Yleinen

 

Tammikuun puolessa välissä jo mennään!
Joulun riisuminen ei ollut ollenkaan haikeaa tällä kertaa tai no kuusi oli niin
kaunis että piti melkein anteeksi pyytää. Kannoin sen kokonaisena ulos eikä imuria tarvittu neulasten
siivoamiseen! Talvinen arki on alkanut ja miten pakkasesta ja lumesta nauttii!
Oikea talvi, mikä ihana asia.
Tämä on se vuosi jolloin täytän 50 vuotta. Aioin toistella tuota ajoittain.
On nimittäin ensimmäinen lukema jota täytyy hiukan sulatella.
Tähän asti on kolmenkympin kriisistä selvitty, nelikymppisenä on ollut helppoa olla, mutta
mitä ihmettä, viisikymmentä?
Sitä pohtiessa on käynnistynyt prosessi ja se liittyy omaan tapaani vähätellä itseä ja
siirtää asioita eteenpäin, odottaa että tulee vielä parempi hetki toteuttaa hauskan
kuuloisia ideoita. Aika selvästi on vikkeläliikkeisempi kuin toivoisi.
Miksi pyydellä anteeksi että on olemassa? Onko meillä aikaa siihen?
Miksi odottaa hyvien asioiden tekemistä, kiitoksen antamista?
Miksi antaa laiskuuden aina voittaa?
Itseäni jarruttaa seuraavanlaiset ajatukset:
– entä jos ketään ei kiinnosta
– entä jos en onnistu ja hävettää niin että meinaa pyörtyä
– entä jos lupaan liikoja, ihmiset pettyy
Tähän vastalääkkeeksi:
– mitä sitten?
– kai minut joku elvyttää jos pökerryn
– kai ihmiset pettymyksistä selviää
Pitää varmaan olla onnellinen että olen viimein siinä iässä( (49v) että
taidan oikein uskoa noita vastalääkkeitä!
Aforismit ovat mahtavia, mutta usein jättävät apua janoavan
jotenkin tuuliajolle, no alapa tekemään nyt niinkuin selkeästi sanotaan (carpe diem jne.).
Tunnehan on useimmiten että ei onnistu, liikaa huolia, pelkoa, ahdistaa tulevat haasteet,
tai ei kerta kaikkiaan osaa.
Siksi aforismit on ok, mutta se mihin turvaton, hanskat pudottanut ihminen
saa koko painollaan nojata on Kaikkivaltias, Taivaan Isä.
Suosikkini:
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette,
rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Fil. 4:6

Iloa ja voimaa uuteen viikkoon!

 

 

 

Kalajoen rannat olivat erityisen kauniit eilen.
Missäpä ei olisi kaunista nyt!
Matkan varrelle sopi oivasti kuvauskeikka kun ajelin Saaran synttäreitä viettämään.
Meidän Saara on seitsemän vuotta. Helsingissä käytiin pientä ihmettä katsomassa, Käpylän kirkossa kastettiin ja kirkko
raikasi itkua, naurattihan se sitten lopuksi.
Viralliset synttärikuvat otettiin taas ulkosalla. Syötiin kakkua ja jäin jo ikävöimään lähtiessä kotiinpäin.
Tänä aamuna sain ajella Kaarlelan kirkkoon, kastesunnuntaita vietettiin ja sain olla lukemassa kaikkien
viime vuonna syntyneiden lasten nimet, jokaiselle sytytettiin kynttilä.
Jokaiselle on varattu myös pieni kastekirja omalla nimellä ja lahja.
Jokainen on otettu osaksi Taivaan Isän perhekuntaa, turvallisiin käsiin.
Kaste on lahja.

 

 

 

Ensimmäinen viikko vuotta 2021.
Kuvat otin jo viikolla mutta samannäköistä on aina vaan!
Hiihtolenkillä ihmettelee että onko tämä edes todellista että saa kiivetä mäkiä
verenmaku suussa (no kun karvasukset pitää niin hyvin..) laskea silmät lautasina jännityksestä että mitenhän
mäen alla käy. Tämä siis Larsmon mahtavilla laduilla. En ole kaatunut ja ladut on hyvät!
Muutoin on maailmalla vuoden alku ollut…takkuinen.
Jäi yöunet vähiin kun seurasin Amerikan tapahtumia liian tiiviisti.
Koronauutisia nyt seuraa koko ajan, nyt rokotusprosessin edistymistä.
Maskitkin kestää mutta kun päästäisiin näistä rajoituksista että pääsisi taas kirkkoon!
Sunnuntaina pääsenkin, mutta siellä ovat vain me jotka työn puolesta saavat olla
kirkkorakennuksessa, muut saavat vielä tyytyä striimattuun versioon.
Tänään on kahden merkittävän ihmisen syntymäpäivä, kummipoikamme Valtterin ja kummityttömme Saaran.
Toisesta on kulunut 19 vuotta ja toisesta 7 vuotta kun saimme kunnian olla kummeja.
Onnea molemmille rakkaille!

