Mansikkakakkua ja ahvenia

Taas tuli heinäkuu ja oli aika tehdä mansikkakakku, keittää kahvit ja iloita yhdestä vuodesta lisää.
Syötiin pitsoja omasta uunista, palju oli lämmin ja kakku maistui.
Tällä viikolla oli tuli todettua että saan minäkin paljon aikaiseksi kun koneen kerran käynnistää ja riittävä motivaatio löytyy. Motivaatiota sain synttäreistä vaikka pienet, loppuviikon vieraista ja tulevista Maxin valmistujaisjuhlista.
Ja muistin taas miksen saa siivottua koko taloa kerralla. Kolme kerrosta on aika paljon varsinkin jos fuskaa riittävän kauan.
Kaksi päivää siihen meni mutta nyt hymyilyttää joka aamu kun herää.
Sitten sain synttärilahjaksi teatterilipun joka lunastettiin eilen tietenkin Eskolan kesäteatterissa!
Siellä nauraa hekotettiin koko näytelmän ajan ja väliajalla nautittiin luonnollisesti pullakahvit.
Nyt ollaan taas mökillä. Kotiin jäi terassille iso joukko iloisia nuoria grillaamaan ja nauttimaan kesälomasta.
Itse mietin että onko tämä kesä edes mitenkään paras vuodenaika.
Stressiä pukkaa ja aina on toiveet korkeammalla kuin toteutus.
Taidan tykätä enemmän keväästä ja kukaties alkaisi tykkäämään oikein aidosti syksystä!

Mansikkakakkua ja ahvenia Read More »

Sommaren just nu

Kauniit ja lämpimät kesäpäivät seuraavat toisiaan.
Pääskyt kiljuvat korkealla ja maa tuoksuu kesälle.
Tasapainoillaan normaaliin tapaan mitä yhteen kesää voi mahtua.
Terassin laajennusta, sukujuhlia, valokuvauskeikkoja, klapihommia,
vierailuja, mökkielämää ja vielä olisi kiva joku pieni reissu tehdä.
Ei mitään uutta auringon alla. Kaikesta edestakaisin ramppamisesta kotiin, töihin ja kaupan kautta mökille palautuu käsittämättömästi täällä rannalla. Se on mystistä. Laiskasti tuulessa heiluvat sääskiverhot, saunan piipusta kohoava savu, veden liplatus ja lokit.
Aamulla ennen aamupalaa laiturin päähän, pyyhe tipahtaa ja hetken ihmettelee mitä on tekemässä.
Seuraavassa hetkessä onkin jo uimassa kohti kaislikkoa.
Nopean pulahduksen jälkeen naurattaa.
Takaterassilla aurinko lämmittää heti kylmät varpaat,
aamutee ja voileivät ei maistu missään niin hyvältä kuin ulkona kesäaamussa.

Vackra sommardagar glider förbi.
Sommaren doftar och låter ljuvlig. Svalornas skrik och sommarnätter.
Vi balanserar på normal sätt med sommaren. Vad man hinner mednpå och vad man vill göra.
Jobba lite, bygga terass, släkträffar, besök, villahäng och någon kort resa vore trevligt.
På något magiskt sätt återhämtar man sig här vid stranden på nolltid.
Av att fotojobba, handla mat, komma och gå mellan villan och hemmet.
Här lyssnar man på allt, vågor, fåglar och stannar.
Känner röklukten från bastun och känner nästan helig ro i själen.
Morgnar på villan, man sätter simdräkten på och går barfota på bryggan.
Undrar en sekund vad man håller på med. Nästa stund simmar man redan mot vassen.
En kort simtur och upp, solig och varm bakterass värmer kalla fötter fort.
Te och smörgåsar smakar bäst när man sitter ute och bara ser på havet.
Det bra just nu.

Nuoret istuivat meidän kanssa iltaa eilen ja ennen saunaa otettiin vähän kuvia.
Söpöläiset.

