Author name: Tarja

Tammikuun puolessa välissä ollaan!
Kun viimeiset joulutortut on nielaistu saa alkaa Runebergintorttujen ohjetta kaivamaan esille.
Ajan kuluminen on ihmetyksen aihe aina, näkökulmat vain vaihtelevat.
Saara, ihana veljentyttöni joka juuri syntyi Helsingin Käpylässä, on 8 vuotias koululainen!
(Kuvissa Saaran äiti ja isi sekä mummu ja pappa.)
Ollaan koiran kanssa oltu viikko kahdestaan kun Tomppa on reissannut työn puolesta.
Yksinoloon olen tottunut mutta silti välillä ihmettelen että lapsukaiset todella ovat aikuisia,
asuvat omillaan, voiko olla että saa vain huolehtia itsestään (ja vähän koirasta)?
Haikeutta ei niinkään, enemmän iloa aina, mutta joskus kyynel tulee silmään
pelkästä ihmetyksestä että elämä on tämmöistä!
Kun lapset on pieniä ja syli on täynnä ei mitenkään voi uskoa että
tämä aika tulee näin pian. Se on hurjaa ja silti mahtavaa.
Näin sen pitää mennä. Onnellinen että sain olla lasten kanssa niin
paljon kun olivat pieniä. Se aika meni talteen ja pysyy sydämessä aarteena aina.

Hej januari månad, hälften har redan flygit förbi!
Man hinner ju knappt svälja ner sista jultårtor när receptet av Runebergstårtor ska sökas fram.
Oändlig är ens undrandet över tidens gång.
I första bilder sötaste Saara, brorsdotter som föddes just i Hfors men nu fyller 8 år!
I andra bilder Saaras mamma o pappa och mommo o morfar.
Vi har varit ensam hemma med hunden denna vecka. Jag är van att vara ensam men ibland slår tanken så att tårarna kommer, att livet är så här? Att mina barn på riktigt är stora och har eget liv.
Jag får faktiskt med gott samvete ibland bara ta hand om mig själv (och hunden).
Det är underbart och mäktigt. Jag sörjer inte över det, glädjen är stor.
Tacksam att jag fick vara hemmamamma när de var små. Den tiden far iväg fortare än man
någonsin kan fatta men för alltid finns i mitt hjärta.
Dyrbar skatt är det.

Juhlaviikonloppu alkaa olla takanapäin.
Koko viikon jännittämisen jälkeen sain iloita että pääsin
osallistumaan Laurin ristiäisiin ja Saaran synttäreille!
Tämä pandemia opettaa todellakin iloitsemaan kaikista kohtaamisista.
Pikkumies sai Tuiran kauniissa kirkossa nimensä eikä osallistunut siskojensa
lailla yhtä suuriäänisesti tapahtumaan. Vain kevyet vastalauseet esitti kun
pienen pään kasteli kastevesi. Miten juhlava ja pyhä toimitus!
Sitten kahviteltiin kirpeänä tammikuun pakkaspäivänä molempia
juhlia yhtäaikaisesti. Otettiin vähän kuvia ulkona parinkymmenen asteen pakkasessa,
kuvattavat olivat sitä mieltä toimitus oli kuin avantouinti.
Työviikko alkoi jo tänään kun vietettiin kastesunnuntaita ja olin mukana
vauvakirkossa lausumassa viime vuoden aikana kastettujen kokkolaisvauvojen nimet.
Koko viikonloppu saman aiheen äärellä.
Kiitollinen mieli!

Loppiaisena on hyvä laittaa viimeiset jouluiset kuvat tapaninpäivältä.
Tänään vielä paistoin hiihtolenkin päälle joulutortut, kuuntelin vielä muutaman joululaulun,
lämmitin illalla loput glögit. Kuusi saa kuulemma olla vielä sunnuntaihin.
Kyllä sitä sitten on valmis tämän joulun kanssa.
Metsälenkkimme on peittynyt lumeen harva se päivä ja lumikenkiä on tarvittu
tamppaamaan auki polkua. Öjan latu on avattu ja olen ehtinyt pari kertaa sen hiihtää.
Alkaa hiihto taas maistua ensimmäisten nihkeiden lenkkien jälkeen.
Huomenna arkea jo ihan oikeasti, kerhohommien valmistelua.
Valokuvauksia on varailtu mukavasti, kohta mennään taas!
Koitetaan pysyä terveenä!

