Pääsin viimein Kannukseen, auto huollettu taas, pakkasta kohtuullisesti, ei työesteitä ja nuin vain onnistui reissu!
Käytiin iltalenkillä raviradalla, aamulenkillä helmikuun auringossa Kisapuiston lenkki ja
sitten porukalla tulevien hääkuvausten potrettipaikkoja tarkistamassa.
Kiitollisia taas kerran että saadaan viettää aikaa yhdessä, lenkkeillä ja touhuta arkisia.
Koirasta en voi sanoa että olisin ollut erityisen kiitollinen aamuyöstä klo 3.40 tai 5.30 kun käytiin yöpissalla…
Juoksuaika pisti Tinkan ihan sekaisin. Erityisen muiston sai se työmatkapyöräilijä
jonka Tinka säikytti hengiltä puol kuudelta, yritin kyllä estää sekopäähaukut mutta toiseksi jäin. Taas.
Täytyy sanoa että aamuyöllä peiton alta lähtö pimeään ja pakkaseen raastaa melekoisesti hermoja.
Mutta.
Onneksi se on söpö ja näitä ei montaa kertaa vuodessa satu. Talviaikaan.

Aivan ”oikea” talvi jatkaa nollakeleihin tottuneen kansan piinaamista.
Vaatteita saa pukea päälle kaapillinen että tarkenee. Sain olla Öjan iltapäiväkerhossa sijaisena ja lapset äimistelivät kyllä kerrosten määrää. ”Aika paljon vaatteita sulla”, ”Onko järkevää olla NOIN pitkä takki??”
Mutta olinpa ainut joka ei narissut että on kylmää kun mentiin pulkkamäkeen, tädit tietää.
Alkuviikosta sain keittiön pöydän ääreen kaikki meidän nuoret.
Leivoin, tein ruokaa ja kuuntelin juttelua ja naurua sydän täynnä iloa.
Viikon päätti taas rivitanssi treenit eli line dance tunti. Sekin täynnä iloa ja naurua. Kenenkään ei tarvi osata, kaikki voivat olla mukana yrittämässä ja lähteä sitten uuteen viikkoon hymyssä suin. Ihmeellisen kivaa että saa taas vetää ryhmää!
Huomenna heti aamusta auto huoltoon, sitten päiväkerhoon ja sen jälkeen viimeinkin Kannukseen!
Ihanaa viikkoa sinulle!

Nyt muistin että eihän meidän tapetoitu vintin wc ole päässyt kuviin ollenkaan!
Koska meillä on ehta rintamamiestalo, jonka suunnittelussa ei luultavimmin kovin kauaa päätä rapsittu kun piirustukset oli tupakkiaskin kanteen vedelty, niin vessat on sen mukaiset. Eli naurettavan pienet.
Laajennusvaraa ei luonnollisesti ole yhtään mihinkään suuntaan, joten täytyy pitää ruokavalio ja liikunta sen suuntaisena että neliöt riittävät. Vintin vessa on ihan huippu, vähän pitemmän henkilön täytyy suunnitella käynti niin ettei tule päävammaa.
Hyvä puoli on että materiaalia ei mene paljon ja pieni on aina söpöä.
Alla kuvat ennen muutoksia, aika paljon kivempi tuli.
Viimeisenä kuva meidän olohuoneesta. Sinnekin on visio tulevasta jo mielessä.
Naurattaa (no vähän hävettääkin..) tuo kaappi. Viimeisin vuodet olen vain halunnut heittää sen ulos. Mutta kun remontti hommat vaan siirtyvät eteenpäin niin yhtäkkiä huomasin että tuostahan voi vähän maalamalla ja tuunaamalla saada oivan kaapin.
Hävettää melkein syystä että niin vain aivan varma mielipide saattaa muuttua kun aikaa kuluu ja visiot muuttuvat.
Pääasia ettei periaatteesta jää junnaamaan vaan huumorilla eteenpäin.
Ja halvemmaksihan tämmöinen tulee. :)

Helmikuun ensimmäinen viikko.
Siinä oli monenlaista, päällimmäisenä loppuviikon suru-uutinen.
Yksi on suvusta nyt poissa pitkän taistelun jälkeen.
Eskolle olisi suonut terveitä eläkepäiviä perheen, lasten ja lastenlasten ahkerana isänä.
Nauttia kaikesta omin käsin tekemästä kotona ja mökillä, yhdessä rakkaan Arjan kanssa.
Mutta elämä ei ole meidän käsissä, matka on lyhyt tai pitkä,
luottaminen siihen että se on juuri oikean pituinen kestää koko elämän.