Sommaren just nu Read More »

Kesäjuttuja

Tällä heinäkuun viikolla olen ehtinyt halata rakkaita, kuvata keikkoja, käydä Vaasassa ja Oulussa, ostaa kauan jahkailemani uuden kameran ja nyt istun mökillä. Aurinko kimmeltää niinkuin se tekee keskellä kesää aalloilla ja sääskiverkko heiluu tuulessa.
Saunaan pitäisi laittaa tulet.
Mökillä on ehditty taistella sisään tunkevia muurahaisia vastaan, ampiaispesä ehti tulla saunan terassin alle, mökin terassia on laajennettu. Kotona rehottaa rikkaruohot aivan kaikkialla, kesäkukat repsottaa mutta onneksi ruohoa leikkaa uupumaton robotti.
Mutta näistä viis kun kesässä ei ehdi kaikkea yhtäaikaa.
Voi iloa kun sai käydä katsomassa Saaran pesäpallotreenejä, puhaltaa saippuakuplia pikkuisen Laurin kanssa, pitää Annia sylissä aamun lastenohjelmien aikana. Jonin kanssa pyöräiltiin ympäri kesäistä Oulua jopoilla. Illalla vielä erikseen Nallikariin auringonlaskua katsomaan, yöpyöräily tuli siitä. Parasta mitä kesällä voi tehdä on tehdä erilaisia ja mielellään ihan outoja juttuja.
Oli hieno viikko ja huomenna vapaapäivä!

Kesäjuttuja Read More »

Blå himmel och vatten

Kesä on paljon, hyvää ja huonoa kuten elämä mutta joinakin hetkinä se on vain hyvää.
Sellainen hetki saatiin eilen.
Tuli yhtäkkiä taas sopiva päivä veneilyyn mutta päätettiin tehdä kaikki hommat ensin ja lähteä vasta
illalla. T-paidalla saattoi veneillä aivan ulkosaaristoon asti, tuuli oli pehmeää ja aurinko laskemassa.
Kalastajaa tarvitsi odotella vain tolkullisen hetken ja päästiin ankkuroimaan vene pienen kallioisen luodon kylkeen.
Tiirat huutelivat, veneet pörräsivät etäällä, vesi liplatti ympärillä.
Istuin auringossa paljaat jalat lämpimällä kalliolla ja söin iltapalaa.
Sitä ei häirinnyt edes vieressä kerjäävä karvainen ystävä.
Joskus on erityisen helppoa kiittää Luojaa tästä elämästä.

Sommar är mycket, det gott och det är ont som livet. Men ibland är det bara gott.
En sådan stund fick vi igår.
Som alltid kom en passlig dag för en båttur mitt i allt emot. Men vi tänkte jobba först allt som skulle jobbas och åka på kvällen. Mot solnedgång liksom. Vinden var skön och mjuk, fiskaren fiskade en rimlig tid innan vi tog i land på en liten holm.
Måsarna skrek upp i luften, båtarna åkte till o från Tankar fyrön, vågorna slog sakta mot klipporna.
Blå blå himmel och vatten…
Jag satt på en varm klippa barfota och åt kvällsbit.
Ibland är det så att man jublar och tackar vårt Skapare.

Blå himmel och vatten Read More »

En regnig midsommar

Sateinen juhannus säästi auringonpaisteen sunnuntaihin.
Sitäkin vähän säästeliäästi täällä rannalla. Ollaan iltaan saakka kun terassin laajennus käynnissä.
Tämmöinen juhannus sopi kyllä täydellisesti juuri tänä vuonna. Viikolla piti vähän kiirettä ja viimeinen leiri tältä erää päättyi torstaina. Sieltä kun ajelee prisman kautta kotiin voi olla varma ettei juhannusaattona ole mansikkakakkua valmiina.
Mutta olipa yllättäen ihanaa juhannussalon nosto seuraa Oulusta! Oli sateista eikä mitään hoppua mökille (paitsi pikkuisen remonttireiskalla alkoi kuumottaa lähtö), ei isoa porukkaa tulossa eikä siis stressiä tarjottavista.
Oli nuoret jotka pitivät sadetta meidän kanssa juhannuspäivän.
Kuunneltiin ruotsalaisia kesäbiisejä, syötiin ja saunottiin.
Joskus ei mitään tekeminen voi olla parasta.


