kesäkuu 2021

Yötön yö

Tehtiin juhannusveneily auringonlaskun aikaan.
Yksi pyytää kalaa, toinen kauniita kuvia.
Molemmat saivat kohtuullisesti saalista.
Voi suven juhlaa keskellä saaristoa. Ihana valo ympäröi keikkuvassa veneessä.
Luodolla huutelevat lokit ja tiirat. Ohi pöräyttävät vesien mopoiijat eli vesijetit.
Päivän tuuli on tyyntynyt eikä terävistä aalloista ole jäljellä kuin rauhallisesti aaltoileva veden pinta.
Takaisin ajellessa rantaa kohti vastaan tulee kylmä ilmamassa,
moottorin sammuttua jäljelle sää vain hiljainen kohina veneen kokasta,
kaislojen huojunta peräaaltojen myötä.
Laiturilla vastaanottavat hyttysarmeijat.
On keskiyö.

Yötön yö Read More »

Juhannus

Juhannussäät tänä vuonna, aivan unelmakelit!
Brygganilla nousi juhannussalko kuten aina ennenkin vaikka juhlia ei
voitukaan valmistella tänäkään kesänä.
Ihana auringonpaiste veti kuitenkin mukavasti väkeä laiturille aplodeeraamaan kun
kaunis salko nostettiin.
Harmonikka, iloinen puheensorina ja lähtevien ja tulevien veneiden pörräys tekivät
juhannus tunnelman todellakin.
Hieman arvelutti miten käy mökkihermojen jos ei tuule ja mökillä ollaan
hyttysarmeijan keskittämänä eikä terassilla istumisesta tule mitään.
Mutta ei.
Hyttyssavut ja kaasut toimivat erinomaisesti, kesästä on saanut nauttia iltamyöhään.
Vähän vieraita, veneajelua ja sitä parasta, saunomista.
Ihan kuin lomalla olisi.

Midsommarvädret i år, strålande!
Midsommarstången lyftes upp traditionsenligt vid Bryggan.
Visserligen utan fest, men stämningen var festlig.
Dragspel, glada människor, båtar som kom och gick.
Äkta midsommarkänsla i skärgården!
Lite fundersam var vi med villatillvaron, hur skulle vi klara med
årets mygginvasion när ingen vind lovades. Men hur bra som helst egentligen!
Alla medel användes och sommarkvällen kunde avnjutas ute på terassen till sena kvällen.
Lite gäster, kort båttur, bastubad, perfekt midsommar!
Som en kort semester!

Juhannus Read More »

Juhannusviikolla

Juhannusviikko on jo puolessa välissä!
Unohtui laittaa meistäkin kuva tänne häähuumassa.
Meidän toinen nuoripari ja me itse tietenkin.
Anoppi ja appiukko.
Mukavan luontevalta tuntuu nämä tittelit, onhan tämä taas yksi elämän
käännekohtia. Samana kesänä anopiksi ja täytän pian 50 vuotta. On juhlaa!
Luonto on juuri nyt myös yhtä juhlaa.
Ei ole mitään paikkaa mikä ei kukkisi tai muutoin rehottaisi valtoimenaan.
Keskikesän juhlaa kohti!


Juhannusviikolla Read More »

Suomen kesä

Vaihtelua olotilaan tarjoaa Suomen kesä.
Sunnuntain 12 asteen raikkaudesta tultiin tämän päivän 27 asteen lämpöön ja nyt
mökille saavuttiin tietenkin asiaan kuuluvin asustein.
Tunnin sisällä asusteita sai alkaa lisäämään, yhtäkkiä oli viisi astetta viileämpää, sitten merisumu jo näkyikin.
Nyt on jo villasukat ja fleecet käytössä.
Nyt kun ajattelee niin yhtä nopeasti vaihtelivat tunteet viikonloppuna!
Miten hienoa se olikaan. Oman lapsen häät.

Finska sommar, igår 12 grader, idag på morgonen redan över 20, sen upp till 27.
Vi kom till villan klädd naturligtvis enligt väder.
Inom en timme var det att ge upp kjol och börja söka ullsockor och fleece.
Graderna droppade fort och vinden är hård.
Sjödimman syns.
Jamen det är ju som mina känslor under helgen. Upp och ner med orimlig snabbhet.
Men hur fint var inte det, egna sonens bröllop.

