Viikko sitten mentiin koiran kanssa keskiyöllä iltapissalle ja tienoo ei ollutkaan äänetön ja autio.
Sen sijaan valtavan traktorin varoitusvalo välkkyi ja paalikärryn kanssa taisteli kolme nuorta miestä.
Siinä kun äimisteltiin koiran kanssa pysähtyi tuttavien auto kohdalle iloisesti moikkaamaan, ehdin vain sanoa että mitä te kaikki teette täällä keskellä yötä kun pojat tulivat apua pyytämään.
Jäätyneitä jarruja piti ruuvata, Tomppa lähti auttamaan. Hyvä etten vienyt pakkasessa taisteleville pojille kahvia ja sämpylöitä.
Nämä korkeintaan parikymppiset nuoret miehet saivat monen tunnin säätämisen jälkeen jarrut kuntoon, lastasivat lisää paaleja ja ajoivat kotiin. Sydän pakahtuu, nuoret tuottajat! Itse tehdään, korjataan, ajetaan kivitalon kokoisia traktoreita.
Suomen toivot.
Toisenlaista pakahtumista koettiin kylällä torstaina kun paloautojen jono sammutti tulipaloa ”Rainerin kaupalla”. Kauppa se oli silloin kun tulin Öjaan ja oli ollut ainakin 60-luvulta asti. Nyt asuntoina eikä kenellekään onneksi käynyt mitenkään.
Arvaamaton on ihmiselämä.

Viikolla meidän yhdistys Öjan Folkhälsan sai vieraita Vaasan Folkhälsanilta.
Uudella järjestösihteerillä oli hauskaa kun kerrottiin huumorilla ja suurella ystävyydellä siunatusta yhdistystoiminnasta. Onhan se uskomatonta että vuodesta 2004 saakka olen ollut jossain tehtävässä yhdistyksen hallituksessa! Vasta kun uskaltauduin ystävän houkuttelemana lähteä mukaan alkoi öjalaisuus minussa kasvaa. Ihmiset sen tekevät, yhdessä tekeminen ja jakaminen.
Olen ollut mukana aika monessa meidän kylällä, oppinut tuntemaan paljon ihmisiä ja se on parasta.
Alimmaisena kuvana viimeisin maalaus, siitäkin on yli 20 vuotta kun aloitin akvarellihommat.
Ja vielä yksi asia josta myös on lähes yhtä kauan, olen saanut olla erilaisissa tehtävissä, eri pituisia jaksoja meidän seurakunnassa!
Ei voi sanoa että nämä ovat unelmien täyttymys, en osannut nuorena unelmoida mistään.
Mutta nämä molemmat asiat ovat tulleet elämääni juuri oikealla hetkellä ja tuntuneet unelman täyttymiseltä.
Rukousvastauksia ne ainakin ovat. Niitä vastauksia jotka huomaa kirkkaimmin kun vilkaisee taakseen.
Polku jolla jokainen askel aukeaa oikealla hetkellä, elämänpolku.

Under den gångna veckan fick vårt förening gäster från Landskapsföreningen Folkhälsan i Österbotten.
Nog var det givande att blicka lite bakåt och framåt vad vi har gjort under åren och vad vi skulle kunna göra.
Vi roade den nya organisationssekreteraren med berättelser från tiden
när vi började tillsammans (20 år sen!!) och vad vi håller på med. En lyckad kväll helt enkelt.
Jag är så glad att jag vågade komma med i styrelsen 2004, den har givit mig så mycket. Man kan säga att då började jag känna mig som öjabo på riktigt. Det är människor som gör det och att man gör saker tillsammans.
Det är också 20 år sen när jag började måla akvarell.
Och började jobba i olika uppgifter i vår församling.
De här sakerna har givit mig så mycket glädje, innehåll och gjort mitt liv rik.
Mest känns allt detta som bönesvar fast man inte alltid ens kan lägga ord på det man önskar.
Saker har hänt i rätta tid. Tacksam.

Viikonloppuna meillä oli rakkaita piipahtamassa.
Wilma oli tutustumassa ruotsalaiseen elämänmenoon syksyn ajan mutta nyt opinnot jatkuvat koti Suomessa. Sauna tietenkin lämpeni ja istuttiin keittiön pöydän ääressä taas vertailemassa suomalaisia ja naapurimaan tapoja.
Pakkanen ja lumipyry eivät hiihtolenkkejä suosineet joten käveltiin metsässä kelkan jälkiä pitkin, mikä on aivan mahtavaa liikuntaa. Sunnuntaina täytti ihana veljentyttöni Saara 10 vuotta! Sitä voisi äimistellä enemmänkin mutta tässä on nyt ollut aika paljon äimisteltävää viime aikoina joten totean vain että ajan kulumista ei estä mikään eikä siihen erityisen hyvin taida tottua.
Ihmetellen edetään!

