elokuu 2023

Kiitos kesä

Toukokuussa kun kesä vyöryy ja luonto herää tuntuu että ei ole tämän parempaa.
Koska kesä on edessäpäin. Mutta elokuu.
Linnunlaulu on kyllä kadonnut. Jäljelle jää muutama sirputtaja, kurkien tööttäilyt ja joutsenten töräyttelyt.
Mutta kun elokuu antaa parastaan, tuuli on lämmin ja ihana, auringossa on kuuma ja miettii vieläkö sitä pitää ajatella päivettymistä mutta unohtaa sen sitten samantien. Vihreä on jo vähän taittunut keltaiseen ja vedet on kylmät ja kirkkaat.
Niin kaunista!
Ei voi olla tuntematta suurta kiitollisuutta kun saa istua omalla terassilla ja tuijottaa merelle.
Ottaa tietenkin välillä puhelin käteen ja pari räpsyä. Lisää kahvia ja taas huokailua.
Aamu-uinnilla tulee rehvakkaampi olo kun vesi on niin kylmää.
Venetsialaiset on kruunu elokuulle. Saaristo pörrää ensin kun kaikki säntäävät mökeilleen.
Sitten liikenne hiljenee, rannat hämärtyvät, tulet syttyvät ja pauke alkaa.
Sekin on kyllä aika paljon maltillisempaa kuin 15 vuotta sitten.
Rannat lepattavat, roihuavat ja veneet ajavat hiljaa pimeässä.
Terassille virtaa kylmää ilmaa, lisää vaatetta vedetään päälle, vilttejä jaetaan ja istutaan taljojen päällä tuijottaen pimeälle merelle. Viimeiseksi vielä hampaita pestessä pitää kävellä laiturin päähän ja vesi on mustaa ympärillä. Tähdet taivaalla, rantojen mustat siluetit joita tulet kiertävät kuin helminauha. Ei tahdo malttaa mennä lämpimään mökkiin nukkumaan.
Lopulta pitää antaa periksi. Vaimeaan poksahteluun ja ikkunasta näkyviin tuliin nukahtaa.
Kiitos kesä.

Kiitos kesä Read More »

Illalla

Perjantai-iltana mökkiradio soi, sauna lämpenee ja aurinko kimaltelee tyynellä lahdella.
Metsästä mökin takaa virtaa viileää ilmaa ja kohta villasukkia saa kaivaa esille.
Tänäänkin sain kuvata hautajaiset ja silläpä oikein virallisen oloinen selfie.
Tänä kesänä on sattunut hautajaisten kuvaus aina hääkuvauksen kanssa samalle viikolle.
Iloa ja surua niin konkreettisesti. Yhtä lailla kiitollinen että saa molemmissa kuvata.
Varsinkin surukuvaus on kuin nostaisi yhden taakan pois surevilta.
Ja toivoakseni kuvista saa lohtua kun täytyy jatkaa eteenpäin.
Tämmöiset illat rannalla, tuoksut, äänet, sudenkorentojen lennot, hiljaa huojuvat kaislat.
Ne pitävät sielua niin lähellä ettei väliin mahdu murheita, vain hiljaista ihmettelyä.

Illalla Read More »

Tuulinen lämmin päivä

Tuulinen oli tiistaipäivä muttei kumminkaan ihan hirmumyrskyksi täällä rannalla yltynyt.
Tavattiin puistossa Annikan kanssa pientä kuvauspalaveria varten ja tyrkkäsin kameran Annikan käteen.
Samantien jostain syvältä kaivautuu ääni joka selvittää että ai tuulessa sinusta kuvia, ei tuu onnistuun!
Sitä ääntä vastaan täällä elämässä pitää taistella!
Niinpä muutaman räpsyn jälkeen pidettiin jälleen kerran terapeuttinen juttutuokio mitä me oikein itsestämme ajatellaan ja vielä enemmän MIKSI. Vaikka ajatukset jäisivätkin vajaiksi, parasta ja tärkeintä on että ne sanotaan ääneen YHDESSÄ.
Illalla tavattiin yhdistyksen naisten kanssa meidän mökin terassilla.
Meillä on aina kaksi asialistaa käytävänä läpi.
Folkhälsanin ja sitten se tärkein eli meidän kaikkien kuulumiset.
Käytiin ensin uimassa ja sitten istuttiin auringon lämmössä ja välillä huudettiin ohoo kun tuuli piiskasi metsää ympärillä. Sydän on lämmin kuin terassin puulattia kuuman päivän jälkeen kun saa omistaa elämässään niin ihania naisia.
Ja se tärkein niistä täyttää tänään vuosia, onnea rakas äiti!

Tisdag var en mycket blåsig dag när vi träffades i parken med Annika.
Tryckte kameran i hennes händer för att ta några bilder av mig och med det samma känner man igen rösten som säger att hur i världen tror du att det kommer någon bra fotona av dig i blåsten. Ja den rösten ska vi kämpa emot här i livet!
Så det blev igen en terapi stund med prat om vad tänker vi egentligen om oss själva och VARFÖR.
Fastän det aldrig blir riktigt klara svar blir det ALLTID lättare att fortsätta dagen efter en sån stund.
Att prata och skratta tillsammans är medicin för själen minnsan.
På kvällen hade vi styrelsemöte vid vår villa. Den inledde vi med simtur och kaffe. Det var skönt och varmt att sitta i le tillsammans. Vi har alltid två föredragningslista av gå igenom. En för styrelsen en för hur har vi det just nu i livet.
Ni fattar vilken lista är viktigare.
Efter en dag som igår är man varm i själen som terassgolvet efter en solig dag.
Att ha så underbara kvinnor i sitt liv är en rikedom utan like.
Och idag fyller den viktigaste kvinnan år, grattis kära mamma på din dag!

Tuulinen lämmin päivä Read More »

Onnea

Viikonloppuna puhalsi viileät ihanat tuulet ja aurinko paistoi kun juhlittiin pienillä porukalla Maxin valmistujaisia. Aivan mahdottoman ylpeä meidän Mägästä joka puski yhteisöpedagogin opiskelut läpi koronan ja teki töitä samanaikaisesti jo kirkon nuoriso-ohjaajana. Viimeksi eilen hymyilytti kun prisman käytävillä käveltiin sattumoisin samalla kauppareissulla ja hyllyjen välistä ryntäsi joukko mopopoikia Maxia morjenstamaan. Kaukaa kuului jo iloinen Mägä huutelu ja bensa haisi metrien päähän. Ihanat mopopojat. Todellista onnea on kun näkee että lapsi on löytänyt ammatin jossa omat parhaat puolet saa käyttöön.
Kuvissa on kuitenkin Wilma ja Isaac joka tuli kotoaan Uumajasta juhlimaan meidän kanssa.
Sitä vaan tahtoo parasta lapsilleen, että löytäisivät onnen, että löytäisivät paikkansa elämässä.
Sitä ei voi valita kenenkään puolesta, voi vain olla aina valmiina auttamaan.
Mutta varmaankaan ei liian valmiina ettei tule sanomista.

Onnea Read More »