Suomen kesä Read More »

Max ja Henna 19.6.2021

Ihmeellinen päivä.
Oman lapsen hääpäivä!
Jotakin tapahtuu sielussa ennen tuota päivää, niin kuin mainingit tyynen pinnan alla.
On ollut mietteliäs, vähintäänkin hajamielinen viikko. On tehnyt töitä mutta ajatukset
eivät millään oikein pysy raiteillaan. Silti ilman suurempia tunnekuohuja.
Kuvasin nuoret rannalla. Katsokaa nyt näitä!
Kuten pastori Harri Kankare uskomattoman hienossa vihkipuheessaan sanoi,
match made in heaven, kuin toisilleen luodut.
Päällisin puolin tyynen viikon jälkeen kaikki portit aukenee kun kirkkosalin ovella on jotain tuttua.
Se tunne kun oma lapsi kävelee alttaria kohti rakkaansa kanssa olikin ihan huima.
Itkua ei voinut pysäyttää. Ei meistä kumpikaan.
Niin hyvä, tietää että tämä on niin hyvä.
Pienet korona-ajan häät ja täydelliset juuri Maxille ja Hennalle.
Kyyneleitä, naurua ja mahdottoman suurta iloa.
Eniten kiitollista iloa näistä nuorista, tästä päivästä.
Taivaan Isän siunausta elämän matkalle.
”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.” Matt. 19:6

Max ja Henna 19.6.2021 Read More »

Etsivä löytää

Viime viikolla ehdin ajatella että viikko enää ja kevät on muuttunut kesäksi.
Väärässä olin. Kesä tuli seuraavana päivänä.
Kaikki pamahti kukkimaan, surraamaan, kasvamaan ja varsinkin inisemään.
Hyttysarmeijat hyökkäsivät, yhtenä päivänä metsässä sai haaveilla luontoa ihmetellen,
seuraavana iltana pistellä puolijuoksua inisijöitä läiskien.
Kuulemma poikkeuksellisen kova hyttyskesä. On kyllä.
Miten monet kesät on näitä lämpimiä päiviä odoteltu, nyt niitä riittää.
Talo on kuuma ja koiralla tukalaa. Töitä pitäisi tehdä ja hiki virtaa. Tuulisi edes vähän!
Voi elämä miten vaikeaa on ihmistä miellyttää.
On kylmää, on pimeää, on loskaa ja harmaata. Ja sitten tulee kauhean vaivalloinen kesä.
On tätä naurettu!
Tänään on ollut tosi lämmintä taas mutta eipä ole tarvinnut valittaa,
kesä tuoksuu ja hyttyskarkottimet on käytössä. Paljun vesi on sopivaa, sinne on ihana pulahtaa välillä.
Töitä on paljon mutta ehtii nauttia myös vapaista hetkistä.
Kiitollisuutta pitää joskus etsiä yllättävistä olosuhteista ja se voi olla yllättävän haastavaa.
Mutta etsivä löytää!

Kuvat äidin ja isän pihalta, ehdittiin nähdä omenapuu upeassa kukkaloistossa.
Äitikin pääsi oksistoon kauneutta ihmettelemään.

Etsivä löytää Read More »

Gratulationer!

Suvivirret soivat koulujen päättäjäispäivänä.
Mutta eiväthän ne kouluissa soi, siellä ei ole ketään, todistukset on haettu nopeasti kotiin,
streamattuja päättäjäisiä tänäkin koronakeväänä.
Paljosta ovat jääneet kaikki opiskelijat.
Juhlaa on silti selvitä maaliin asti, saada todistus ja juhla minkä kokoinen ja missä vaiheessa se pidetäänkään
on todellakin paikallaan! Saadaan ihan vähän juhlia mekin kun kummipoikamme Valtteri
sai lakin päähänsä.
Ilmat ovat olleet ihan mahdottoman hienot. Meillä ei ole edes esiintynyt Öja efektiä eli kaupungissa kuuma, meillä ei.
Vasta tänään kun päästiin mökille ihanan raikas merituuli puhaltaa ja sai laittaa pitkähihaisen.
Kuulette varmaan että olen siis NIIN tyytyväinen tähän viileyteen.
Tähän on tultu, sen täytyy johtua siitä että meidän talosta tulee kuuma kun ulkona on kuuma.
Se alkaa syödä hermoja nopeasti. Näköjään.
Silti, ihana on alkukesä!!
Onnea jokaiselle koulunsa päättäneelle!

Den blomster tiden kommer – den psalmen hörde man inte i skolorna denna vår heller.
Streamade avslutningar, så trist.
Men nog är det ändå festligt att få lägg den vita mössan på huvud eller ta emot examensbetyg!
En fest liten eller stor är verkligen på sin plats. Nu eller senare.
Vi får fira pytteliten när vår fadderson Valtteri tog studenten!
Vi kom till villan ikväll och så skönt att känna svalare havsvinden och solen här.
Har blivit en riktigt tant tycker jag, börjar stressa när det blir för varmt!
Vad är det här liksom? Kan man skylla på att man bor i en gammal hus som blir obekvämt varm.
Men i alla fall, sköna sköna sommar!
Gratulationer till varje utexaminerad!

Gratulationer! Read More »