maaliskuu 2019

Maaliskuun viimeinen

 

Maaliskuun viimeinen päivä ja sunnuntai-ilta.
Tällä viikolla on kuvailtu Lasten yliopistoa ja Mikan uutta autoa teippauksineen.
Itsekin olen hankkinut uutta kalustoa, uuden ja suuremman tietokoneen. Tästä innostuneena olen raivannut ja siivonnut työpöytääni, käynyt läpi papereita ja saanut aikaan huomattavan paljon selkeämmän ja raikkaamman tilan. Ai että, nyt ihan syyhyttää istua taas vintin päällä. Seinille jotain pitää vielä kehitellä.
Viikonloppu meni mukavasti, Tomppa kisareissulla ja minä Kannuksessa koiran kanssa. Tinka selvisi autoreissusta jo 50% paremmin, vasta kotimatkalla alkoi yököttää.
Käytiin kotikirkossa äidin kanssa, syötiin ja saunottiin. Lenkkeiltiin tietenkin koiran kanssa,
kaatumisen jälkeen jalka ei vieläkään ole ihan ennallaan mutta selvästi parempi.
Huhtikuuta kohti!

 

Maaliskuun viimeinen Read More »

Ilta-aurinko

 

Rannassa oli illalla hiljaista, vain jäänkansi piti ääntä ja linnut.
Abin raskaat viikot ovat ohi, kirjoitukset takana ja tulevaisuus edessä. Tuloksia odotellaan rauhallisin mielin.
Muutaman päivän ajan on saanut nauttia kantohangista, lenkkeily on mahtavaa kun metsässä voi liikkua melkein missä vain.
Tämä on niin harvinaista herkkua että on onni että ehtii sen kokea.
Ilmassa on jo kevään taittumisen merkit, se on yhtä upeaa joka vuosi.

 

 

 

Det var tyst vid stranden, endast is och fåglar hade ljud.
Abiturienten har det värsta bakom sig nu, tunga veckor är förbi. Nu väntar vi på resultater.

Det har varit underbart med ”skaraföri” några dagar nu, när snön bär så bra att man kan gå nästan hur man vill i skogen.
Det är sällsynt nöje. 
Våren, så ljuvlig tid.

 

 

Ilta-aurinko Read More »

Kevättä ilmassa

 

Kevättä on ilmassa kun autoja pestään pihalla ja linnut laulavat aamulla.
Metsässä moottorikelkan jälkiä pitkin voi vielä kulkea, kohta vesisade ja aurinko saavat kovankin lumen antamaan periksi.
Aurinko ja tuuli jäivät mieleen tästä viikonlopusta vaikka lauantaina satoikin.  Aurinkoinen on mielikin, selkä alkaa olla oireeton ja kaatumisen jäljiltä jäykkä ja kipeä jalka kovasti paranemaan päin. Pääsiäistä kohti!

 

Kevättä ilmassa Read More »

Rivitalokodin uusi ilme

 

Perjantai, ulkona aivan upea kevättalven keli.
Odottelen kärsivällisesti että kroppa vastaa eiliseen kalevalaiseen jäsenkorjaukseen. Vielä on huilattava.
Tässä saatte ihailla Jaana Niemen suunnittelemaa ja sisustamaa rivitalokotia.
Remontti oli täydellinen ja lopputulos upea.
Lisää kohteita Sisustuspaletin sivuilta tästä!

 

.

 

Fredag och ute är det härligaste vårvinter väder.
Måste vänta ännu att kroppen lugnar ner sig efter behandlingen igår, kalevalainen jäsenkorjaus gillar jag starkt.
Så här bjuder jag bilder från ett radhushem som Jaana Niemi har planerat och inrett. En fullständig renovering och resultatet är blev så här fin!
Här kommer man in i Sisustuspalettis hemsida!

 

 

Rivitalokodin uusi ilme Read More »

Rättejä

 

Hyvää keskiviikkoa! Hyvää siinä on paljonkin, liikkuminen on jo parempaa, yöllä saa nukuttua selkä/jalkakivulta. Se on itse asiassa niin mahtavaa että meillä kyseltiin maanantaina että mikä sulla on kun niin naurattaa? Kipu missä vain vie voimia ilolta, niin se on.
Kuvasin söpöjä bamburättejä jotka sain Kaisalta, kiitos! Sanoin kyllä että liian söpöjä varsinaiseen tehtäväänsä eli tiskirätiksi.
Käskettiin ottaa käyttöön vaan!
Kuvauskeikat olen silti saanut tehtyä ja viikonloppuna saan kuvata ristiäiset, kiitollinen!

Ps. Muistathan että minut voi varata perhejuhliakin kuvaamaan, info@tarjajakobsen.com 

 

Trevlig onsdag! 
Det är mycket som är bra på den här onsdag. Mår mycket bättre redan, har kunnat sova några nätter redan utan att vakna då det gör ont. 
Det är så pass trevligt att fick frågor på måndag om allt är ok med mig när jag skrattar så pass mycket… 
I bilderna bambu disktrasor jag fick av Kaisa. 
Alltför söta att använda till det dom är menade för. Ta i bruk bara, sa Kaisa så måste väl prova.
Är glad att ha kunnat fota oavsett ryggont, nästa lördag ska jag fota ett dop, det blir roligt! 