 

 

 

 

 

Vuosi 2020 on nyt sitten selän takana jo.
Sehän oli kuin vuoristorata. Ainahan se vähän mietityttää, tulevaisuus.
Mutta reippaasti vaan kyytiin lähtee, eihän tässä muutakaan voi.
Tiukkoja mutkia, pystysuoria vastamäkiä, veret seisauttavaa äkkialamäkeä ja hauskoja käänteitä on piisannut.
Nyt riittäisi hetkeksi (jos huvipuisto teemassa pysytään) penkki ja hattara käteen.
Linnunlaulu, lempeä kesätuuli, auringon lämmittämä iho, aurinkolasit ja hymy huulilla.
Mutta ensin, härkäviikot edessä. Niistäkin jokaisena päivänä valo lisääntyy.
En ole ennen joulukuussa tuntenut riemua siitä että nythän mennäänkin jo kevättä kohti…
Vuonna 2020 sai ihania käänteitä, molemmat lapset menivät kihloihin!
Siitä tuntee niin paljon iloa että tyhjenevä pesä on iloinen asia.
Luulin oikeasti aina että miten kestän tämän, lasten muuton. Näytän kestävän tämän tosi hyvin.
Aina oppii itsestään!
Työpuolella olin luovuttaa keväällä ihan kokonaan. Tyhjenevä kalenteri oli aikamoinen kokemus.
Sitten loppukesä räväytti kalenterin ennätys täyteen. Ennätysmäärä hääpareja!
Aloitin osa-aikatyön, sen on ollut hirveän mukavaa vaikka kiirettä on välillä pitänyt.
Kevät jatkuu samalla tavalla.
Juhlimme uutta vuotta kotona kahdestaan koiran kanssa.
Toivon teille kaikille siunattua ja onnellista uutta vuotta 2021!

 

 

 

 

År 2020 är bakom oss. 
Vilket år! Inte kunde man ana vad året skulle föra med sig, det var ju som en berg- och dahlbana.
Man stiger på osäker men förväntansfull, kan ju vara roligt!
Ja nå, nog har det inneburit allt och lite till vad en kan förvänta sig för en berg- och dahlbana!
Helt otrolig på många sätt. 
Negativa saker har räckt till för världen och för våra närmaste men glädje tar vi fram nu.
Mina barn har flyttat ur boet och förlovat sig! Samma år!
Jag tror inte att jag fattat det riktig ännu. Vi är så lyckliga.
Men att det skulle vara så här lugnt när boet blir tom är jag lite överraskad.
Trodde det faktist aldrig, men man lär sig. 
Arbetsmässigt har det varit ett annorlunda år. När kalendern blev tom, höll jag på att ge upp.
Men sen fylldes det på i slutet på sommaren, rekordmånga brudpar! 
Började deltidsjobba, det känns bra fastän emellanåt lite väl bråttom blir det. 
Men när man har haft tom kalender tar man brådskan emot med glädje. 
Nu tar vi emot det nya året hemma som vanligt och hoppas året skulle bli mera som vanligt kanske.
Välsignad och gott nytt år till er alla! 

 

 

 

 

Vauhdikas joulun sanoman täyttämä viikko!
Päiväkerholaisten joulujuhlat ovat ihan timanttia.
Pienet paimenet, enkelit ja Lucia-neidot jännittyneissä tunnelmissa.
Kuka haluaa olla enkeli muttei sitten kuitenkaan vaan paimen, kenellä sädekehä putoaa kaulalle,
paimenen päähine kutittaa ja se heitetään siekailematta pois häiritsemästä.
Lauletaan täysin rinnoin tai sitten tuijotellaan ihmetellen eikä laulun sanat tule mieleen.
Alkaa naurattaa, paimensauvalla voi vähän miekkailla, Lucian kynttilää voi maistaa (patterivalo).
Täysin teeskentelemätöntä joulun odotus iloa.
Vapahtaja on meille syntynyt!
Siitä siirryttiin suoraan Kokkolan ruotsalaisen seurakunnan esittämään kuvaelmaan.
Pitkästä aikaa sain olla mukana ja heti merkittävä rooli enkeli Gabrielina!
Koska korona esti jälleen kaiken normaaliin, joulunäytelmä videoitiin eli säästyi vuorosanojen opettelulta.
Ihan parasta. Ihana on joulua näin juhlistaa!

