Maaliskuun myrsky alkaa laantua iltaa kohti, aurinko laskee huomenna tunnin myöhempään, valoisat kevät illat ovat täällä. Oli sitten lunta ja pakkasta tai ei. Olen jo kuullut mustarastaan laulun korkealta kuusen latvoista. Se osuu sieluun, ihana kesän kaipuu on alkanut. On myös alkanut aikamoinen remontin kaipuu. Remonttimieheni ei aivan ole vielä lähtökuopissa, kuulemma käärii kyllä hihat heti kun työkiireet hellittävät. Yritän pysyä rauhallisena. Tilanne on se että ensin pitää alakerran wc uudistaa (viimeksi -97 tehty että tuota…) mutta kun tässä on silmäillyt ympärille niin sorkkaraudalle olisi hommia eteisaulassa yhdelle jos toisellekin ysäri ratkaisulle. Mitä enemmän niitä silmäilee alkaa ajatus vaeltaa kohti seuraavaakin huonetta… Kuten sanottu yritän pysyä rauhallisena. Asiaa ei yhtään helpota kuvaushommat Jaanan kanssa. Kaikki on hienoa ja loppuun asti mietittyä! Meidän koti on kyllä ihana monella tapaa, mutta mitä kaikkea voisi parantaa! Mutta kunhan tässä kevät edistyy ehkä meillä alkaa vasaran pauke taas kuulua. Siihen asti, onnellinen omasta kodista remontoitu tai ei.
Vielä kestävät moottorikelkan jäljet metsässä aamulla, jäällä voi vielä kävellä mutta auringon ja tuulen voima on aika mahtava. Ja petollinen. Viikolla otin asfaltista lähempää tuntumaa kun jalat menivät alta aamulenkillä. Pakkanen muutti lätäköt kirkkaaksi jääksi. Piikkikengät ei jaksaneet pitää kivikovalla jäällä ja niin mentiin. Selvisin vähällä, otin vähän lukua ennen kuin jatkettiin ja mustelmat laskin muutaman päivän päästä. Nyt on sitten teputeltu menemään supervarovasti. Linnunlaulu, lasten pyöräily harjoitukset sulalla tiellä, ensimmäinen juoksulenkki, on nämä ihania kevään merkkejä. Päiväkahvit nautittiin rannalla tänään, kovin oli tuulista ja nuotion savu osui aina silmiin. Mutta silti. Kyllä hellii tämä valon määrä.
Vielä saa nauttia jäällä kevään ihanasta valosta. Kohta sinne ei ole enää asiaa. Lähdettiin Tinkan kanssa punaisena laskevaa ilta-aurinkoa oikein autolla rantaan kuvaamaan. Eihän me ehditty, mutta kuu mollotti taivaalla ja saatiin jutella Tinkan koirakaverin Uskon kanssa (Usko ei toki ollut yksin, Maijan kanssa juteltiin myös). On nämä aikoja. Koronaa ajattelee vähemmän kuin ikinä ja tautia on ympärillä enemmän kuin ikinä. Aamulla on pakko päivän Sanan jälkeen seuraavaksi tarkistaa elääkö Ukrainan presidentti vielä… Siinä välillä hengittää kevättä sisään ja huolta ulos. Päiväkerholaiset eivät sodasta juttele, hartaudenkin keskeyttää miltei aina joku tärkeä huomio, mulla on tänään eväänä jugurttia ja viinirypäleitä! Aivan parasta. Ja sitten saa leikkiä. Ehkä lapset opettavat tässäkin meitä, ollaan tarkkana että huomataan nauttia jokaisesta pienestä ilon hetkestä! Isot ja pienet asiat ovat joka tapauksessa Isommassa kädessä.
Vilken underbar ljus vårsolen ger. Speciellt på isen, ännu är det perfekt att vara där, snart är den här stunden förbi. Vi försökte fota röda solen som gick ner men det var för sent när vi kom till isen. Men månen var vacker och vi träffade Usko-hunden (Tinkas bästa vän) och matte Maija. Vilka tider vi lever. Man tänker på corona minst hittills och det finns mest fallen runt omkring än hittills nångång. När man vaknar så efter dagens lösen kollar man om presidenten i Ukraina lever. Där emellan undas man våren in och oron ut. Det är så perfekt att jobba med barn just nu. De minsta lär oss viktiga saker varje gång. Deras sorglös lek och funderingar för en att skratta. Alla glada stunder hjälper att kämpa vidare.
Kevät aurinko lämmittää jo korkealta, illat on valoisia melkein seitsemään asti. Aamulla lähdin hiihtämään Öjan latua ennen kuin aurinko ehti sitä pehmentämään. Pysähdyin kuvailemaan ja yli lensi joutsen pariskunta, etäällä kuului lokin huuto. Kevättä varmaan sekin että alamäet varoin kaatumasta jäisellä ladulla ja kävelin jyrkimmät. Sitten menin nenälleni pienessä ylämäessä! Sitten saatiin iltapäivällä nauttia rannalla kahvit auringossa. Miten hyvää ihmiselle tekee tämmöinen vapaa lauantai!
