maaliskuu 2020

Maanantai

 

Sunnuntaina vaellettiin vähän pitemmästi meidän nuotiopaikalle juomaan aamukahvit.
Melkein kolmen tunnin reissu oli ihan kultaa.
Paljon ihmisiä juoksi, käveli, vaelsi reppujen kanssa päivän mittaan saaristopolulla.
Murhetta taivaanrantaan ilmestyi illan mittaan kun lähipiirissä nousi kuumetta ja sitä nyt seuraillaan,
kuten arvata saattaa. Oltiin jo erillään joten etänä seurataan.
Kaikki voivat ihan hyvin mutta kyllähän se tuo ihan eri vaihteen tähän korona hässäkkään.
Otsalle ilmestyi huolen ryppy ja siihen piti nukahtaa.
Olisin varmaan nukkunut ihan hyvin, mutta koiralla oli huomautettavaa neljän jälkeen,
oliko se ilmalämpöpumpun epätasainen käynti, oliko pissahätä ja muita vaihtoehtoja ei jaksanut käydä läpi.
Aamutakki, collegehousut, villasukat, ulkotakki, pipo, lapaset, haisaappaat ja ulos herättäjän kanssa.
Yritys aukaista silmät edes siellä. Karvaisella ystävällä ei sitten kumminkaan ollut suurta kiirettä
pissata jäätävän viiman herätellessä uuteen päivään.
Sisälle ja takaisin nukkumaan.
Mutta pumppu kävi silti epätasaisesti. Pitäiskö käydä sammuttamassa, tuumaa vieruskaveri..
Vastauksena määrättelemätön mutina tarkoittaen että nyt teet mitä teet mutta samantien.
Ehtihän sitä nukahtaa vielä.
Hyvä päivä tästä silti tuli. Kaikki voivat ihan hyvin juuri nyt.

 

 

 

Maanantai Read More »

Tänä lauantaina

 

Kylmä tuuli viipyy puiden latvoissa kun aurinko laskee pilvettömään taivaanrantaan.
Saunapuita hakiessa sininen taivas vaihtuu yönsiniseen ja kirkkaana erottuu kuunsirppi ja tähti.
Nenään osuu savunhaju ja ladonovi narahtaa kotoisasti.
Takana on hyvä lauantai. Kaksi lenkkiä polkuja pitkin koiran kanssa.
Etäällä perheenjäsenistä, onnea silti että tietää että kaikilla on hyvä olla.
Mies (jo iloiten tunnustautunut halkoholistiksi, minkä silmiä pyöritellen voin vahvistaa),
on painanut metsässä ja klapikoneen vieressä koko päivän.
Iltaruoaksi ajelin 7 sillan tietä naapurikaupunkiin päin noutamaan herkulliset pitsat.
Kuuntelin musiikkia ja Timothy Kellerin podcastia, nautin musiikista, iloitsin Kellerin selväsanaisesta annista.
Ja nyt, takassa palaa tuli, sauna lämpiää.
Tänä koronalauantaina mieli on seesteinen ja nyt juuri voi sanoa, it is well with my soul.
Sydämestäni sitä samaa sinulle toivon.

 

 

Himlen blir sakta mörkare, solen går ner, snart är det natt.
Hämtar ved för bastun, känner rökdoften, bär in ved och hör på kvällens ljud.
En fin lördag har det varit. Två vandring med hunden längs leden.
Känner lycka och trygghet att familjemedlemmar har det bra fastän vi kan inte träffas just nu. 
Mannen (som nu med glädje bekänner att han är halkoholist, vilket jag med djup suck kan bekräfta hahaa),
har jobbat i skogen och vedabacken hela dagen lång.

På kvällen hämtade jag för oss pizza. Hela vägen längs 7 broars väg lyssnade jag på musik och Timothy Kellers podcast.
Härligt.
Och nu, brasan är tänt, bastun blir snart varm.
Denna coronalördag kan jag konstatera att it is well with my soul. 
Önskar från hela mitt hjärta att du kan säga det med. 