Obs! Du vet väl att mig kan man boka till dop eller vilken familjefest som helst, info@tarjajakobsen.com 

 

Rättejä Read More »

Hopp

 

Kun saa kulkea terveenä on harvoin onnellinen että saa nukkua puoli viiteen asti heräämättä kipuun.
Parin viikon piina opettaa äkkiä uusia asioita.
Vaikka mielestäni osaan arvostaa terveitä päiviä, ei se silti tarkoita sitä että olisi valmis unettomiin öihin.
Kevyttä ulkoilua, päiväkahvit Kannuksessa ja kebabrullat illalliseksi, siitä oli tämä hyvä sunnuntai tehty.
Uuteen viikkoon toivoa täynnä!

 

 

Lycklig denna söndag, fick relativt bra natt, sov nästan hela natten, halv fem betyder nästan hela natten just nu.
När man få vara frisk är man sällan lycklig över det. Man lär sig fort när det gör ont. 
Men idag var det bra, lite friskt luft, kaffe hos mamma o pappa och kebabrulle till middag. 
En ny vecka framför en, hoppful!

Hopp Read More »

Liukasta ja lumista

 

Hei vain, niin meni viikko että heilahti.
Pahoittelut poissaolosta. Syytän siitä vähän raihnaista viikkoa. Maanantaina kaaduin oikein klassisesti liukastuen omalla pihalla. Jäätä alla lunta päällä ja liian hienot kengät jalassa kun kaupunkiin oli lähtö. Näppärästi olin menossa samana päivänä jäsenkorjaajalle selän takia. Eli selkä on ollut ihan kunnossa jo alkuviikosta mutta tilalle tuli sujuvasti särkevä jalka ja varsinkin öiseen aikaan särkevä. Kaaduin koko jalalle ja otin kyynärpäällä vastaan. Aina vaan on hankalaa. Voin sanoa että positiivisena ja kiitollisena pysyminen on ollut haastavaa.
Elämä on.
Viime yönä sain jo silti nukuttua suurimman osan yöstä joten toivoa on.
Onneksi kotona on ollut perhettä koiraa lenkittämässä. Tollo kun olin niin käytin itse aika monta lenkkiä ennen kuin huomasin ettei siitä ole ainakaan apua paranemiseen… Huoh.
Nyt on kumminkin perjantai ja suolakääreiden, piikkimaton ja kylmägeelin kanssa jatketaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

Liukasta ja lumista Read More »

Lumituiskua

 

Paluu arkeen ja lumituiskuun.
Pienellä kokoonpanolla juotu synttärikaffit 21 vuotiaan kunniaksi.
Yllätys oli että Öjan latu voitiin vetää vielä tänä vuonna, kävin ihan pienen lenkin vaikka selkä ei olekaan kunnossa. Toivoen että se siitä esim tokenisi, ei ollut suurta muutosta suuntaan tai toiseen, niin että onneksi kävin.
Nyt sitten kakun jämät pois alta ja yritys palata paaston aikaan alkaa. Intoa täynnä!
Intoa tarvii myös abiturientti, huomenna alkavat kirjoitukset. Eli pian on tämäkin raastava jakso elämässä ohi.

 

 

Vardag igen. Det snöar och blåser kallt, än är det vinter.
Söndagens kalas firades med liten gäng bara och nu ska kakor bort och fastetiden ta fart igen.
Det här blir bra!
Imorgon börjar abituerientens prövning, så snart har vi eländet över.

 

Lumituiskua Read More »

Torstai

 

Laskiaistiistaista alkoi paaston aika. Siihen ajattelin tänä vuonna tarttua.
Viimeksi näin olen tehnyt 90-luvulla.
Herkkuja karsimalla ja puhelimella surffailua iltamyöhään vähentämällä.
Tähän mennessä on ollut vain helpottunut olo. Viimeinkin sain syyn olla ottamatta joka pullaa, keksiä, karkkia ja suklaapalaa joka osuu näköpiiriin.
Ja joutavan loputtoman surffailun yritän vaihtaa illalla kirjaan.
Kovia tavoitteita. Otin juuri jaffakeksin kahvin kanssa koska olenhan jo koko viikon ollut ilman. Mutta viimeisen murun nielaistuani hoksasin että tiistai oli laskiaispulla päivä joten olen ollut YHDEN kokonaisen päivän keksittä ja pullatta.
Vau.
Vielä on monta pitkää viikkoa edessä. Ja sitten sunnuntaina saa ottaa kakkua koska Max täyttää vuosia..
Tämän takia paasto on juuri ihmistä varten. Armoa tarvitaan.

 

 

Fastetiden har börjat. I år tänker jag ta itu med det. Det har jag gjort förr också, på 90-talet.
Tänker minska med sötsaker och byta slösurfandet på kvällen mot en bok. 

Hittills har det varit en stor lättnad, äntligen en orsak att inte ta varje bulle, kex, godis som kommer i synfältet.
Åt just en jaffakex för att jag har ju klarat mig liksom hela veckan nästan. Efteråt kom jag på att tisdagen var ju fastlagsbulledag och nu är det torsdag. Jag har varit bullefri EN DAG. Jahapp.
Långa veckor framför en ser jag. Dessutom får man ta en bit tårta på söndagen när Max fyller…
Därför behöver man en fastetid, därför är fastetiden för en människa. Nåd behövs. 

 

 

Torstai Read More »

Iloinen sunnuntai

 

Kaunis talvipäivä.
Enimmäkseen sisältä ihailtu ja etsitty sopivaa asentoa selälle.
Semmoinen sunnuntai.
Mutta sainpa kuvata pienen hetken meidän nuorta paria. Ja käydä hetken jäällä koiran kanssa.
Ja kuunnella iloista puheensorinaa keittiöstä kun nuoret istuivat kahvilla.
Niin että eiköhän tänäänkin jääty plussan puolelle.

 

 

Iloinen sunnuntai Read More »