Hääkuvilla jatketaan, otin kyllä muutaman kuvan tänään viikonloppu kukista mutta olisi varmaan kannattanut muistikorttia käyttää. Loma se lähestyy loppuaan, ollaan niin nautittu kaikista lomahetkistä vaikka kotosalla ollaankin. Loman tavoitteet oli yö mökillä ja paljun lämmitys. Näyttää siltä että onnistuttiin 50 prosenttisesti. Tynnyri on niin jään ja lumen saartama tuolla pihan laidalla että alkoi väsyttämään koko ajatus. Odotamme että kevätaurinko tekee vähän töitä meidän puolesta ja kylvetään sitten. On sekin ihanaa, hellittää jos ei ehdi eikä jaksa. Valon määrä on niin mahtavaa, on sekin onni että jokavuotinen kevääntulo ei lakkaa ihastuttamasta. Eikä perjantaisauna! Valoisaa viikonloppua kaikesta huolimatta!
Viime viikolla vietettiin Kokkolassa, Kaarlelan kirkossa Hääyötä. Maaginen 22022022 päivämäärä innosti 8 paria alttarille. Olin koko illan kirkossa, kuvasin neljä paria. Ensimmäisen parin (kuvissa) sain kuvata ennen hämärän laskeutumista, pakkasta ja leijailevaa lunta auringon laskiessa. Aivan mielettömän kaunista! Ajattelin että käy aika pitkäksi kirkon penkissä odotella kuvattavia pareja, vaan oli niin hienoa seurata kun parit ja papit vaihtuivat. Kaunis liturgia oli sama, sanoma sama. Jokaiselle kuitenkin aivan omanlaisensa. Alttarilla tahdottiin ja siunattiin. Lauantaina olin kuvaamassa hautajaisia. Samalla alttarilla oli silloin kahden ihmisen kohdattava se päivä jolloin kuolema heidät erotti. Siinä välissä elämä.
Förra veckan firades Bröllopsnatten i Sockenkyrka i Karleby. Den magiska datumen 22022022 hade lockat åtta par till altaret. Jag fick äran att fota fyra av dem. Första paret fotade jag vid solnedgången. Sakta fallande snö och solen, kan man önska mera, hur vackert! Funderade i förhand om jag får lång tid att sitta i kyrkan hela kvällen. Det hann jag inte få. Par efter par kom fram till altaret. Prästerna var många men liturgin samma, välsignelsen samma för alla. Det var vackert. På lördagen fotade jag en begravning i samma kyrka. Då var det dags för änkan att ta emot stunden som nämns i vigseln, tills döden skiljer oss åt. Däremellan livet.
Mökkinäkymillä on hyvä palata blogiin pitkästä aikaa! Muutoksia on tulossa blogiin mutta tehtävät muutokset ovat enemmän teknisiä eivätkä näy lukijoille. Mukavaa oli huomata että tänne ehti tulla kaipuu kun blogi ei ollut käytössä moneen viikkoon. Niinkuin missä tahansa hommassa saattaa tulla vastaan aika jolloin miettii miksi tätä tekee, haluaako tehdä vielä ja onko tällä mitään merkitystä. Huhtikuussa tulee 10 vuotta blogin aloituksesta!! Se on huomattava pätkä ihmiselämää. Ihmeellisen paljon teitä lukijoita on riittänyt kaikki nämä vuodet. On niin ihana saada palautetta. Pelkästään jo siksi että tunne tyhjyyteen huutelusta häviää.
Helmikuu oli sopiva aika blogille olla telakalla. En hetkeen muista yhtä kiireistä vuoden alkua. Häitä (kuudet!!), hautajaisia, nettihommia, päiväkerhoa, yhdistysjuttuja. Sanattomaksi ihan menee. Mieleen palautuu aina parikymppisen tuska siitä mitä oikein haluaisi tehdä työkseen, mikä sitä edes on… Tätä! Tämä minä olen. Vaikea on toivoa tekevänsä jotain mistä ei mitään aavistusta ole. Siksi pitää aina tehdä sitä mikä on käsillä, katsella uteliaana ympärilleen ja opetella vähän unelmoimaan.
Tämä on meidän hiihtolomanen, ei ihan täyttä lomaa, pikkuisen sinne aina pujahtaa töitä sekaan mutta loistava alku ainakin! Mökillä oltiin yötä, kahlattiin lumen halki perille, nautittiin terassilla auringon lämmöstä, lämmitettiin sauna auringonlaskun aikaan. Sinne ilon sekaan pujahtaa yhtä lailla huolet maailmalta, tykkien jyly puolustusvoimien harjoituksista saa toisenlaisia tunteita kuin ennen. Siihen huoleen vastaan auttamalla siinä missä voin ja liittymällä yhteiseen rukoukseen joka nousee täältä kotimaasta ja kaikkialta maailmasta. Jumala varjele ja siunaa Ukrainaa.
Så roligt att vara tillbaka i bloggen! Och med de bästa vyer, från villan där vi njöt en dygn i solen och badade bastu i solnedgången. Hur skönt.. Bloggen har fått vila en stund, tekniska greger fixas i bloggen och på min fotosida, de syns inte så mycket utåt. Men det var roligt att jag hann sakna på riktigt det här! Har ju hållit på med bloggen snart 10 år!! Tack allt feedback ni orkar ge ibland, glädjer otroligt mycket. Inte väl så konstigt att ibland undrar man varför man fortsätter, har det här någon mening. Det känns meningsfullt att fortsätta åtminstone nu. Har haft så mycket jobb under februari månad. Har fotat 6 brudpar (!!), begravning, hållit på med klubben plus allt annat. Tacksam! Man kan ju inte vara oberörd med det som händer just nu. Oron finns där och man blickar nyheter oavbrutet. Men jag försöker hjälpa där jag kan och komma ihåg det viktigaste. Att be tillsammans med alla här i vårt kära fosterland och överallt i världen. Be för freden.
