huhtikuu 2019

Kuovin huuto

 

 

Äidin ja isän pihalla kukkii jo.
Viime viikon lämpöpiikki herätti puut ja maan, hiirenkorvia näkyy jo täällä rannallakin.
Keväällä herää aina jotakin itsessäkin. Viikonloppuna kävelin taas tutuissa maisemissa syntymäkunnassani. Nyt piti taistella tämän tästä koiran hämmästellessä miten paljon porukkaa lenkillä oikein voi nähdä ja pakkohan niille oli JOKAISELLE yrittää vähän sanoa että pysykää kaukana mamista… Väistelyä ja taistelua, mutta osittain onnistuttiin ohittamaan uhkaavia lastenvaunuja ja potkulauta tenavia ihan hiljaakin. Elämä koiran kanssa on 50-60 pettymystä ja onnistumista..
No mutta haasteista huolimatta nautin, aina on reittejä jossa saa olla ihan itsekseen vaikka ympärillä on elämää, siinä on jotain hirveän turvallista.
Aurinko lämmitti, lapset pelasivat etäällä jalkapalloa, linnun lauloivat ja kuulin kuovin!
Se tunne kun kuovin ääni kuuluu peltojen päällä ja aurinko lämmittää. Melkein maagista.
Maa on vielä ruskea, tiet pölyiset ja keväinen lämpö katoaa nopeasti auringon laskettua.
Sanon vielä sen, kevät on ihana asia.

 

 

 

Kuovin huuto Read More »

Punaista

 

 

Auringonlaskut ovat tällä viikolla olleet aikamoisia, punaista aurinkoa on saatu ihailla.
Tämän näkymän kävin itse kuvaamassa viikolla. Samalla reissulla taidettiin saada kyytiin kunnon joukko punkkeja. Niitä nypittiin Tinkasta irti seuraavana päivänä. Ehtivät juuri ennen kuin laitettiin punkkipanta. Toivottavasti panta alkaa tehoamaan yhtä hyvin kuin viime kesänä.
Eilinen parinkymmenen asteen lämpö on täällä meillä mennyttä.
Pohjoistuuli on keväisen navakkaa. Keväiseen tyyliin tuli heti aliarvioitua vaatteiden tarve lenkille ja hampaat kalisten sai pistellä menemään.

 

 

Punaista Read More »

Vahtihommia

 

Minkälaisia kevätpäiviä tässä tarjoillaan!
Ja iltoja. Ovi saa olla auki, hyttysiä lentelee ja punkkeja löytyy koirasta.. Mutta muuten upeaa!
Aamulenkit juuri nyt ovat juhlaa, linnunlaulu konserttia saa kuunnella ellei pihavahtimme kohtaa uhkaavia vastaantulijoita.
Viikon kokoukset on hoidettu, työt melkein ja kohta lähdetään koiran kanssa Kannukseen tapaamaan lapsuudenystäviä.
Hyvää perjantaita!

 

Vahtihommia Read More »

Arkeen takaisin

Niin hujahti pääsiäinen, ihanat ilmat ja paljon ehdittiin.
Haravoitiin mökillä ja aikas paljon pihatöitä tehtiin kotonakin. Niitähän riittää kun piha on kaaoksen vallassa isojen puiden kaadon jälkeen.
Tämä viikko onkin kokousten viikko ja loppuviikosta tavataan ”vanhalla” ystäväporukalla.
Mukavaa viikkoa!

 

 

Arkeen takaisin Read More »

Pääsiäispäivä

 

Pääsiäispäivä!
Pääsiäisen juustokakku on tehty, aivan perus sitruunainen juustokakku ja koristeltu suurella ilolla.
Kivat värit tuli. Ja hyvää on.
Paastonaika meni jotakuinkin mukavasti, en pystynyt absolutismiin makean suhteen, mutta jarrutin ainakin löperöä mättämistä.
Sain luettua kirjaa koska muistin joka ilta sohvalla että oli puhe sitä surffailua iltamyöhällä vähentää.
Ehkä lievä epäonnistumisen tunne antaa sopivaa potkua jatkaa herkuttelun kanssa tällä linjalla!
Pääsiäinenhän on epäonnistujien juhla! Siitä käytiin kirkossa iloitsemassa tänään, ja kirkko oli miltei täynnä.
Hyvää pääsiäistä!

