkunalla.
Minulla on kukansiemeniä itämässä! Vähän liian myöhään mutta kyse on historiallisesta hetkestä!
Minullahan on nykyään joka huoneessa eläviä ruukkukukkia jotka on selvinneet hengissä yli vuoden.
Ja. Olen myös vaihtanut niihin mullat. Viime vuonna, tänä vuonna ei vielä. Jotkut on niin kasvaneet että pelottaa että tärvelen ne kokemattomana hortonomina…
Tämä on näitä ihmeellisiä juttuja elämässä, me voidaan kyllä muuttua.
Vielä en ole alkanut neulomaan/kutomaan villapaitoja.
Meillä oli viime vuonna se salaojitus projekti ja piha meni uusiksi. Voi kun surin meidän suurta tuijaa.. yritin ajatella että ehkä jotain parempaa tulee tilalle. Ja tuli! Takaterassi ja uusia istutuksia. Paras piha mitä meillä on koskaan ollut.
Kun meidän Wilma kohta valmistuu ja muuttaa Ruotsiin, yritän tuota samaa ajatusta.
Ehkä luopumisesta saa jotain tilalle mistä en tiennytkään.
Mutta kyllä siinä jotain tapahtuu äidin sydämessä kun auton perävalot katoavat kotitietä pitkin.
Maailma ja elämä odottaa, annoin mitä halusin eniten lapsilleni antaa, rohkeutta levittää siivet ja ponnistaa.
Uskoltaa luottaa että elämä kyllä kantaa.
Luin jostain että kukaan ei rukoile hartaammin kuin aikuisten lasten äidit.
Näin voi olla.

Kävelin rantaan koiran kanssa iltalenkille, kylmä tuuli painoi selän takaa,
lumi viipyy vielä maassa eilisestä mutta aurinko paistoi ja ihana lämpö täytti mielen.
Hymyilin itsekseni.
Kevät on nyt, takatalvineen ja linnunlauluineen. Ja edessä kimmeltää kesä.
No ei siinä kauan ehtinyt naureskella kun jo koira havaitsi vastaantulijan ja alettiin normaalit taistelut räyhäämisen kanssa. Onneksi täällä ei asu niin paljon porukkaa, naapuri se nytkin naureskeli kun aivan läheltä piti etteikö haukkumatta päästy ohi.
Sattui oikein kiireinen viikko joka nyt on paketissa, palmusunnuntain viikonloppu alkaa ja nuha alkaa olla ohi.
Ehdin siivota. Ja laittaa saunan lämpiämään.
Tuli niin rakkaat muistot näistä kymmenistä ja kymmenistä perjantai bloggauksista mennä vuosina, että piti ottaa kamera esiin ja istahtaa koneen ääreen.
Tänään varmistui että Wilman gradu on virallisesti hyväksytty!
Silloin kun aloitin blogia meidän Wilma oli alakoulussa ja aivan varma että isona olisi opettaja.
Väliin mahtui epäuskon vuosia mutta nyt meillä on kohta valmis luokanopettaja.
Ihmeellinen elämä.

Ihmeelliset pienet sormet ja varpaat. Ihana hampaaton hymy pienillä kasvoilla.
Melkein vaikea käsittää että tuommoinen pieni ihme on olemassa.
Meillä on keittiön pöydän päähän ilmestynyt syöttötuoli.
Kävin ostamassa fammulaan omat rattaat ja täällä ne odottavat pientä käyttäjää.
Ihan kohta 8 kk on siitä kun Astrid tuli maailmaan ja minusta tuli fammu.
Hiihtolomaviikko ei tänä vuonna hiihtoa nähnyt, surkeat kelit suosivat tälläista yrittäjää joka kuitenkin aina saa jonkun homman lomaviikolle minkä kanssa ährätä.
Tänä vuonna olen saanut pitää taas iltahartauden Öjan kyläkirkossa ja uutta suunnitellaan.
Meidän Wilmalla on viimeinen opiskelukevät menossa, maisterin paperit ovat lähempänä kuin koskaan.
Viisi vuotta! Tarkkana saa olla ajan kulumisen kanssa,
että muistaa elää hetkessä, kiittää siitä mitä on eikä surkutella sitä mitä ei ole.
Ihanaa aikaa tämäkin!

Kolmas adventtikynttilä on sytytetty. Taas lähestytään joulua.
Koko viikko on ollut täynnä jouluisia asioita. Päiväkerhojen joulujuhla, seurakunnan henkilökunnan ja vapaaehtoisten esittämä joulukuvaelma perheen pienimmille ja koululaisille, joulumarkkinat äidin ja isän kanssa Kannuksessa.
Kiitollinen ja onnellinen että saa käydä kotona, aina on iloiset ilmeet vastassa, leipomukset tuoksuvat ja televisiosta tulee urheilua.
Sauna lämpiää ja takapihan hämärässä saa vain nauttia jouluvaloista ja savun tuoksusta.
Joulu saapuu näiden ihanien asioiden kautta. Pientä yllättävää joulusiivoamista, kuusenhaku ja yritystä muistella mitä oikeasti pitäisi muistaa tehdä ennen aattoa.
Erilainen joulu tulossa, nyt meillä on pikkuinen Astrid ihmettelemässä
ensimmäistä jouluaan ja meidän Wilma viettää osan joulua Ruotsissa.

