marraskuu 2019

Lillajul

 

Pikkujoululauantai.
Huomaan etten ole vieläkään riittävän suomenruotsalainen, pitää oikein keskittyä että nyt on lillajul.
Aika monella täällä on tuotu pikkujoulukuusi sisälle, ehkä pieni kinkkku paistettu, lahja per tenava laitettu jne.
Koen vuodesta riippuen suorituspaineita tästä..
Kun lapset olivat pieniä piti pukille kirjoittaa kirje, jättää saunan aikana portaalle tonttua varten ja sillä aikaa se (toivottavasti) hävisi ja paketit tulivat tilalle.
Yhtenä jouluna sitten Wilma löysi seuraavalla viikolla pukille huolella kirjoitetun kirjeen minun käsilaukusta.. Siihen se joulupukki homma sitten karisi.
Onhan sille naurettu mutta oli kuulemma traagista. :D
Nyt kun siis aikuisia ollaan kaikki niin stressi on erittäin alhaisella tasolla.
Erehdyin rynnistämään kauppoihin black friday hulabaloon aikana (huoh.. ja miksi, koska sain YHDEN tuotteet 30% halavemmalla..), no hulinasta huolimatta sain pidettyä sen verran mielenrauhaa yllä että ihan extempore ostin muksuille pienet höpö paketit.
Tänään on joulupuuro syöty taas Framnäsissa missä nuoret sen kattavat, joulupukki kiertelee karkkien kanssa ja joululaulut soivat.
Niin mahtavaa. Iso joukko öjalaisia siellä nautti tunnelmasta!
Sitten pisteltiin menemään reipasta tahtia vaelluspolkua pitkin rantaan että ehdittiin ennen kuin aurinko laski.
Voi miten kaunista oli!
Joutsenet lensivät yli ja äänetön luminen metsä oli täynnä eläinten jälkiä.
Jäällä uskallettiin käydä, koska vettä on puolisen metriä tuossa.
Nyt on lauantai pizza syöty, joulutorttukahvit juotu ja kohta saunaan tulet.
Marraskuun viimeinen päivä taittuu kohti ensimmäistä adventtia.

 

 

 

Lillajul.
Är man månne en riktigt finlandssvensk ännu heller då man måste kämpa på att komma ihåg att fira lillajul.
Fira och fira, ljusen brinner, liten gran kom till oss från Sunds trädgård och mirakulöst kom jag på att köpa lilla paketer till barnen, julstjärnorna är uppe i fönstren. Det må vara lika med lillajul det.
När barnen var små fick de skriva till julgubben, breven lämnade man på terassen och när man kom från bastun var breven borta och små paketer hade kommit istället. Det där var en lyckad koncept tills ett år hittade Wilma brevet från min handväska följande vecka.
Nog har vi skrattat väl på det men när det väl hände lär det ha varit tragiskt. :D
Idag åt vi igen julgröt vid Framnäs när ungdomsföreningen dukar fint, bjuder på tomtebesök och julmusik.
Efter det blev det redan lite bråttom att hinna vandra till stranden innan solen kom ner. Vi hann!
Så vackert. Svanar flög förbi, skogen var vit och tyst. Vilken fin vandring.
Vi vågade prova isen för att det är väldigt lågt med vatten vid stranden.
Nu har vi ätit pizza, jultårtor med kaffe och snart blir det bastu.
Sista november är snart slut, vi får ta emot adventstiden.

 

 

 

Lillajul Read More »

Julmässan

 

Hei hei, apua yli viikko vierähti viime päivityksestä!
Busy times!
On ihmeellistä että töitä on niin paljon (valokuvausta, nettisivujen tekoa, mainoksen tekoa,
päiväkerhossakin tuurasin pikku hetken..) että unohtaa blogin. No unohtaa ja unohtaa, kyllä mielessä aina käy, mutta sitten päivät vaan loppuvat kesken.
Se on ihmeellistä ja ihanaa (että on töitä, ei se että blogi odottelee..)!
Viikonloppuna raapaisin jouluvalot pihalle, en kestä enää mustaa pihamaata.
Käytiin Tullipakkahuoneen joulumessuilla ja siellä oli tavattoman paljon muitakin.
Joulumusiikkia, ihania tuoksuja ja tunnelmaa.
Kohtapuoliin saa nauttia Saariston Joulumarkkinoista meillä Öjassa.
Kannukseen ajelin myös koiran kanssa, siellä oli meitä enemmänkin, voi että.
Illalla vielä Öjan kyläkirkkoon ja sitten uutta viikkoa aloittamaan.
Jouluun on nelisen viikkoa! Nyt joulumusiikit soimaan ja glögi lämpenemään, parastahan se on nyt!

 

 

 

Oj då, en helan vecka gick och ingen uppdatering här i bloggen!
Det är bråda tider och dagarna räcker inte till hur än jag emellanåt kommer ihåg att jag hade ju bloggen.

Jag fotar, uppdaterar och gör hemsidor, affischer, även hoppade in i dagklubben en kort stund.
Det är så underbart, tacksam.
Under helgen har vi besökt julmässan i Tullipakkahuone, njutit av dofterna och stämning.
Julljusen kom upp där ute hos oss, tröttnade totalt att se på den mörka gårdsplanen.
Jag hann till Kannus med Tinka, där var vi många och ännu idag ska jag till Öja bykyrka.
Det är fyra veckor till jul vänner! Nu ska julmusik och glöggen njutas!