 

 

Påskdagen!
Påskbakelsen blev en citronostkaka med glada färger. Gott som vanligt för att gjort med min sedvanliga recept.
Fastetiden gick ungefär som väntat, kunde inte riktig vara utan godsaker men kunde ändå bromsa ner lite av den sorglösa ätandet av allt gott. 

Läste bok nästan varje dag för att på kvällen kom jag ihåg på soffan om det där med slösufrandet.
Också tänker jag att när man lyckades inte riktigt så kanske den aningen dåligt samvete får en att fortsätta med bättre vanor.
Men påsken är ju en fest för alla som misslyckas. Dvs en fest för alla oss.
Idag var vi i kyrkan och firade just påskens glädjebud med en nästan full kyrka!
Ha en härlig påsktid!

 

 

 

Pääsiäispäivä Read More »

Pitkä yö

 

Pitkäperjantai.
Pitkältä tuntui myös yö vasten pitkäperjantaita. Tinka-neidillä on juoksuaika ja hormonimyrskyä piisaa.
Illalla pyritään ulos tunnin välein. Yön aikana ennen puolta kahdeksaa aamulla oltiin käyty ulkona neljä (4!!) kertaa..
Eilen meni monta juttua oikein hienosti (lenkkikohtaamisia ja vieraiden tuloa kotiin), ihana sesse.
Juuri ennen saunaa hyppi kaatuneen sembramännyn luona ja kaula täynnä pihkaa.. reppana sesse.
No, käsidesillä lähti aika paljon, mutta vielä jäi hommaa.
Mutta nämä yöjuoksut. Varsinkin ne reissut kun EI sitten pissattanutkaan.. halpa sesse.
Mutta nyt on aamu ja aivan uusi päivä edessä.

 

Pitkä yö Read More »

Öjan Yövaellus – Öja Nattvandring

 

Kevät ilta Öjassa.
Yksi talkoo porukka korjaa venesataman paaluja ja toinen talkoo porukka suunnittelee Yövaellusta Kyläkeskuksessa.
Hieno ilta hienossa kylässä!
Yövaeltajia ilmoittautuu tasaiseen tahtiin, jos ilmoittaudut 30.4. mennessä hinta on 30€, sen jälkeen hinta nousee kympillä.
Tarkemmin ilmoittautumisesta täällä!  
Tänä vuonna saa vaeltaa 12 km tai 22 km, osallistuminen maksaa saman verran molemmilla matkoilla, mutta kumpaankin sisältyy keitto ja välipalat sekä hieno tunnelma!
Tänä vuonna esiintymään on saatu Vilja lauluyhtye! Aivan upea yhtye ja sopii täydellisesti vaellukselle. Tässä kuva ensimmäiseltä vaellukselta kun Vilja yhtye otti vastaan vaeltajat Wiljamsron saaristomökillä. Hiljainen metsä kantoi laulun ääniä kauas, kuin kutsuen linnunlaulu taustanaan. Savunhaju, ilta-aurinko ja iloiset ihmiset. Ihan huikea ilta oli se!
Tervetuloa mukaan kokemaan kevät ja Öja! 

 

 

 

Fin vårkväll i Öja!
En talkogrupp jobbar med båthamnen och en annan planerar Nattvandring i Byacenter.