En regnig midsommar har vi haft, det blev ett snäpp bättre nu på söndagen, solen kom fram.
Lite bara men hur skönt.
Perfekt midsommar väder i år för mig.
Midsommarveckan var fullt med jobb, sista läger slutade på torsdagen. En härlig läger nog.
Men efter att man har städat efter, storhandlat bland hundratals människor må man vara säker o på att det inte finns
en jordgubbstårta att bjuda hos oss inte. Men gott fanns det nog tillräckligt.
Och en överraskning från Uleåborg, finaste sällskap vid Bryggans Midsommarfest, det var bästa!
Midsommardagen bjöd på konstant regn och rusk, men vi var inne i stugan med ungdomarna,
lyssnade på sommarvisor, åt och badade bastu.
Ibland att inte ha program är det bästa program.

En regnig midsommar Read More »

Ihmettelyä

Ihminen on aivan kesä-ähkyn partaalla, parhaalla tavalla!
Tuoksuu, pörisee, sirputtaa, inisee ja nämä värit.
Istun sisällä nyt täällä mökillä ja ihan hyvällä omalla tunnolla. Ovi on auki, sääskiverho heiluu tuulessa, sisälle kuuluu aallot ja lokit. Radio on päällä, aina. Sieltä tulee Radio Vegan ruotsinkielisiä kesäviisuja.
Voi että ne kuuluu näihin iltahetkiin kuin nenä päähän.
Aamulla on lähtö kuvaus keikalle mutta onneksi sinne ehtii täältä mökiltäkin.
Tänä kesänä on hääkuvaukset loppukesällä, nyt alkukesästä saan kuvata muutaman kastetilaisuuden.
Hämmästelen aina mihin paikkoihin pääsenkään ja miten paljon ihmisiä tässä työssä tapaa.
Ja että minua niihin pyydetään!
Herättäjäjuhlilta ostin kerran täydellisen t-paidan, siinä luki ”Tässä ihmettelen nyt”.
Se on juuri niin, joka päivä.


Oh ljuvlig sommar!
Vi är nu vid villan, en snabb besök, det blir jobb imorgon.
Men hur skönt att höra havet, fåglar, känna rökdoften. Och lyssna Radio Vegas sommarlåtar.
Som de passar på sommarkvällar som denna!
Det blir ett dop imorgon, sen senare på sommaren blir det många bröllop att fota.
Konstant undrar jag hur jag får gå till olika platser, möta så många olika människor.
Tänk att de vill ha mig!
Många år sedan köpte jag en t-skjorta från Herättäjäjuhlat där det stod (på finska) ”Här undrar jag nu”.
Den är så perfekt. Passar varje dag i mitt liv.

Ihmettelyä Read More »

Blackie saapui

Tänään sain olla mukana jännittämässä kun Annikan kauan odottama hevonen saapui vihdoin perille.
Odotusaika venyi eri syistä mahdottoman pitkäksi, suorastaan raastavan pitkäksi.
Niinpä saapumishetki oli tunteita täynnä. Niiltä ei voinut välttyä kameran takanakaan.
Onneksi sattui vapaapäivä että pääsin tuohon hetkeen osallistumaan.
Matkasta uupunut varsa asteli varoen ulos kuljetusautosta, mahdottoman ystävällinen kuljettaja oli selvästi ollut turvana koko pitkän matkan Ruotsin Skånesta asti.
Viileän kesäkuun aurinko kimmelsi kyyneleissä,
niin valtava helpotus oli viimeinkin saada omaan hoitoon kauan odottama hevonen.
En olisi tätäkään ihan ymmärtänyt ellei meille olisi tullut tuo koira perheeseen.
Nyt oli ihan helppoa samaistua.
Ihmeellinen, iloinen aamupäivä.


Blackie saapui Read More »

Toukokuiset viikot

Kaikkialla kukkii, aurinko paistaa mutta untuvatakkia saa vetää tiukemmalle.
Eihän tässä mitään uutta ole, sitä vaan tottuu niin joutuin lämpimään keliin.
Toukokuun viikot vilahtivat ohi, niin ne yleensä tekevät.
Neljä vuotta sitten meillä oltiin valmiita juhlimaan ylioppilasta.
Nyt tuo tuleva luokanopettaja matkustaa tämän tästä Pohjanlahden yli naapurimaahan rakkauden perässä.
Se tuntuu ihan erilaiselta. Siitä tulee välillä pala kurkkuun.
Vaasa on lähellä ja kotimaassa.
Äitiys on semmoista. Onnea toivoo koko sydämestään,
jokaisen surun ja vaikeuden haluaisi ottaa omille harteilleen.
Mutta nyt on palju kohta lämmin eikä turhia murheita kannata hautoa,
ne ovat kuin toukokuiset viikot, ne vilahtavat ohi.