Auta meitä surun tiellä
Taivaan Isään luottamaan,
luovuttamaan Jumalalle
rakkaimpamme kokonaan.
Virsi 248

Viikko sitten mentiin koiran kanssa keskiyöllä iltapissalle ja tienoo ei ollutkaan äänetön ja autio.
Sen sijaan valtavan traktorin varoitusvalo välkkyi ja paalikärryn kanssa taisteli kolme nuorta miestä.
Siinä kun äimisteltiin koiran kanssa pysähtyi tuttavien auto kohdalle iloisesti moikkaamaan, ehdin vain sanoa että mitä te kaikki teette täällä keskellä yötä kun pojat tulivat apua pyytämään.
Jäätyneitä jarruja piti ruuvata, Tomppa lähti auttamaan. Hyvä etten vienyt pakkasessa taisteleville pojille kahvia ja sämpylöitä.
Nämä korkeintaan parikymppiset nuoret miehet saivat monen tunnin säätämisen jälkeen jarrut kuntoon, lastasivat lisää paaleja ja ajoivat kotiin. Sydän pakahtuu, nuoret tuottajat! Itse tehdään, korjataan, ajetaan kivitalon kokoisia traktoreita.
Suomen toivot.
Toisenlaista pakahtumista koettiin kylällä torstaina kun paloautojen jono sammutti tulipaloa ”Rainerin kaupalla”. Kauppa se oli silloin kun tulin Öjaan ja oli ollut ainakin 60-luvulta asti. Nyt asuntoina eikä kenellekään onneksi käynyt mitenkään.
Arvaamaton on ihmiselämä.

Viikolla meidän yhdistys Öjan Folkhälsan sai vieraita Vaasan Folkhälsanilta.
Uudella järjestösihteerillä oli hauskaa kun kerrottiin huumorilla ja suurella ystävyydellä siunatusta yhdistystoiminnasta. Onhan se uskomatonta että vuodesta 2004 saakka olen ollut jossain tehtävässä yhdistyksen hallituksessa! Vasta kun uskaltauduin ystävän houkuttelemana lähteä mukaan alkoi öjalaisuus minussa kasvaa. Ihmiset sen tekevät, yhdessä tekeminen ja jakaminen.
Olen ollut mukana aika monessa meidän kylällä, oppinut tuntemaan paljon ihmisiä ja se on parasta.
Alimmaisena kuvana viimeisin maalaus, siitäkin on yli 20 vuotta kun aloitin akvarellihommat.
Ja vielä yksi asia josta myös on lähes yhtä kauan, olen saanut olla erilaisissa tehtävissä, eri pituisia jaksoja meidän seurakunnassa!
Ei voi sanoa että nämä ovat unelmien täyttymys, en osannut nuorena unelmoida mistään.
Mutta nämä molemmat asiat ovat tulleet elämääni juuri oikealla hetkellä ja tuntuneet unelman täyttymiseltä.
Rukousvastauksia ne ainakin ovat. Niitä vastauksia jotka huomaa kirkkaimmin kun vilkaisee taakseen.
Polku jolla jokainen askel aukeaa oikealla hetkellä, elämänpolku.

Under den gångna veckan fick vårt förening gäster från Landskapsföreningen Folkhälsan i Österbotten.
Nog var det givande att blicka lite bakåt och framåt vad vi har gjort under åren och vad vi skulle kunna göra.
Vi roade den nya organisationssekreteraren med berättelser från tiden
när vi började tillsammans (20 år sen!!) och vad vi håller på med. En lyckad kväll helt enkelt.
Jag är så glad att jag vågade komma med i styrelsen 2004, den har givit mig så mycket. Man kan säga att då började jag känna mig som öjabo på riktigt. Det är människor som gör det och att man gör saker tillsammans.
Det är också 20 år sen när jag började måla akvarell.
Och började jobba i olika uppgifter i vår församling.
De här sakerna har givit mig så mycket glädje, innehåll och gjort mitt liv rik.
Mest känns allt detta som bönesvar fast man inte alltid ens kan lägga ord på det man önskar.
Saker har hänt i rätta tid. Tacksam.

Viikonloppuna meillä oli rakkaita piipahtamassa.
Wilma oli tutustumassa ruotsalaiseen elämänmenoon syksyn ajan mutta nyt opinnot jatkuvat koti Suomessa. Sauna tietenkin lämpeni ja istuttiin keittiön pöydän ääressä taas vertailemassa suomalaisia ja naapurimaan tapoja.
Pakkanen ja lumipyry eivät hiihtolenkkejä suosineet joten käveltiin metsässä kelkan jälkiä pitkin, mikä on aivan mahtavaa liikuntaa. Sunnuntaina täytti ihana veljentyttöni Saara 10 vuotta! Sitä voisi äimistellä enemmänkin mutta tässä on nyt ollut aika paljon äimisteltävää viime aikoina joten totean vain että ajan kulumista ei estä mikään eikä siihen erityisen hyvin taida tottua.
Ihmetellen edetään!