 

 

Tänä lauantaina Read More »

Arkioppeja

 

Aamulla soi herätyskello klo 5.15.  Kertapompusta ylös.
Tuohon aikaan vartaloni ihmettelee että mitäs täällä tapahtuu eikä ole todellakaan varaa painaa yhtään torkkunappia.
Kiva oli herätä kuvauskeikalle. Noin aikainen keikka tarkoittaa että on kotona takaisin aamukahvin aikaan.
Paljon on iloon aihetta, pelottaa ettei menisi rehvasteluksi koska ymmärrän että tilanne on monelle todella tukala ja ahdistava.
Wilman työsopimuksen teko viivästyy koronan takia, niinpä minulla on ollut valtava apu
kun Wilma on käynyt läpi vanhoja vaatteita, kaappeja, eteisen hyllyjä, järjestellyt ruokakaappeja. Ah yksinkertaisesti ihanaa.
Ja pitkiä lenkkejä ollaan tehty yhdessä sekä kauppareissuja.
Samalla tulee siirrettyä eteenpäin monenlaista arkitietoa mitä ei ole osannut ennen kertoa tai näyttää.
Oma asunto ja muutto kotoa siintelee jo kovasti mielessä, joten nyt kaikki neuvot ja opit ovat kovaa valuuttaa.
Kuten, miten vaihdetaan imurin pölypussi kun on ostanut vahingossa vääriä.
Käytetään saksia ja lievää väkivaltaa.
Nautitaan luonnosta viikonloppuna!

 

 

 

Arkioppeja Read More »

Symbolik

 

Iltalenkillä huomasin että nyt laskee aurinko värjäten taivaan juuri sen väriseksi
että sen kuvaamatta jättäminen tuntuu ihan rikolliselta.
En ehtinyt rantaan, mutta ehdin pellolle. Tuota samaa pellonlaitaa katson kaihoten
kesää odottaen aina lenkille lähtiessä.
Vain muutaman kuukauden kuluttua kaikki ruskea on poissa ja tilalla vihreää, värejä, kesän juhlaa.
Mikä symboliikka tähän hetkeen kun kaikki uutiset kertovat vain koronasta ja huolesta
miten kaikki selviävät sen vaikutuksista.
Tämäkin koetus kääntyy voitoksi.
Mutta vielä täytyy kestää. Yhdessä jaksamme kyllä.

 

 

Ikväll gick solen ner och färgade himlen så här underbart.
Man var ju tvungen att hämta kameran. Jag hann inte till stranden men jag hann till åkern bredvid oss.
Samma kanten av samma åkern ser jag varje dag och längtar lite till sommaren.
När allt brunt och dött är borta och det är bara fest med gräs och blommor.
Vilken symbolik till tiden som vi nu lever i. När varje nyhetssändnings enbart handlar om hur corona kommer att påverka till oss.
Oro och rädslan är ju nära till oss alla.
Men den här tiden går över. Vi klarar oss tillsammans.

 

 

Symbolik Read More »

Ulkona

 

Hyvällä mielellä sunnuntai-illassa jälleen.
Meidän ohi on mennyt viikonlopun aikana suuret määrät reppuselkäisiä vaeltajia Öjan saaristopolulle.
Miten mahtavaa että sää on ollut aurinkoinen (sitä luvataan ensi viikoksikin) ja polku on hyvässä kunnossa.
Jäinen osittain mutta todella hyvä kulkea vuoden aikaan nähden.
Onnellinen kaikkien puolesta joita tilanne ahdistaa eikä normaali harrastuksia ole. Ulos on todellakin voinut mennä!
Käytiin eilen omaa saaristopolkua kävelemässä, todettiin että meri on auki, tuuli oli hyytävä mutta sehän lähtiessä tiedettiin.
Tänään syötiin hyvä lounas ja lähdettiin Bosundin vaelluspolulle.
Luonto hoitaa. Se on fakta.
Onnellinen että äiti ja isä, jotka kuuluvat iän puolesta riskiryhmään, ottavat asian rennosti. Käyvät luonnossa lenkillä, vain tarvittaessa lähikaupassa hiljaiseen aikaan, äiti kutoo uutta villapaitaa Wilmalle, kirjoja on lainattu ja tunnelmat hyvät oudosta tilanteesta huolimatta.
Tämäkin aika loppuu vielä!

 

 

Ulkona Read More »

Metsässä ja rannalla

 

Metsässä kävellessä ei elämään mahdu karanteeneja ja outoa arkipäivää.
Askeliin pitää keskittyä kivisellä, juurakkoisella ja sieltä täältä jäisellä polulla.
Rannalla töräyttelivät joutsenet isolla joukolla jo.
Räpylöiden läpse jäällä ja siipien iskut ovat kovin keväinen ääni.
Lokkien saapuminen viikko sitten tuntui ihan väärältä, olette täällä liian aikaisin.
Mutta tällä viikolla lokkien äänet ovat toivo ja lohtu, kesä tulee ja arkikin on jo toivottavasti tavallisempaa.
Vielä kun saisi jumpattua täällä kotona kun ei tavalliset jumpat pyöri.
Se on erittäin haastavaa. Jospa tässä poikkeustilan jatkuessa vielä reipastuisi.