Toukokuiset viikot Read More »

Öjan Yövaellus

Aurinko paistaa yhtä kauniisti sunnuntai-iltaan kuin se teki eilen yövaeltajien
saapuessa Öjaan kohti seikkailua öisessä saaristoluonnossa.
Aiemmin viikolla pidettiin viimeinen iso kokous talkooporukalle ja tarkistettiin että kaikki tiesivät tehtävänsä.
Kymmenen yhdistystä pieneltä kylältä sai jälleen noin 60 hengen porukan kasaan.
Kaikkia yhdistää iloinen yhdessä tekeminen ja mahdollinen pieni tuotto
joka tulee oman yhdistyksen käyttöön ja näin taas kyläläisten hyväksi.
Se on kyllä jotain se.
Ennätysmäärä ihmisiä oli tänä vuonna lähtöpaikalla! Ja oikeasti vauvasta vaariin kun perheet tulivat tänä vuonna pienten kanssa vaeltamaan Pikku Yövaellusta, 2 km kauneinta saaristoluontoa ihan kyläkeskuksen tuntumassa.
Oma tehtäväni on luontevasti kuvailu illan aikana. Niinpä saan poimia rusinat pullasta kun autolla ajellen pääsen haistelemaan tunnelmia jokaisella taukopaikalla ja lopuksi maalissa otamme vastaan uupuneita, iloisia vaeltajia.
Aamuyöstä pyöräilin kotiin, tulet reunustivat tuttua kotitietä ja aamuauringon rusko värjäsi taivaan.
Unohtui harmitella että pyöränlukon avain tipahti tienvarteen eikä löytynyt.
Oli niin hyvä mieli.
Aamulla kun tultiin siivoilemaan odotti avain kyläkeskuksessa, joku vaeltajista oli sen poiminut talteen.
Näillä mielin kohti täyteen buukattua ensi viikkoa!

Öjan Yövaellus Read More »

Juuri nyt

Yhtäkkiä saatiin olla auringon laskiessa mökin terassilla, veden päällä kiiri rantasipin ja joutsenen laulu.
Tuuli vaikeni, metsä kaikui linnunlaulua, hyttyset saapuivat, mökki oli siivottu, piha haravoitu, sauna lämmitetty.
Voi ihmiselon autuaita hetkiä.
Toki autuus auttoi kun kolmen aikaan yöllä koiralle tuli kakkahätä, puoli seitsemältä taas ei enää halunnut olla yksin alakerrassa.. Takkaan tulet, sohvalle pötköttämään ja odottelemaan järkevämpää ylösnousun ajankohtaa vapaapäivänä.
Tänään on ollut äitienpäivä. On syöty yhdessä lounas, syöty aika paljon ihanaa täytekakkua.
Illan pyörälenkillä ihmiset pyöräilivät, touhusivat pihoilla, istuivat aurinkoa ottaen terasseilla.
Vihreys on tulossa, jäinen maa on sulanut ja kevät puhkeaa ihan kohta täyteen vauhtiin.
Juuri nyt on hyvä olla tässä.

Mittiallt var det dags att sätta sig på villaterassen, lyssna på stranspiparen (rantasipi), svanor, myggor och känna sig otroligt lycklig och tacksam för våren. Efter att städat, krattat och badat bastu kan inte mycket slå känslan att sitta ute och se solen gå ner. Tacksamheten hjälpte till när hunden ville ut kl 3 på natten, när det också var mycket trist att vara ensam nere kl 6.38..
Men när man tänder brasan, myser under täcket på soffan kan ingen vara sur riktigt länge.
Idag har vi firat morsdag tillsammans, ätit god mat och allt för mycket tårtan.
Efter en lång o kall vår exploderar liv nu, grönskan kommer med fart, snart är det sommar.
Det är gott att vara ju just nu.

Juuri nyt Read More »