Under helgen har vi haft kärt sällskap! Wilma har kommit till hemlandet
igen efter att ha bekantat sig till svensk livstil under hösten. Nu är det bara att fortsätta med studierna på plats i Vasa.
Vi gläds förstås att det blir lättare att träffas, men man glädjas alltid för barnens lycka oavsett om de placerar sig nära eller fjärran.
Det blev inga skidturer under helgens snöväder utan promenader i skogen längs snöskoter spår.
Det är härligt!
På söndag firades söta Saara 10 år. Kan bara konstatera att tidens gång är oundvikligt och tydligen blir inte man särskilt van med det. Men vi tar emot det som kommer och fortsätter undrande framåt!

Vuosi vaihtui ja härkäviikot ovat edessä.
Nyt ne tuntuukin siltä kun mittari näyttää -30 astetta.
Koira nostelee tassuja, vaikka kuinka paljon pukee niin kylmää on, nenä meinaa tipahtaa kun pakkanen puree. Öjan hiihtolatu on auki, ehdin onneksi pari lenkkiä siellä hiihtää mutta nyt joutuu vähän pitää taukoa.
Hiihtelin tuossa välipäivinä pientä lenkkiä tuossa lähipellolla ja metsässä auringon valon jo häivyttyä aikoja sitten.
Aivan maagisen ihana lenkki oli se! Hanget toi valoa, lumiset puut molemmin puolin latua, täysikuu valaisi maiseman niin kauniiksi ettei hiihdosta meinannut tulla mitään kaikelta ihastelulta.
Ajatella että kotiportaalta sai hiihtää suoraan talven ihmemaahan!
Joskun maalla asuminen on aivan erityisen hienoa.

Uuden vuoden juhliminen oli aika rauhallista, Henna oli meillä seurana kun Max veti nuorille uuden vuoden leiriä.
Käytiin koiralenkeillä metsässä moottorikelkan jälkiä pitkin, saunattiin, syötiin juustoja.
Uuden vuoden messussa käytiin, siellä oli riemukas meininki kun lähes sata nuorta leiriltä osallistui messuun.
Ilolla uusi vuosi otetaan vastaan. Aloitin sen siivoamalla työhuoneen kirjahyllyn.
Kyllä se tästä!

Joulun vietto on kääntynyt Tapaninpäivän iltaan.
Hartaasti laitetut jouluruoat on syöty, suklaat ei. Siivoukset jotka karkasivat vähän käsistä taas tuovat iloa vielä pitkään.
Melkein kaikki rakkaita on nähty joulunaikana, aivan mahtavaa. Lahjat on annettu ja vastaanotettu.
Jäljellä on se jokavuotinen nytkö se jo meni -ihmettely ja hyvä mieli.
Uutta ja ihmeellistä vuotta kohti.

Kun seisoo tähtitaivaan alla uimarannalla pimeässä, revontulien leikkiessä taivaalla,
jouluhartautta varten sytytetyt ulkotulet palavat vielä, rauha laskeutuu levottomaan sieluun.
Katja sanoin, tähän voisi vaan jäädä.
Saariston joulurauha hartaus järjestettiin tänä vuonna kuudennen kerran jos muistan oikein.
Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän osaa kerätä jouluhetkiä talteen koko matkan ajan kohti jouluyötä.
Olla tyytyväisempi keskeneräisestä, vapauttavasti nauttien vähemmästä.
Tällä viikolla oli muutakin jouluun kuuluvaa, nimittäin seurakunnan joulukuvaelma.
Tänä vuonna miehistöä täydensi ihana pienten tyttöjen enkelparvi.
Ja Jeesuksen osaa näytteli tänä vuonna pikkuinen Rafael-vauva.

Julen kändes just strålande vid tom simstrand i mörkret efter Julfrid i Skärgården.
Facklorna lyste, folk hade åkt hem, norrskenen lekte på himlen, då landede ro i den rastlösa själen.
Här skulle man kunna stanna, sa Katja. Oh ja.
Under veckan fick jag vara med en till underbart julig evenemang, Jultablån.
I år hade vi extra festligt, en ljuvlig änglakör kom med.
Och lilla Rafael-babyn som fick vara Jesus.