Uusi vuosi on nyt alkanut.
2022 siihen lukemaan pitää nyt tottua.
On ollut aika väsynyttä välipäivien vietto minulla.
Vuosi 2021 oli melkoista menoa.
Max ja Henna saivat toisensa, oman lapsen häät ovat kuin kimmeltävä timantti viime vuoden muistoissa.
Täytin 50 vuotta! Juhlittiin ja olen erinomaisesti tottunut olemaan viiskymppinen.
Silti helpottaa lisätä #fiftyisthenewforty…
Oli paljon töitä, mukavia, haastavia, stressaavia, iloisia ja merkityksellisiä.
Lomaa ei oikein ollut. Oli suurta huolta läheisen sairastumisesta mutta saatiin iloinen parantuminen.
Oli hautajaiset, hyvästelimme ystävän.
Mutta oli myös ihmeellistä, uuden ihmisen syntymä sai
loppuvuoden kääntymään iloksi!
Tuntuu kuin olisi juossut itselle aivan ylimitoitetun maratonin ja nyt ei jaksaa liikuttaa evääkään.
Taisin jouluaattoon asti suorittaa yhtä sun toista. Sitten lopetin.
Nyt olen saanut huilata.
Vähän hiihtää. Vähän kuvailla. Vähän jo haaveilla.
Kiitollinen perheestä, tästä hetkestä, terveydestä.
Taivaan Isän siunausta tulevaan vuoteesi!

Ett nytt år har börjat, 2022 ligger framför oss.
Det känns att vardagen kunde vänta lite till, man kunde pausa ännu.
Året 2021 var en händelserik år minsann.
Max och Henna fick varandra, vilken kär och vacker minne deras bröllopsdag är!
Jag fyllde 50 år, vi firade, jag tycker att det är ju helt ok att vara 50.
Dock vill man tillägga ännu #fiftyisthenewforty men i alla fall…
Det var mycket jobb. Olika, roliga, stressfulla, intressanta, betydelsefulla jobb.
Det fanns inte riktigt semester. Det var otroligt oro av sjukdom i närkretsen, men vi fick det man alltid
önskar sig, våra kära blev frisk.
Så gick det inte med min vän, det blev en sorglig begravning.
Men så kom glädjebud, ett nytt medlem i släkten var född i november!
Så på julafton slutade jag att prestera och hålla på med min ”to do” lista.
Kanske därför har jag mest bara varit och ätit på mellandagarna.
Varit är trött.
Tacksam att jag nu har fått vila lite, fota lite, även drömma lite.
Tacksam för familjen, nuläget, hälsan.
Må Gud välsigna vår inkommande år!

Välipäivien iloja on tehdä kauan haaveiltuja asioita, kuten kamerakävely tai photo walk ystävän kanssa.
Kokkolan Vanhankaupungin jouluvaloja oli tarkoitus auringonlaskiessa koittaa kuvata.
Eli heti iltapäiväkahvien jälkeenhän se aurinko laskee. Juotiin kahvit Yhteiskristillisen kirjakaupan kahvilassa ja käveltiin höpötellen ympäri Neristania. Annika sai oikein kivan kuvan minusta!
Enää muutama päivä tätä vuotta jäljellä.

Mellandagarna har varit sköna och innehållit lite att göra.
Det bästa just nu.
Nu fick vi också gjort vårt länge planerat photo walk i Neristan med Annika.
Vi satt först på kaffe i Allkristet bokhandels cafe och strövade sen längs snöiga gator.
Annika fick en fin bild av mig! Hur skön kan en sån här stund vara med noll prestions förväntningar och
gott sällskap.
Några dagar kvar tills vi får ta emot det nya året. Tiden alltså, man hänger inte med.

Joulupäivän iltana hain puita ladosta.
Kahlasin joulukuusen valossa hankeen polkua, hengitys höyrysi, lumi narskui kenkien alla.
Lunta satoi suurina hiutaleina, kuusimetsän oksat peittyivät lumeen.
Vein jäisiä kuusenoksia saunaan, tuoksui savu ja lämpiävä sauna.
Juotiin glögit takkatulen lämmössä.
Ajattelin että mitä ihmettä, tässähän on ihan mieletön hetki!
Ymmärsin nauttia. Istuin vielä saunan jälkeen terassilla hetken
ja hengittelin pakkasilmaa.
Luulen että jokainen eletty vuosi karsii omia odotuksiani joululta ja niin
joulu saa kasvaa esiin joka kerta enemmän.
Nyt ollaan jo ohi lyhyen joulun mutta saan vähän lomailla vielä.
Siitä on helppo nauttia.

Tunnelmia vielä jouluaaton vietosta.
Ihmeellistä oli tavata uusi pieni ihminen ensimmäistä kertaa.
Poikavauva annettiin vielä sukuun, seitsemän viikon vanhana vietti ensimmäisen joulunsa.
Saara ja Anni jakoivat lahjat ja aina ohimennen sipaisivat pikkuveikan poskea.
Ihmeellistä on että saa syntyä keskellä perhettä, turvaa ja olla niin rakastettu.
Muistin vielä miten vauvoja kannetaan vaikka omia on kantanut parikymmentä vuotta sitten.
Joulupäivä on tuonut meille paljon lunta, lumikengät sai kaivaa esille kun
lähdettiin metsään tamppaamaan polkua keskellä lumisadetta.