 

 

 

Vilken fin julfest vecka det har varit!
Dagklubbarnas julfester är ju guld! Barnen är äkta. Det är spännande, det är trist att vänta,
det är jätteroligt, det är fnissigt. En vill absolut vara en ängel men nej ändå, en herde ska man vara.
Lucias kronan vill falla ner till halsen, glorian runt huvudet kliar, små herdar tar en match med herdestavar
som är hur fina svärdar som helst!
Man glömmer att sjunga med eller så sjunger man med full hals.
När får man äta godis?
Äkta glädje!
Idag har vi filmat årets Jultablån med personalen från Karleby svenska församlingen.
Besvikelsen när jag insåg att ingen jultablå för publik på plats ordnas var stor.
Men man är ju lite glad ändå för att jag hade ju en viktig roll, ängeln Gabriel. 
Inga repliker behövdes, en lättnad.
Glädjen att få delta detta i år! 
Videon kommer att publiceras närmare julen, sätter länken hit när det är dags. 
Trött men lycklig, känner jag mig ikväll. 

 

 

 

Niin tultiin ensimmäiseen adventtiin.
Koronan kanssa taisteleva kansa saa erityistä iloa pimeyteen adventin
tuomasta valosta ja toivosta. Näin toivon.
Glögiä on lämmitetty (olipa sokerista, ei mennyt koko mukia, mutta tuoksua ja tunnelmaa ainakin),
joulutähdet on ripustettu ikkunoihin (huomasin taas miten turhaa ikkunoiden pesu tähän aikaan on, niinpä lopetin).
Hoosiannaa on laulettu kirkossa ja palmunlehtiä heiluteltu (todisteena striimaus Karleby svenska församling, youtubessa).
Maassa on kevyesti lunta, aivan mahtavaa.
Iloa viikkoosi!

 

 

Marraskuu pitelee kovin lämmintä ilmaa.
Lenkillä jos toisellakin on saanut ihmetellä miten hirveän paljon tuli laitettua vaatetta päälle.
Vähän niinkuin kalenterin mukaan…
Mikan kanssa oltiin Kannuksessa juhlimassa isää vähän etukäteen.
Harvinainen tilanne, mutta olipa mukavaa.
Tomppa joutuu melkolailla tavalliseen tapaan olla töissä isänpäivänä, hiihtokisoja on
piisannut aika monena vuonna niistä kun on saanut itseään isäksi tituleerata.
Eihän se poista sitä miten rakas oma isä on, tai lasten isä lapsille, onko paikalla, juhlitaanko
juuri oikealla hetkellä, mutta onhan se silti kivaa jos juhlia voi.
Kaamoksen aika tuli taas niin yllättäen. Vastahakoisesti on todettava että nyt on vaan kestettävä.
Ja miten nopeasti viikot hujahtaa!
Kohta ollaan joulussa, olen sitä mieltä että kaikenlainen valaistus ulkona ja sisällä tänä
hirveän pimeänä aikana on sallittua ja suositeltavaa.
Taitaa ensi viikolla syttyä meillekin ulos tuikkivia valoja vasta ostettuihin sypresseihin!
Onnea kaikille isille ja varsinkin meidän!

 

 

 

Vilken varm väder det är, man klär på sig enligt kalendern och märker
gång efter gång att det går ju bara inte! Tjocka mössor funkar inte när det är 10 grader varmt. 
Nå visst är det på ett sätt skönt.
I helgen har vi firat redan min pappa hemma i Kannus. 
Med mig var min bror Mika, vilken ovanlig men trevligt överraskning,
att vara samtidigt hemma och få prata riktigt med tid.
Tom jobbar, skidsäsong brukar vara igång vid det här laget och bara några
gånger har  barnen fått väcka upp honom på farsdagsmorgon.
Livet är så, men kärleken för sin pappa minskar ju inte pga det, då är det desto roligare att 
nån gång få fira på rätta dagen. 
Det är så mörkt nu, man kämpar emot liksom, helt onödigt det vet man ju men men..
Därför tror jag att det blir redan nästa vecka säsong/julbelysning ute.
Nu just behöver vi ljus!
Grattis till alla pappor och idag speciellt till min egen!