 

Metsässä ja rannalla Read More »

Selvitään

 

Vähän vaikea on sisäistää lööppien huutoa marketti käynnillä, SUOMI ON KIINNI!
Rauhalliseen tahtiin ostettiin taas ruokaa, ihan niinkuin tavallisestikin.
Aika paljon ruokaa koska kaikki ovat kotona, tuotteita menee melekosen reippaaseen tahtiin.
En todella osaa hamstrata, olen pipeltävä, epäsuunnitelmallinen ostaja,
sopivasti kerrallaan ja ajattelen että kylläpä näistä jotain keksii sitten kotona.
Yritin kovasti viime perjantaina, pienikin kotivara on silti kotivara. Lauantaina oli jo maidot juotu…
Olen onnellinen että Suomen hallitus yrittää tehdä oikeat ratkaisut tässä ihmeellisessä tilanteessa, parhaansa yrittävät, käsittämättömässä tilanteessa on selvää että tulee virheitä ja oikeita ratkaisuja. Itselläni on rauhallinen ja luottavainen olo, tästä selvitään.
Kävin ostamassa tänään myös uuden luonnoslehtiön ja akvarellipaperia.
Tuntuipa hyvältä maalata!
Ja yksi uusi kirjakin saapui tänään.
Eilen luin nukkumaan mennessä vuosi sitten ostamaani Max Lucadon Kyllä tästä selvitään -kirjaa.
Hauskasti se osui silmiini kirjahyllyssä ja sopi täydellisesti eilisen tunnelmiin.
Lukusuositus! Lucado on todella hyvä, joka opus on lukemisen väärti.
Tänään iltapala, kymppiuutiset, kirja käteen ja vielä kädet ristiin.

 

 

Konstiga tider vi lever, FINLAND ÄR STÄNGT, ropade tidningar i butiken. 
Man har svårt att fatta. Man går förbi med köpvagnen och handlar som vanligt, nå kanske lite större potatispåse kom med.
Men mat går åt så att jag har svårt att hinna med vårt vanligt bruk nu när alla är hemma. 
Jag är väldigt dålig att handla mat, köper ungefär det som räcker, planerar nästan ingenting. 
Fredags försökte jag. På lördagen var mjölk slut. Men lite extra har vi ändå i förvar. Känns bra, måste erkänna.
Handlade också en ny sketchblock och akvarell papper, sen började jag måla. Skönt!
Har samma tankar som Amanda Audas-Kass i sin blogg här.  
Känner mig trygg och hoppfull. Vi kommer att klara det här. Finland kommer att klara det här. 
Igår läste jag en bok jag köpte ett år sen. Max Lucados  Du kommer att ta dig igenom.
En så bra bok! Lucado är alltid bra, varje bok värt att läsa. 
Kvällen program, kvällsbit, kymppiuutiset, bok i handen och till sist knäppa händerna.

 

Selvitään Read More »

Suosituksia

 

Aivan sanattomaksi vetää tämänhetkinen tilanne koko maailmassa.
Tuntuu hyvältä että on vähän varautunut ruokatarvikkeiden kanssa (aika huono hamstraaja toki olen, maito loppui jo eilen ja jauheliha..),
tuntuu myös hyvältä, vaikkakin tylsältä, että kaikki tilaisuudet ja harrastukset ovat nyt tauolla. Parasta silti on että yritetään estää se pahin tilanne.
Itseä ajatellen ei huolestuta, mutta tällä on niin paljon seurauksia jotka ovat vaikeita ja todellisia.
Hyviä asioita tilanteesta täytyy vähän kaivella esiin, mutta niitähän on kyllä.
Päivittäinen ilo, metsälenkit ovat täysin turvallisia.
Lukeminen luonnollisesti myös! Kuvassa tämän hetken lukemisia.
Torinon käärinliinojen tutkija Juha Hiltusen Valokuva Jeesuksesta kirja on todella mielenkiintoinen!
Eija-Riitta Korholan ensimmäisen kirjan luin aikanaan, Olkapäämepin kantapäävuosi, niin hyvä.
Uusinta kirjaa Kuolemaa nopeampi en silti heti ostanut. Koska syöpä, ajattelin jaksanko siitä lukea, ahdistaako se.
Sitten tuli Ilkeitä ongelmia (vielä kesken, koska ajankohtaista asiaa on todella paljon) ja päätin uskaltaa ostaa molemmat kirjat.
Kuolemaa nopeampi on loistava. Suosittelen näitä kaikkia!