Under helgen har vi haft kärt sällskap! Wilma har kommit till hemlandet
igen efter att ha bekantat sig till svensk livstil under hösten. Nu är det bara att fortsätta med studierna på plats i Vasa.
Vi gläds förstås att det blir lättare att träffas, men man glädjas alltid för barnens lycka oavsett om de placerar sig nära eller fjärran.
Det blev inga skidturer under helgens snöväder utan promenader i skogen längs snöskoter spår.
Det är härligt!
På söndag firades söta Saara 10 år. Kan bara konstatera att tidens gång är oundvikligt och tydligen blir inte man särskilt van med det. Men vi tar emot det som kommer och fortsätter undrande framåt!

Vuosi vaihtui ja härkäviikot ovat edessä.
Nyt ne tuntuukin siltä kun mittari näyttää -30 astetta.
Koira nostelee tassuja, vaikka kuinka paljon pukee niin kylmää on, nenä meinaa tipahtaa kun pakkanen puree. Öjan hiihtolatu on auki, ehdin onneksi pari lenkkiä siellä hiihtää mutta nyt joutuu vähän pitää taukoa.
Hiihtelin tuossa välipäivinä pientä lenkkiä tuossa lähipellolla ja metsässä auringon valon jo häivyttyä aikoja sitten.
Aivan maagisen ihana lenkki oli se! Hanget toi valoa, lumiset puut molemmin puolin latua, täysikuu valaisi maiseman niin kauniiksi ettei hiihdosta meinannut tulla mitään kaikelta ihastelulta.
Ajatella että kotiportaalta sai hiihtää suoraan talven ihmemaahan!
Joskun maalla asuminen on aivan erityisen hienoa.

Uuden vuoden juhliminen oli aika rauhallista, Henna oli meillä seurana kun Max veti nuorille uuden vuoden leiriä.
Käytiin koiralenkeillä metsässä moottorikelkan jälkiä pitkin, saunattiin, syötiin juustoja.
Uuden vuoden messussa käytiin, siellä oli riemukas meininki kun lähes sata nuorta leiriltä osallistui messuun.
Ilolla uusi vuosi otetaan vastaan. Aloitin sen siivoamalla työhuoneen kirjahyllyn.
Kyllä se tästä!

Joulun vietto on kääntynyt Tapaninpäivän iltaan.
Hartaasti laitetut jouluruoat on syöty, suklaat ei. Siivoukset jotka karkasivat vähän käsistä taas tuovat iloa vielä pitkään.
Melkein kaikki rakkaita on nähty joulunaikana, aivan mahtavaa. Lahjat on annettu ja vastaanotettu.
Jäljellä on se jokavuotinen nytkö se jo meni -ihmettely ja hyvä mieli.
Uutta ja ihmeellistä vuotta kohti.

Kun seisoo tähtitaivaan alla uimarannalla pimeässä, revontulien leikkiessä taivaalla,
jouluhartautta varten sytytetyt ulkotulet palavat vielä, rauha laskeutuu levottomaan sieluun.
Katja sanoin, tähän voisi vaan jäädä.
Saariston joulurauha hartaus järjestettiin tänä vuonna kuudennen kerran jos muistan oikein.
Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän osaa kerätä jouluhetkiä talteen koko matkan ajan kohti jouluyötä.
Olla tyytyväisempi keskeneräisestä, vapauttavasti nauttien vähemmästä.
Tällä viikolla oli muutakin jouluun kuuluvaa, nimittäin seurakunnan joulukuvaelma.
Tänä vuonna miehistöä täydensi ihana pienten tyttöjen enkelparvi.
Ja Jeesuksen osaa näytteli tänä vuonna pikkuinen Rafael-vauva.

Julen kändes just strålande vid tom simstrand i mörkret efter Julfrid i Skärgården.
Facklorna lyste, folk hade åkt hem, norrskenen lekte på himlen, då landede ro i den rastlösa själen.
Här skulle man kunna stanna, sa Katja. Oh ja.
Under veckan fick jag vara med en till underbart julig evenemang, Jultablån.
I år hade vi extra festligt, en ljuvlig änglakör kom med.
Och lilla Rafael-babyn som fick vara Jesus.

Päiväkerhon joulujuhlat, pelkkää teeskentelemätöntä iloa, jännitystä ja joulun sanomaa.
Vanhemmille vilkutetaan kesken ohjelman, yksi karkaa äidin syliin, tähdillä miekkaillaan, sädekehät putoilevat nenälle.
Juhlasalin täyttää laulu, sanoma ja rakkaus.
Sain olla mukana auttamassa ja sydän on lämmin aina vaan.
Huomenna taas saa tehdä enkelihommia kun seurakunnan joulukuvaelma varten harjoitellaan.
Joulunaika on ihanaa!