 

 

Julmässan Read More »

Neristan

 

Harmaana perjantaina ehdittiin kuvata vähän Vanhan kaupungin
marraskuisilla kaduilla ja kahvitella Yhteiskristillisen kirjakaupan kotoisassa kahvilassa.
Aamukuudelta oli jo lähtö henkilöstökuvauksiin joten päivästä tuli pitkä ja tehokas.
Tämä lauantai onkin ollut ihan vapaapäivä vaikka työn luonteeseen kuuluu että koko ajan jokin projekti pyörii mielessä ja ideoita tulee kokeiltua kotitöiden lomassa. Lumet sulivat odotetusti mutta pettymyshän se on (joka vuosi) kun marraskuu on liukas, loskainen, harmaa ja kolea.
Siihen ei passaa liikaa keskittyä, sisällä jos jonkun kolon saa kivan näköiseksi niin kynttilät ja kahvin tuoksu nostavat jo tunnelman.
Kohtahan on jo joulukuu. Jee, eikö niin?
Ja kauniit nahkakäsineet ovat Kokkolassa tehdyt, ne löytyy täältä Paccas sormikkaat ja kintaat.

 

 

Neristan Read More »

Marraskuu

 

Marraskuu lähestyy puoliväliä ja meillä on täysi talvi.
Joka näyttää säätietojen mukaan muuttuvan koht’sillään loskasohjoksi.
Mutta niin kauan kun tätä valkoista kauneutta ja talvisään kuulautta kestää, kiitos vain!
Onnellista kyllä syksyn mustimmasta ajasta ei ole tarvinnut ahdistua töiden paljouden ja maan valkeuden takia.
Eilen oli jopa läheltä piti tilanne ettei menty hiihtämään, ladun pituus vähän jarruttaa intoa, 700 metriä kuulostaa vielä aika pieneltä ringiltä..
Viikonloppuna sain kuvata seurakunnan nuorteniltaa Cafe Backstagella.
Ihan etuoikeutettu olo kun saa hetken osallistua nuorteniltaan. Iloa, riehakasta menoa, arkaa olemista, kaverin etsimistä, oman paikan löytymistä, ihastumista, pettymistä, turvallista hengailua, lohtua ja laulua. Nuoruus.
Sunnuntaina juhlittiin isänpäivää, syötiin yhdessä isän ja äidin kanssa meillä ja nautittiin siitä että saatiin olla yhdessä.
Nyt on jo tiistai ja illalla mennään Tinkan kanssa vähän opettelemaan arkitottelevaisuutta Hundidan kurssille.
Näin se marraskuu hujahtaa.

 

 

Marraskuu Read More »

Makia marraskuu

 

Marraskuu yllättää nyt kovasti. Musta ja märkä kuukausi joka imee kaiken valon onkin viime päivinä näyttänyt tältä!
Kiitos ja kumarrus!
Tällä viikolla oli Folkhälsanin ja Öjan Punaisen ristin syyskokous ja se vietettiin tunnelmallisessa Cafe Brygganissa.
Erittäin kiva käydä läpi virallinen osio ja nauttia sitten seurasta ja tarjoilusta, yhdistys elämä piristää marraskuuta sekin.
En ole muuten ainut jonka talvi on yllättänyt (viittaan haravointi hommaan…) viimeinen purjevene nostettiin jäistä tänään odottelemaan kesää!
Äkkiä menevät nämäkin viikot kun tekemistä on paljon ja erilaisia asiakastöitä.
Yhdessä asiassa tein muuten ennätyksen, selailin radiokanavia autossa ja osuin – jouluradioon.
Ja en heti siirtynyt seuraavalle kanavalle vaan kuuntelin parit joululaulut ja mitä ihmettä hyvä mielihän siitä tuli!
Jo lähestyy joulu(tunnelma) valojen ripustus operaatio..

 

 

November överraskar!
Så här vackert har det varit nu. Man hann vara förbered för svarta kvällar och våta vägar men fick detta!

Vi hade höstmöte med Röda korset igår vid Cafe Bryggan, så mysigt i höstmörkret. 
Föreningsliv är roligt, tacksam att få vara med.
Som ni märker i bilderna jag är inte den ända som vintern har överraskat (syftar till att jag hann inte kratta en endaste löv..) sista segelbåt kom ut ur isen idag.  Annars gjorde en slags rekord på måndagen, bläddrade på radiokanaler i bilen och råkade stanna på – julradion!
Tänkte prova på och det gick! Några julsång gick hur bra som helst, snart är jag redo för julen hahaa.
Fram med jul ljusen bara!

 

Makia marraskuu Read More »

Pyhäinpäivä

 

Sunnuntai-ilta ja riisipuuro porisee kattilassa tyypilliseen sunnuntai-illan tapaan.
Tämä viikonloppuna on ehditty monenlaista. Kuvissa kynttilän sytytys mummun ja papan haudalle äidin kanssa Kannuksessa.
Iltahämärän tullessa perjantaina hautausmaa tuikki jo kynttilöiden loisteessa.
Eeva-mummuni kuolemasta on jo 19 vuotta! En tajua. Muistan vielä mummun kädet, pienet sirot sormet ja ryppyinen elämää nähnyt iho.
Mummu lähti täältä juuri ennen kuin Wilma syntyi, en päässyt hautajaisiin sillä Wilma syntyi niitä edeltävänä päivänä, olin synnytysosastolla.
Vuosia en voinut itkemättä ajatella etten päässyt hyvästelemään rakasta mummua.
Lauantaina rippikuvaus, Crosspoint Wilman kanssa, sauna iltamyöhään.
Tänään ehdin sytyttämään lyhtyjä omallakin pihalla ja toteamaan että näin se talvi yllätti minut,
lumet tuli ennen kuin harava alkoi heilua. Lehtimatto siellä lepää odotellen kevättä.
Joopa joo, kaikki eivät ole syntyneet ahkeriksi hortonomeiksi, näin se vain on.
Siitä huolimatta hyvä mieli tästä viikonlopusta!

 

Pyhäinpäivä Read More »