lokakuu 2017

Kelloja on käännettävä taas. Taaksepäin. Kohti kesää niinkuin joku sanoi että pitää muistisääntönä.
Kukapa ei oikeasti joskus haluaisi kääntää kelloja, muuttaa tapahtunutta, perua sanomansa, tehdä paremmin.
Nyt meillä on räntäsateinen sunnuntai ja uusi mahdollisuus tehdä hyvin, tehdä paremmin.
Tiskikoneessa ovat vielä kahvimukit poikien jäljiltä, yhdessä kasvaneet nuoret miehet istuivat meidän keittiössä muistelemassa kaveria joka on poissa nyt. Yhdessä on helpompi kestää käsittämätön.
Miten hyvältä tuntui saada halata heidät kaikki.

Det är åter dags att svänga klockan bakåt. Vem skulle inte vilja emellanåt svänga tiden bakåt. Ändra det som hänt, ta tillbaka vad man har sagt, göra bättre. Men idag har vi denna gråmolnig, regnig söndag och en möjlighet att göra bättre. En ny nåd.
Jag fyller i diskmaskin och ser att kaffemuggarna efter pojkarnas stund i vårt kök finns  ännu där. Unga fina män som växt upp tillsammans ville träffas och minnas en kompis som inte längre finns hos oss.
Tillsammans är det lättare att fatta det ofattbara.
Hur skönt det känndes att få krama om dom allihopa. 

Sinä päivänä satoi ensilumi. Sinä päivänä piti kolmen nuoren lähteä. Ei koskaan enää astua kotikynnyksen yli, laskea reppu lattialle ja huutaa hei. Äidin ja isän syli on nuoresta miehestä tyhjä, ei enää täällä maan päällä nähdä. Toivo siitä että vielä kerran tavataan eikä ikinä erota, on pienen pieni toivon tähti, se isommaksi kasvakoon. Että muisto hymystä yhtenä päivänä tuskan sijaan hymyilyttää, että rakkaat kasvot lämmittävät sydäntä kuin halaus, jota ilman pitää elää.

Meillä on vain tämä hetki, meillä on vain yksi tehtävä, tarkoitus, rakastaa ja välittää.
Tehdä hyvää, tehdä parhaansa, pyytää apua siihen. Siinä Kaikkivaltias Jumala meitä auttaa.

Rakkaan kummipoikamme Alfred Holmbäckin muistolle.
Lepää rauhassa Affu.

Den dagen kom första snö. Den dagen blev den sista för tre unga beväringarna. Aldrig mera stiga över hemmets tröskeln, aldrig mera sänka ryggsäcken på golvet och ropa hej. Mamma och pappa får aldrig mera krama om kära sonen, här på jorden ses vi inte mera. Hoppet om återseende, att aldrig mera ta farväl, är en liten liten stjärna av hopp. Låt ljuset av den hopp växa.
Så att en dag minnen ger glädje istället för smärta som nu är överallt. Att minnen av den käre värmer som den kram man måste leva utan. 
Vi har bara denna stund, bara en mening här i livet, att älska, ta hand om, bryr sig om. Göra det bästa vi kan, och be om hjälp att göra det. Gud Allsmäktig är med oss.

Till minnet av vår kära gudson Alfred Holmbäck.
Vila i frid Affu. 

Syyslomaan on kuulunut niin kauan kuin lapset ovat olleet koulussa että mummulle ja vaarille mennään ja ulkoillaan.
Tämä on toteutunut sitten vähän tilanteen ja kelien mukaan. Mahtavaa että tälläkin viikolla ehdittiin Wilman kanssa lenkkeilemään, syömään ja saunomaan! Kivaa oli kuten aina vaikka Max ei enää päässyt töiltään mukaan.
Huomenna sitten pääsen moikkaamaan Ouluun muuttaneita entisiä hesalaisia, eli kivaa tulossa vielä loppuviikostakin.
Ja piti haravoidakin…

Så länge barnen har varit i skolan har vi besökt hos mammas o pappas på höstlov.
Så härligt att vi hann denna år också, nu med Wilma, Max jobbar så kunde inte komma.
Det var motion ute på ypperlig terräng i Kitinkangas, god mat och bastu badandet.
Imorgon ska jag besöka hesabor som har flyttat till Uleåborg, så det blir roligt också!
Och sen skulle man ju kratta löv här hemma…