Siunattua joulunodotusta sinulle!

Kelloja on taas siirretty eteenpäin ja samalla valoisat illat hävisivät. Siltä tuntuu.
Pimeässä lenkkeily on kyllä jotenkin terapeuttistakin, aivan kuin saisi kävellä yksin maailmassa mutta silti turvassa. Kaikki lehdet ovat tippuneet mutta lämmin syksy viipyilee vielä, maisema on riisuttu ja selkeä.
Aivan kuin olisi ollut siivouspäivä. Nyt voi henkäistä ja odotella jouluvalojen ripustamista.
Viikonloppuna oli vielä töitä (kuvauskeikkkoja on riittänyt, mahtavaa!) mutta lauantaina oli vapaapäivä.
Auringossa istuttiin meidän laavulla jonka Tomppa teki valmiiksi jo keväällä ja syötiin lounasta.
Juotiin kahvit, kuunneltiin joutsenia, nautittiin lämmöstä ja savunhajusta.
Ihanasti sattui olemaan Wilman viikonloppu kotona!
Nyt on maanantai ja kotityöpäivä. Se on melkolailla parasta sekin.

Lokakuun puolivälin jälkeen ei tarvitse enää valvoa
että saisi kuvata auringonlaskun aikaan ja ottaa talteen kaunein valo.
Puoli kuuden aikaan illalla alkaa olla jo kiire.
Se hetki saatiin talteen kun kummityttömme Jennyn odotuskuvat otettiin.
Vauvoja tulee sukuun, neljä uutta nyyttiä tänä vuonna! Ihana juttu.
Kesä on jo kaukana takana, syksykin jo taittuu kohti talven alkua. Mökki laitettiin talviteloille.
Haikeus liittyy aina tähän aikaan, mutta tänä vuonna huomasin että turhaan olen sitä haikeutta vatvonut.
Kun syksy riisuu lehdet puista, kun itse riisuu pihan ja siivoa kesän rippeet pois, on se valmis talveen.
Valmis joulunaikaan. On siistiä, asetutaan odottamaan kimmeltävää joulunaikaa.
Saa olla sisällä, polttaa puita takassa, puuhailla kotona.
Sitä paitsi pimeässä illassa kävely on mahtavaa! Saa jotenkin eri tavalla olla vain omissa ajatuksissa.
Ihmeellistä että vaikka kevät on parasta, saa oppia tykkäämään riisutusta syksystä!

I oktober är det väldigt lätt att ta till vara ”golden hour”, halv sex börjar det bli nästan bråttom.
Oj så glad jag blev när vi fick just mjukaste, skönaste ljus när vår guddotter Jennys gravidbilder togs.
Härliga ungdomar! Det kommer bebisar i släkten, allt som allt fyra i år!
Jag brukar tänka att den här tiden i slutet av oktober till november är så vemodig och mörk.
Men i år har jag överraskat mig själv om hur mycket jag njuter av avskalat natur, städat gårdsplan, promenader längs mörka vägar. Det känns som oväntat gåva faktiskt. Den här tiden är för att bara vara och vänta för juletiden.
Tända ljus, sitte inne och njuta.

Syyskuun kuudes päivä, perjantai ja mökillä kuuntelemassa kun kaislikko ja haavanlehdet suhisevat länsituulessa.
Ja tuuli on lämmin, meren ja maan yllä on helle utua, niin omituiselta kuin se kuulostaakin.
Terassilla voi kulkea avojaloin, aurinko paistaa jo matalalta niinkuin se syyskuussa tekee, mutta lämmittää ihmeellisellä tavalla.
Tämä on kuin yllättävä lahja yllättävältä taholta. Lahja on ihana mutta sen saaminen näin yllättäen tuplaa ilon.
Kesä on hujahtanut niinkuin kesät tekevät. Töitä ja vapaata vuoron perään koko kesä.
Tämän perjantain kruunaa se että takana on kiireinen viikko,
lauantai on vapaa joten perjantaisaunan lämmitys rannalla on suloista.
Venetsialaisviikonloppu oli viileä ja tuulinen mutta kun vieraat kultasivat sen läsnäolollaan ei voinut valittaa mistään.
Ja nyt istun yksin ilta-auringossa (kun toinen kalastaa), radio soi hiljaa,
tuuli suhisee ja kohta tuoksuu saunan lämmitys savu.
Monesta, monesta asiasta kiitollinen, juuri nyt.