 

Suosituksia Read More »

Varautumista

Perjantai-ilta.
Hyvä mieli ja kaapit täynnä ruokaa. Jokunen tuote hankittu vähän ylimääräistäkin…
Tämä korona-aika on ihan ihmeellistä. Tuntuu ajoittain että seuraa itseäänkin ulkopuolelta.
Ihmettelee että mikä on tämä tunne joka hiipii mieleen, pitää varautua, pitää lähteä heti hakemaan ruokaa ihan vaan varalle..
Vaikka ei tässä muuten ole stressannut itse tautia.
Tiistaina pidimme taas mukavan Yövaellus kokouksen aika isolla porukalla, vain yksi ajatus heitettiin ilmaan, saapa nähdä miten korona vaikuttaa tähän.
Torstaina aika nopeasti kävi selväksi että se pitää siirtää! Ei ehdi edes olla pettynyt, tämä on niin kummallista.
Yövaellus siirretään syksyyn, päätetään mikä päivämäärä tässä kevään kuluessa.
Silti erittäin hyvä että reippaat varotoimet tehdään nyt.
Hyvää viikonloppua!

 

Fredagskväll, så skönt.
Nöjd också. Skåpar full med mat, kan hända att jag skaffade lite extra…
Så konstiga tider vi lever. Man följer händelserna ordlös.
Märker ändringar i mig själv. Hur känslan från att inte oroa sig alls till kanske vore det bäst att köra till market med det samma och skaffa extra mat, ändrar inom timmar! Känslan liksom kryper ner i magen, man måste säga till sig själv att skärpning, vi har ju mat i Finland!
Men efter att vi gjorde beslut att flytta Nattvandringen till höst pga corona så ändrare  inställningen till läget ganska mycket.
Men nu har jag lite extra mat och tydligen räcker det för att lugna min lilla själ i det här läge. Hahaa.
Och under våren kommer vi att bestämma ny datum för nattvandringen.
Trevlig helg!

Varautumista Read More »

Iltahetki

 

Tämä talvi ei anna maaliskuun kimaltelevia hankia, kuten itsenäisyyspäivänä maalailin.
Mutta monta kaunista päivää on silti saatu. Yksi oli tänään.
Kun mitään talvea ei tuntunut tulevankaan, on muutama sentti lunta ja jää joka kestää kulkea jo lähellä täydellistä talvipäivää.
Siellä on latukin tuolla jäällä, toiveissa olisi ehtiä sinne ennen kuin sekin sulaa pois ensi viikolla.
Flunssan jämät vielä häiritsevät elämää mutta jospa kumminkin vähän vain..
Tänään on myös ollut perjantai ja vapaapäivä. En muuten ole mitenkään hyvä pitämään vapaapäiviä näin yksityisyrittäjänä.
Huono omatunto (!) seurailee vaivihkaa siivoilua ja koiralenkkeilyä. Täytyy oikein pysähtyä ja käydä asia läpi.
Hommat on tehty sopivaan vaiheeseen, tänään ei ole sovittuja tapaamisia, voin siis pitää vapaapäivän.
Kaikki pitää opetella elämässä.
Kuuntelin autossa lauluntekijää joka halusi muistuttaa kappaleellaan miten lyhyt aikamme on,
ja miten on hauras elämä. En taida tarvita muistutusta siitä juuri nyt.
Lapset ovat yhtäkkiä aikuisia, nelihenkinen perheemme on muuttunut kuusihenkiseksi iloiseksi joukoksi.
Rakkaat lähellä taistelevat syövän kanssa.
Kyllä minä tiedän että aika on lyhyt ja hauras polkumme täällä.
Siksi käyn kirkossa, penkissä on aina paikka minulle, toivo on todellista, armo on lähellä ja rakkaus ympäröi, se ei kysele ymmärränkö miten.
Siksi haluan välillä vain juoda kahvia ja katsoa komediaa, istua höpisemässä perheen tai ystävien kanssa niitä näitä ja nauraa,
nauraa aina kun voi ja sydämen pohjasta.
Silloin juuri, joka hetki menee talteen ilman että siitä hädissään pitää kiinni.
Iloa iltaasi, toivoa huomiseesi!

 

 

Iltahetki Read More »