marraskuu 2020

Advent

 

Niin tultiin ensimmäiseen adventtiin.
Koronan kanssa taisteleva kansa saa erityistä iloa pimeyteen adventin
tuomasta valosta ja toivosta. Näin toivon.
Glögiä on lämmitetty (olipa sokerista, ei mennyt koko mukia, mutta tuoksua ja tunnelmaa ainakin),
joulutähdet on ripustettu ikkunoihin (huomasin taas miten turhaa ikkunoiden pesu tähän aikaan on, niinpä lopetin).
Hoosiannaa on laulettu kirkossa ja palmunlehtiä heiluteltu (todisteena striimaus Karleby svenska församling, youtubessa).
Maassa on kevyesti lunta, aivan mahtavaa.
Iloa viikkoosi!

 

Advent Read More »

Laiturilla marraskuussa

 

Brygganille alkaa saapua joulunaika.
Käytiin pitkästä aikaa kuvailemassa Wilman kanssa parhaimpaan aikaan
ennen kuin aurinko ehti painua metsän taakse.
Kylläpä valo voi olla kaunista marraskuussa. Pimeyttä jo kirkastaa
jouluvalojen tuike. Sekä saatiin meille lisää oikeitakin ulkovalaisimia!
Miten se voikin niin ilahduttaa.
Sunnuntain kruunasi talviuinnin aloitus!
Itse kyllä aloittelin itse uintiosuutta vasta saunomalla ja sivusta seuraamalla.
Mutta kyllä tässä vielä minäkin veteen asti pääsen.
Täytyy vain hommata uimajalkineet että pääsee laiturille asti ilman että jalat jäätyy.
Adventinaikaa kohti ystävät!

 

Laiturilla marraskuussa Read More »

Kevein askelin

 

Marraskuun puolessa välissä en ole varmaan koskaan laittanut jouluvaloja pihalle.
Mutta nyt olen.
Tänään aurinko paistoi, sain negatiivisen vastauksen korona testistä ja nuha ei sitten tainnutkaan tulla.
Rantaan koiran ja kameran kanssa iloisin mielin ja kevein askelin.

 

 

Kevein askelin Read More »

Marraskuu

 

Voi marraskuu.
Harmaata, märkää, pimeää ja – lisää pimeää.
Kyllä marraskuu koettelee ihmisen kykyä löytää ilon pilkahduksia.
Onneksi niitä löytää päiväkerhossa, joululauluja saa jo harjoitella eikä tenavia marraskuu ahdista.
Niitä löytää kaupungilta, joulu on jo kaupoissa ja ihanat tuikkivat valot kaikkialla.
Ja talvipäivän tasaukseen on enää vähän reilu viisi viikkoa!
Eli jouluaattoon jotakuinkin saman verran..
Eli saa ahistukset unohtaa ja alkaa miettiä joulujuttuja samantien!
Nämä kuvat otin Lindalle, Öjassa pääsee Glögivaellukselle, käykää tutustumassa
Naast- sivuihin instagramissa ja facebookissa!

 

 

Marraskuu Read More »

Isänpäivänä

 

Marraskuu pitelee kovin lämmintä ilmaa.
Lenkillä jos toisellakin on saanut ihmetellä miten hirveän paljon tuli laitettua vaatetta päälle.
Vähän niinkuin kalenterin mukaan…
Mikan kanssa oltiin Kannuksessa juhlimassa isää vähän etukäteen.
Harvinainen tilanne, mutta olipa mukavaa.
Tomppa joutuu melkolailla tavalliseen tapaan olla töissä isänpäivänä, hiihtokisoja on
piisannut aika monena vuonna niistä kun on saanut itseään isäksi tituleerata.
Eihän se poista sitä miten rakas oma isä on, tai lasten isä lapsille, onko paikalla, juhlitaanko
juuri oikealla hetkellä, mutta onhan se silti kivaa jos juhlia voi.
Kaamoksen aika tuli taas niin yllättäen. Vastahakoisesti on todettava että nyt on vaan kestettävä.
Ja miten nopeasti viikot hujahtaa!
Kohta ollaan joulussa, olen sitä mieltä että kaikenlainen valaistus ulkona ja sisällä tänä
hirveän pimeänä aikana on sallittua ja suositeltavaa.
Taitaa ensi viikolla syttyä meillekin ulos tuikkivia valoja vasta ostettuihin sypresseihin!
Onnea kaikille isille ja varsinkin meidän!

 

 

 

Vilken varm väder det är, man klär på sig enligt kalendern och märker
gång efter gång att det går ju bara inte! Tjocka mössor funkar inte när det är 10 grader varmt. 
Nå visst är det på ett sätt skönt.
I helgen har vi firat redan min pappa hemma i Kannus. 
Med mig var min bror Mika, vilken ovanlig men trevligt överraskning,
att vara samtidigt hemma och få prata riktigt med tid.
Tom jobbar, skidsäsong brukar vara igång vid det här laget och bara några
gånger har  barnen fått väcka upp honom på farsdagsmorgon.
Livet är så, men kärleken för sin pappa minskar ju inte pga det, då är det desto roligare att 
nån gång få fira på rätta dagen. 
Det är så mörkt nu, man kämpar emot liksom, helt onödigt det vet man ju men men..
Därför tror jag att det blir redan nästa vecka säsong/julbelysning ute.
Nu just behöver vi ljus!
Grattis till alla pappor och idag speciellt till min egen! 

 

 

 

Isänpäivänä Read More »