lokakuu 2021

Kuusia

Voiko enää olla enemmän lokakuun keli, kun kuvia katsoo?
Täysin tuuleton, äänetön, harmaa ja väritön.
Paitsi että kun hellittää valittamasta näkyy värisävyjä, kuuluu rannoilta iloista juttelua ja moottoriveneen pörräystä.
Tulen rätinä, hotdog ateria ulkona merinäköalalla, reipas kävely metsässä.
Yhtäkkiä tulikin mieleen että voisi napata mukaan pari pieni kuusen alkua niitä ”kausivaloja” varten.
Tuli kyllä niin hyvä mieli kommenteista facebookin puolella eilisestä jouluvalo/kausivalo pohtimisesta!
Kerrassaan hienoa tukea turhanpäiväiseen miettimiseen minulle, kiitos!
Niinpä sieltähän löytyi pari havupuuta mukaan, niin että skodan perä täyttyi eikä aivan tila riittänytkään.
Ja sitten silmäni osuivat ehkä kauneimpaan joulukuuseen! Niin kaunis, onneksi kasvaa paikassa missä ei mahdu kasvamaan isoksi puuksi, parempi mieli kaataa se.
Kunhan saan kahvit juotua niin parit valoketjut lähtee pihalle tänään!
Onhan siellä jo muuten yhdet kun ei nähnyt paljulle kävellä säkkipimeässä.
Huomenna onkin sitten marraskuu!

P.s. Liisa alotetaan ihan pienellä, pari töppyrää kierretään ”kausivaloilla” ja sitten höökiä lisää kun joulu lähestyy!

Kunde vädret vara mera oktober än idag?
Grått, tyst, färglöst, vått.
Det tar en stund men när jag slutade klaga hördes det glada röster längs stränder, motorbåtar och även fåglar.
Öppet eld, hotdog med god sallad ute på terassen med strandvy. Jamen hur skönt!
Sen kom jag ju på att vi kanske släpar hem några små granar så jag kan börja planera
uteljus/julljus! Sagt o gjort. Fina granar trycktes inne i skoda och väntar nu att bli klädd i ljusen.
Hittade även den vackraste julgranen! Nästan synd att kapa av den.. tack o lov växer den i fel ställe, det skulle
aldrig kunna bli en jättegran. Så tänker jag åtminstone.
Så snart hänger jag några ljusslingor till där ute, ”säsongljus” som senare blir mera och förvandlas till julljus. :)
En finns redan. Hittade inte vägen till badtunnan i mörkret så.
Imorgon välkomnar vi november!

Kuusia Read More »

Valoisaa

Lokakuun viimeiset päivät on kyllä olleet melko paljon pimeämpiä kuin nämä kuvat Oulusta viikko sitten.
Nyt sitten siirretään kelloja ja alkaa vuoden pimein rutistus.
Se on siinä ja siinä etten laita heti ulos ”jouluvaloja”.
Vielä vähän hankaa vastaan vanhat tavat, että adventtina vasta. Mutta valojahan ne vain on.
Ja kyllä voi ihmistä ahdistaa kun pihalla ei näe illalla omaa kättäkään.
Tässä koko jouluvalot ulos- hommassa ei niinkään vaikuta se mitä muut sanovat.
Kuulostelen miltä itsestä tuntuu. Sitä kun on ihminen josta kaikki TUNTUU joltakin ja jouluvalojen laitto
TUNTUU aina joka vuosi yhtä juhlalta. Entä jos se menee pilalle jos hätäilen.
Pitäisikö kärsiä vielä hetki.. Näitä miettiessä se aika kuluu mukavasti, jap jap.
Valoisa olo on muutoin, juuri kuvasin hääparin Kalajoella ja nyt ehdin vielä valoisan aikaan
koiran kanssa lenkille.
Nyt onkin sitten lauantai-ilta, kynttilöitä, sauna lämpiää, kahvi tuoksuu ja viikon työt on tehty.
Elämä se on ihmisen parasta aikaa.

Veljeni Joni. <3

Valoisaa Read More »

Anni on 5 vuotta

Onneksi asutaan riittävän lähellä että saadaan juhlia yhdessä näitä ihania synttärijuhlia.
Nyt oli Annin vuoro olla juhlien päähenkilö. Viisi vuotta sitten saatiin
tämä prinsessa sukuun. Mietteliäs, päättäväinen ja rohkea Anni.
Nyt kuvattiin oikein innolla koska prinsessamekko, prinsessa korvakorut ja kukka hiuksissa.
Ajelin synttäreille äidin ja isän kanssa, aurinko paistoi, lumi koristi maisemaa.
Enpä voi sanoa että olen valmis lumeen ja talveen mutta onhan se kaunista.
Ja niin siinä vaan käy että lopulta aina onkin ihan valmis uuteen vuoden aikaan.
Marraskuu ihan nurkan takana, pimein ja tylsin kuukausi. Vai onko?
Ai että kuvatessa huomaa miten kauniin sävyt luonto antaa marraskuun pehmeässä valossa,
riisutussa luonnossa, lunta tai ei.
Kauneutta on vaikea löytää edestään jos vaan silmäilee taaksepäin sitä mitä kaipaa.