Dagklubben julfest, genuinaste fest som finns.
Glädje, tårar, fniss, spänning och äkta julkänslan fyller luften.
Det vinkas till föräldrarna mitt i program, en bestämmer att det här räcker och lämnar stagen, små änglar, herdar och vise män koncentrerar på sina roller med stor spänning.
Sång, budskap och kärlek – livets fest.
Vilken glädje att få hjälpa till även i år.
Imorgon övar vi inför församlingens jultablå, så det blir att stiga in i änglakläderna once again.
Juletid är bäst.

Flunssa-aalto saavutti meidätkin, tietenkin.
Heti kun oma lenssu alkoi helpottaa tuli mieheen OIKEA flunssa. Ja aivan naureskelematta kova tauti.
Niinpä ei ole paljon porukkaa meillä käynyt. Täytyi oikein pyytää nuorisoa
lyhyelle kaupunki kuvaustreffeille että nähtäisiin edes pikkuisen.
On niin kaunista koko ajan!
Nyt alkaa jo valo sarastaa näihinkin niistämistalkoisiin.
Tämän viikon olen jo saanut harrastaa, hiihtokausi aloitettu ja jumppaa heti kaksi kertaa.
Ilo on valtava!

Förkylningen tog oss båda till sist.
Även karaflunsson kom till stugan. Så det var inte bra.
Men lite börjar det ljusna redan. Jag fick även motionera den här veckan, oh joy!
Saknade ungdomar så pass mycket att bjöd dom till Neristan för en kort fototräff, bättre än inte synas alls liksom. Men som sagt det ser och låter redan lite bättre. Vi väntar på julen.

Ensimmäinen adventtikynttilä on sytytetty.
Odotamme, joulun odottaminen on parasta.
Lunta tulvillaan on raikas talvisää. Todellakin. Kolmen viikon flunssailun jälkeen on kävelylenkit maistuneet.
Iltalenkki tuolla katuvalojen ulottumattomissa on aivan huikeaa. Valkoinen maa, Ykspihlajan sataman valot ja talojen pihavalot antavat ihan ihmeellisen paljon valoa. Jotenkin aivan terapeuttista kävellä pimeässä, turvassa ja silti pikkuisen jännittävää pimeän metsän keskellä. Taskulamppu valmiina toki, eilen valaisin vaarattoman vastaantulijan mutta oli pakko varmistaa…
Käveleminen on ihmiselle hyväksi. Varsinkin talvihämärässä kävely.

Första ljuset är tänt.
Väntans tid, juletid som bäst.
Kalla, krispiga dagar följer efter varann. Efter treveckors förkylning har jag njutit enormt om raska promenader.
Speciellt i mörkret, utanför gatulampor. Utanför komfortzonen.
Det är någonting saligt att gå i skymning, Yxpila hamnen lyser himmeln, marken är vit, ljuljusen från alla husen.
Med en ficklampa vågar man. Man är trygg på en märklig sätt, samtidigt är man alert.
Det är gott för en människa att var ut gå.

Viime viikolla vietettiin taas hetki hevoshommissa kuvaillen.
Blackie on vielä varsa ja meno sen mukaista. Kaikkea maistetaan mihin yletytään, kenkiä, paitaa, köyttä..
Hyväntuulinen höpöily on kyllä parasta mitä kuvaaja voi toivoa.
Tämmöinen kuvailu on myös semmoista mitä haluaisi antaa monelle! Kuvataan, höpötetään, kuvataan vähän lisää, vaihdetaan vähän vaatteita jos huvittaa, innostutaan ja nauretaan. Lopuksi juodaan tallikahvit ja puhutaan elämästä.
Jännitys liittyy tietenkin tämmöiseen myös, kuka nyt huonoja kuvia itsestään haluaisi!
Niinpä se jarru joka meissä on, se jolle on lähestulkoon mahdotonta uskoa että voisi näyttää kivalta kuvissa pitää pihdeissään kunnes kuvalinkki aukeaa. Ja minun homma on siinä, että teen kaikkeni että vastaanottajan suupieliin kohoaisi hymy joka tulee sielusta asti.
Minäkin voin näyttää kuvissa hyvältä. Ihmeellistä.

Förra veckan hade vi en fototräff vid stallet. Länge sen sist.
Det blev mycket skratt och lite alvar i hagen. Blackie är ju en ung häst och håller på ännu att smaka på allt som han når till. En sån här fototräff är ju så roligt! Lite träning, lite posering, kanske byter man kläder, mycket skratt och en välbehövlig slut palaver i stallet. Spännande är ju också. Ingen vill ju ha dåliga bilder av sig själv.
Min uppgift är ju att ta fram det bästa av en o var. Bekräfta det vackra. Ta fram det man inte visste att finns.
Glädjen över att sig själv i bilderna och vara nöjd, det är guld det.
Därför är man redo att fota i alla väder alla dagar.