Sinä päivänä satoi ensilumi. Sinä päivänä piti kolmen nuoren lähteä. Ei koskaan enää astua kotikynnyksen yli, laskea reppu lattialle ja huutaa hei. Äidin ja isän syli on nuoresta miehestä tyhjä, ei enää täällä maan päällä nähdä. Toivo siitä että vielä kerran tavataan eikä ikinä erota, on pienen pieni toivon tähti, se isommaksi kasvakoon. Että muisto hymystä yhtenä päivänä tuskan sijaan hymyilyttää, että rakkaat kasvot lämmittävät sydäntä kuin halaus, jota ilman pitää elää.
Meillä on vain tämä hetki, meillä on vain yksi tehtävä, tarkoitus, rakastaa ja välittää.
Tehdä hyvää, tehdä parhaansa, pyytää apua siihen. Siinä Kaikkivaltias Jumala meitä auttaa.
Rakkaan kummipoikamme Alfred Holmbäckin muistolle.
Lepää rauhassa Affu.
Den dagen kom första snö. Den dagen blev den sista för tre unga beväringarna. Aldrig mera stiga över hemmets tröskeln, aldrig mera sänka ryggsäcken på golvet och ropa hej. Mamma och pappa får aldrig mera krama om kära sonen, här på jorden ses vi inte mera. Hoppet om återseende, att aldrig mera ta farväl, är en liten liten stjärna av hopp. Låt ljuset av den hopp växa.
Så att en dag minnen ger glädje istället för smärta som nu är överallt. Att minnen av den käre värmer som den kram man måste leva utan.
Vi har bara denna stund, bara en mening här i livet, att älska, ta hand om, bryr sig om. Göra det bästa vi kan, och be om hjälp att göra det. Gud Allsmäktig är med oss.
Till minnet av vår kära gudson Alfred Holmbäck.
Vila i frid Affu.