Igår firade vi fina Anni 5 år.
Jag är så glad att vi bor tillräckligt nära att kunna fira tillsammans.
Fem år sedan fick en söt liten prinsessa i släkten. Bestäm, betänkande och modig Anni.
Som i år tyckte om att bli fotad. För att prinsessa klänning, prinsessa örhängen och blomma i håret.
Vi åkte tillsammans till kalaset med mamma o pappa.
Genom senhöstlig landskap. Soligt ock krispigt.
Jag har alltid fruktad för november, tråkigaste månaden. Men är det riktigt så?
Vilken fin ljus och mjuka färger bjuder denna tid när man fotar.
Man ser inte det vackra framför sig om man bara blickar tillbaka till det som man saknar.

Anni on 5 vuotta Read More »

Poropirtillä

Syksyn aikana kuvattiin Rödsön Poro-Pirtillä uusi Poro-Kota.
Upea kota on poroaitauksessa, todella tunnelmallista nauttia tulen loimusta ja seurailla porojen touhuja.
Kotaa voi vuokrata piakkoin myös yöpymiseen, mikä elämys!

Elämyksiä on tänä viikonloppuna tuonut syysmyrsky.
Eipä onneksi vielä jäänyt maa valkoiseksi, loput lehdet se pyyhkäisi puista.
Kalenteria kun selailee niin se on joulu kohta.
Päiväkerho hommissa se tarkoittaa sitä että kunhan isänpäivän ohi on menty saa
ottaa joululaulut esiin että ehtii treenata ennen kuin on joulujuhlien aika.
Elämyksistä vielä, kävin nyt illalla tuulessa, sateessa ja pilkkopimeässä lyhdyn kanssa
kastautumassa 6 asteisessa paljussa. Ilman saunaa.
En halua kehuskella, mutta onhan se nyt ihan mieletöntä miten sinne pääsee
ihan pelkällä ajatuksen voimalla!
Päätin vaan alkaa uimaan kylmässä, oli niin hohdokas ajatus. Heh heh.
Ja nyt ollaan tässä! Sitä miettii että mitäs muuta tässä elämässä saisi
aikaan, pelkällä asenteen ja ajatuksen voimalla.

Upea poroemäntä Sofia.

Poropirtillä Read More »

Koti korkealla

Kaunis kerrostalokoti kuvattiin kesällä, suunnittelu Jaanan upeaa käsialaa tietysti.
Käy katsomassa lisää kuvia Sisustuspaletin sivuilta!
Koti on Kokkolan korkeimmassa rakennuksessa. Mielettömät näkymät avautuvat kaikista ikkunoista.
Tänään kuvattiin taas, aivan toisenlaista kotia. Siitä kuvia sitten myöhemmin.
Kiva oli taas tehdä yhteistyötä, aika kuluu kuin siivillä ja kuvia piisaa taas.
Ensi viikolla on syysloma, yritän jokusen päivän myös pitää lomana.
Sade pauhaa ulkona ja ilta on säkkipimeä, saunaan siis.
Hyvää viikonloppua!

Koti korkealla Read More »

Lokakuinen

Lokakuinen perjantai-ilta se on jo pimeä puoli kahdeksalta.
Meillä tietenkin sauna lämpiää, mutta olen ehtinyt sen lisäksi lämmitellä paljua
sen verran että helpompi käydä ”uimassa” löylyistä. Eli parikymmentä asteiseksi.
Huomenna taidan lämmittää kuumaksi.
Kylmässä paljussa pulahtaminen on tullut mukavasti melkein rutiiniksi.
Ihmettelen tätä. Pimeään kulkeminen uimapuvussa, taskulampun kanssa, paljun jäätävä vesi,
henkeä salpaava tunne, miten saan sen tehtyä? Mutta aina naurattaa kun astelen sieltä pois!
Jotain ihmeellistä siinä on että uskaltaa. Miten onnellinen siitä että laitettiin palju meille.
Viikko on taas yhtä kuvausta vaille valmis. Yksivuotias syksyn väreissä, lehtiä ihmettelemässä
on niin ihana näky, nämä kuvat otettiin puistossa viikko sitten.
Mukavaa viikonloppua!

Lokakuinen Read More »

Kahvit rannalla

Lokakuu alkoi kauniisti auringossa kaislikkoa huojutellen.
Iltapäiväkahvit päätettiin keittää nuotiolla, nokipannukaffit rannalla, mitä luksusta.
Kovanlainen länsituuli oli suorastaan lämmin, parasta syksyä on lämpimät värit ja
yllättävä kaunis ja lämmin sää. Yllättävää oli myös ohimennessään kahville poikkeavat iloiset leidit!
Joskus on se tunne että hetket menevät talteen täydellisesti, tänään oli se hetki.
Tämä viikko on yhtä kuvauskeikkaa vaille valmis.
Mutta ensin, lauantaisauna.

Kahvit rannalla Read More »