Kaikkialla kukkii, aurinko paistaa mutta untuvatakkia saa vetää tiukemmalle.
Eihän tässä mitään uutta ole, sitä vaan tottuu niin joutuin lämpimään keliin.
Toukokuun viikot vilahtivat ohi, niin ne yleensä tekevät.
Neljä vuotta sitten meillä oltiin valmiita juhlimaan ylioppilasta.
Nyt tuo tuleva luokanopettaja matkustaa tämän tästä Pohjanlahden yli naapurimaahan rakkauden perässä.
Se tuntuu ihan erilaiselta. Siitä tulee välillä pala kurkkuun.
Vaasa on lähellä ja kotimaassa.
Äitiys on semmoista. Onnea toivoo koko sydämestään,
jokaisen surun ja vaikeuden haluaisi ottaa omille harteilleen.
Mutta nyt on palju kohta lämmin eikä turhia murheita kannata hautoa,
ne ovat kuin toukokuiset viikot, ne vilahtavat ohi.