Stolt och glad att få bo här!
Anmälningar droppar in med jämn takt. Om du anmäler dig före 30.4 kostar vandringen 30€, efter det höjs summan med tio euro. Mera info om anmälningen finns här!
I år får man ju välja om man vandrar 12 km eller 22 km.
Båda har samma avgift men i priset hör soppa, mellanmål,  
och naturligtvis fin stämning samt program!
Vilja sånggruppen kommer att uppträda till alla i Korvgräven. Superfint! Deras ljuvlig sång passar perfekt till Nattvandringen.
Ovan en bild av Vilja från första Nattvandringen. Deras sång tog emot vandrarna hos Wiljamsro skärgårdsstugan. Sången hördes långt in i skogen och blandade först med fågelsång. Väl framme i Wiljamsro mötte man sången, rökdoften och glada människor, vilken upplevelse!
Du är välkommen med!

 

 

 

Öjan Yövaellus – Öja Nattvandring Read More »

Huhtikuu

 

Huhtikuu on paras kuukausi, sanoi jumppakaveri eilen.
Huhtikuu herättää ja karistaa talven pois.
Toukokuuta kuitenkin odotan, kiirettä tulee olemaan mutta paljon kivaa. Kuvattavia, Yövaellus, juhlien valmistelut..
Jos olisin järjestelmällinen ja tehokas niin saisin huhtikuussa paljon tehtyä.
Valitettavasti en ole.
Jokin tuossa ennakkoon tekemisessä on ihan hirveän vaikeaa.
Paineen alla elikkä viime hetkessä ja apinanraivolla sitä yleensä tulee hommat hoidettua.
Mutta silloinkin aina ehtii hetken haaveilla pihalla ja kuunnella kevättä!

 


 

Huhtikuu Read More »

Pääsiäisviikko

 

Palmusunnuntai, pääsiäisviikko alkaa.
Jo traditioksi muodostunut raparperi kuva, sieltä se ponnistaa ylös pakkasesta tai hyytävästä tuulesta huolimatta.
Jo pari viikkoa sitten ennakoimme että kantohankikelit loppuvat ihan just, vaan ei. Aina vaan pääsee hyvin liikkumaan metsässä.
Varovaisesti odotan että ensi viikolla lämpenee kuten luvattu on.
Huomenna olisi ohjelmassa lehtikuvausta ja Yövaelluksen materiaalin valmistelua. 
Polkupyörää kävin jo vähän testaamassa, pölyjä pyyhkimässä, maantie kutsuu.

 

Pääsiäisviikko Read More »

Lokit ja mustarastaat

 

Kylmä kevätviikko se vasta kevättä onkin. Aurinko on korkealla ja valoa riittää iltayhdeksään.
Päivällä lokit jo huutavat taivaalla niin korkealla ettei niitä kunnolla erota. Hiljaisessa illassa kuuluu mustarastaan kaunis laulu.
Kokkolan Vanhakaupunki on jo melkein lumesta vapaa.
Aurinko lämmittää kivijalkoja, vain hetki ja voikukat saavat kurkistaa esiin.
Piha on sekaisin ja kellarissa huutaa kuivaaja. Jalka ei ole vielä toipunut ennalleen jäällä kaatumisen jälkeen.
Mutta oikeastaan, nyt on kyllä kaikki ihan hyvin.
Kevät on jo istunut viereen hymyillen, toteaa vaan että kato nyt, eikö oo mahtavaa! Kesä on tulossa.

 

 

 

 

Är inte en iskall väder ändå någonting som hör våren till?
Solen är högt uppe redan, det är ljust till sena kvällen. 

På dagen kan man höra fiskmåsar högt upp i himlen, på kvällen sjunger koltrast med ljuvlig röst från trädtopparna.
Neristan är nästan utan snö, solen värmer vägkanter, bara en liten stund o maskrosorna stiger upp.
Vår trädgård är i kaos, i källaren går torkapparat het, foten är inte ännu heller helt i skick efter att jag föll på isen. 
Men ändå. Man känner sig lycklig. Det ordnar sig.
Våren hjälper till, som den skulle säga, ta det lugnt, ser du inte, sommaren är på väg! 

 

 

 

Lokit ja mustarastaat Read More »