Jouluaattoilta on jo pitkällä.
Kohta on se hetki kun tulee mieleen Mauri Kunnaksen Koiramäen joulu.
Koiramäen emäntä totesi kun kello löi keskiyötä että kiehautetaanpas kahvit, Vapahtaja on syntynyt!
Olen myös joskus tehnyt niin.
Aattona on taas ajettu talvisia maisemia ihaillen mummulaan joulun viettoon.
Tavattu suvun nuorimmainen, syöty parasta jouluruokaa, avattu lahjoja ja nautittu.
Sitten illan pimeydessä, lumisateessa, palattu kotiin.
Suklaarasia toisensa jälkeen avataan, sytytän kynttilät ja hengähdetään vähän.
Onhan Vapahtaja syntynyt meille.

Julaftons kväll är skön.
Snart slår klockan midnatt. Då kommer jag ihåg Mauri Kunnas boken Koiramäen joulu,
mor i huset såg klockan slå midnatt och konstaterade, Frälsaren är född vi kokar kaffe Honom till ära!
Nån gång har jag gjort det också.
Idag har vi kört genom vintrig landskap igen till mammas o pappas för att fira julafton.
Träffat släktens nyaste medlem, ätit gott, delat paketet och njutit.
Kört tillbaka i kvällens mörker mitt i snöyran.
Nu öppnar vi konfekt askar, ljusen är tänt och njuter igen.
Frälsaren är för oss född!

Vuoden viimeisiä kuvauksia on tehty vielä tänäänkin.
Joulukuu on tarjonnut monta kaunista päivää.
Kuvissa on ihana yksivuotias Ron omassa kotirannassaan.
Kello alkaa taas olla paljon, piparitaikina on vielä tekemättä ja alkaa näyttää
pahasti siltä että resepti pysyy kaapissa. Onhan tässä vielä päiviä.
Sen sijaan istuttiin hyvä tovi terassilla koiran kanssa iltalenkin jälkeen.
Sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä ja nautin meidän jouluvalaistuksesta.
Sitä ei voi riittävästi korostaa miten tärkeää on ihmiselle pysähtyä vaan
hengittelemään ja nauttimaan hetkistä keskellä arkea.
Nyt nautin tästä hetkestä kun olen saanut tuottaa iloa pienen Ronin perheelle näillä kuvilla.
Glögi tuoksuu ja kohta saan saunata.

Kuvausta, kransseja ja kauden ensimmäinen hiihtolenkki.
Niistä oli tämä kolmas adventti tehty.
Olen tullut mukavan pitkän matkan niistä vuosista kun osasin tehdä joulun valmistelusta aikamoisen
stressi listan. Nyt en edes puhu joulun valmistelusta. Laittelen vähän kukkia jos ehdin ostaa.
Teen kransseja jos ehdin. Kohta mietin joululahjoja.
Enimmäkseen nautin joululauluista, tuoksuista, kynttilöistä ja siitä että saa olla jo
tämän ikäinen ja päättää itse mistä stressaa!
Nämä kuvat on ulkosynttäreiltä meren rannalla, erittäin hieno idea!
Kylmää oli mutta tunnelma oli lämmin ja iloinen.
Kannattaa tehdä asioita vähän erilailla ja varsinkin kannattaa tehdä asioita!
Eikä vain haaveilla. Siinä minulla on vielä hommaa.
Tämän juhlavuoden asialistalla oli toteuttaa eikä vain huokailla.
Jatkan kohti tavoitetta!

Denna tredje advent har inneburit fotografering, skidåkning och julkrans pysslandet.
Låter ju ganska roligt och har också varit det.
Njuter också massor av den faktum att jag orkar inte stressa alls över julförberedelser mera!
Det har jag minsann gjort på gångna åren… Vilken glädje att märka hur ljuvligt adventtiden kan vara när man
ger upp med det som är alltför tidskrävande, visar nåd mot sig själv om man inte orkar. Sitter ner,
hör på julsånger och bara andas. Tänk att ibland man måste stiga höga berg att bara fatta det enklaste.
Bilderna är från ett kalas ute på havsstranden.
Kallt var det men stämningen var varm och glad.
Man ska ju göra saker och inte bara drömma. Det har jag ännu under arbete.
Så många roliga saker som man drömmer men få inte gjort.
Men, jag är på väg!