September är här och vilken september!
Vi har anlänt till villan och barfota får man gå runt på terassen ännu sjutiden på kvällen.
En aning overklig tunn dimma ligger ovanför havet o marken, det är så varmt.
Man njuter. Liksom en oväntat gåva från oväntat håll, glädjen är dubbelt så stor.
Sommaren har susat förbi som den alltid gör. Det har varit jobb och lediga dagar vartefter.
Förra helgen firade vi venetsiaden i kyligt och blåsigt väder. Men sällskap var guld, och vid oss var det le i terassen så det så lyckat ändå. Nu sitter jag ensam här i kvällsolen (en fiskar abborre..) och känner mig tacksam när jag lyssnar på vinden som susar i vassen.
Att få vänta på bastubad här vid stranden, hjärtat är full.

Ilta-aurinko kimmeltää veden pinnalla tyyntyvässä illassa.
Lämmin tuuli suhisee puiden latvoissa, ilta on lempeä.
Meille on syntynyt lapsenlapsi. Oma lapsi pitää nyt käsissä omaa aarretta.
Siihen ei ymmärrys riitä. Lapsi jonka juuri päästit lähtemään omasta sylistä.
Silti se on niin oikein. Kyyneleet virtasivat voimalla kun näin ensimmäisen kerran lapseni rinnalla uuden ihmisen. Se tunne oli selittämätön, sen lähde oli syvä enkä tajua sitä vielä ollenkaan.
Tuo pikkuinen käärö on tullut osaksi meitä.
Kädet jotka pitelevät pientä lähimpänä eivät ole minun.
Mutta varmaa on että omat kädet ovat aina valmiina ottamaan vastaan,
kantamaan, niin kauan kuin päiviä maan päällä annetaan.
Pienet varpaat eivät vielä ole ottaneet askeltakaan ja nyt jo olet niin rakastettu.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.
Psalmi 139:13-14

Perjantain helteessä uudelle hatulle ei ollut kuin kuvaushetkessä käyttöä, oli liian kuuma pitää.
Tänään lauantaina tuulee niin kovaa että se tuskin pysyisi päässä.
Aamulla herättiin sateeseen ja ilma oli raikasta eilisen kuumuuden jälkeen. Se niin sopii talveen tottuneelle.
Erittäin pitkän aamupalan jälkeen mietin mitä täällä sateessa nyt tekisi – lämmitin saunan.
Merivesi on korkealla ja se on lämmintä, tuuli on kovaa mutta aurinko paistaa ja kohinan kuuntelu sisällä mökissä on ihanaa kesäistä musiikkia korville. Ihmeellinen kesä, kun nousin vedestä ja kävelin saunaan lämmintä polkua pitkin lentelivät sudenkorennot edelläni. Kaislat ja puut taipuvat tuulessa, astiat kuivuvat sekunneissa kun ulkona tiskaa, radio soi hiljaa ja sohvalla on suloista nukahtaa päiväunille.

Jokavuotiseen tapaan lähdin mökiltä Brygganille juhannussalon nostoa katsomaan.
Vaikka yritän aina olla ajoissa on se haastavaa koska vapaapäivä ja
aamukahvien juominen ulkona merta tuijotellen kestää kauemmin kuin kotiaamiaisen nauttiminen.
Ihmisiä virtasi jo kohti Bryggania kävellen, pyörällä ja autoilla kun tein välipysähdyksen kotona.
Katja ja Tetti olivat jo tehneet toisen jättikranssin valmiiksi ennenkuin selvisin laiturille asti töitä häiritsemään kuvaamalla ja höpöttämällä joutavia. Onneksi ystävyys on vahvaa ja kestää moisen vuodesta toiseen.
Laituri täyttyi taas hymyilevistä ihmisistä läheltä ja kaukaa. Pieni kokoonpano soitti asiaankuuluvaa kesäistä kansanmusiikkia, lohikeittoa syötiin kertakäyttöastioista, tuttujen kanssa juteltiin, varjossa laitettiin takkia kiinni ja auringossa aukaistiin, navakka länsituuli piti Suomenlipun komeasti liikkeessä.
Kun salko kohosi yhteisvoimin kello 12 hiljentyi väkijoukko sitä ihmettelemään.
Onnistunutta pystytystä kiiteltiin aplodein ja wau-huudahduksin.
Musiikki jatkui ja väki tanssi salon ympärillä.
Minun kylällä on näin ihana juhannus juhla, hymyillen pyöräilin kotiin ja
pakkailin unohtuneita tavaroita ja ruokia mukaan.
Nyt istun vaikenevaa tuulta ja rauhoittuvia aaltoja ihailemassa ja kohta lämpiää juhannussauna.