2021


Uusi vuosi on nyt alkanut.
2022 siihen lukemaan pitää nyt tottua.
On ollut aika väsynyttä välipäivien vietto minulla.
Vuosi 2021 oli melkoista menoa.
Max ja Henna saivat toisensa, oman lapsen häät ovat kuin kimmeltävä timantti viime vuoden muistoissa.
Täytin 50 vuotta! Juhlittiin ja olen erinomaisesti tottunut olemaan viiskymppinen.
Silti helpottaa lisätä #fiftyisthenewforty…
Oli paljon töitä, mukavia, haastavia, stressaavia, iloisia ja merkityksellisiä.
Lomaa ei oikein ollut. Oli suurta huolta läheisen sairastumisesta mutta saatiin iloinen parantuminen.
Oli hautajaiset, hyvästelimme ystävän.
Mutta oli myös ihmeellistä, uuden ihmisen syntymä sai
loppuvuoden kääntymään iloksi!
Tuntuu kuin olisi juossut itselle aivan ylimitoitetun maratonin ja nyt ei jaksaa liikuttaa evääkään.
Taisin jouluaattoon asti suorittaa yhtä sun toista. Sitten lopetin.
Nyt olen saanut huilata.
Vähän hiihtää. Vähän kuvailla. Vähän jo haaveilla.
Kiitollinen perheestä, tästä hetkestä, terveydestä.
Taivaan Isän siunausta tulevaan vuoteesi!

Ett nytt år har börjat, 2022 ligger framför oss.
Det känns att vardagen kunde vänta lite till, man kunde pausa ännu.
Året 2021 var en händelserik år minsann.
Max och Henna fick varandra, vilken kär och vacker minne deras bröllopsdag är!
Jag fyllde 50 år, vi firade, jag tycker att det är ju helt ok att vara 50.
Dock vill man tillägga ännu #fiftyisthenewforty men i alla fall…
Det var mycket jobb. Olika, roliga, stressfulla, intressanta, betydelsefulla jobb.
Det fanns inte riktigt semester. Det var otroligt oro av sjukdom i närkretsen, men vi fick det man alltid
önskar sig, våra kära blev frisk.
Så gick det inte med min vän, det blev en sorglig begravning.
Men så kom glädjebud, ett nytt medlem i släkten var född i november!
Så på julafton slutade jag att prestera och hålla på med min ”to do” lista.
Kanske därför har jag mest bara varit och ätit på mellandagarna.
Varit är trött.
Tacksam att jag nu har fått vila lite, fota lite, även drömma lite.
Tacksam för familjen, nuläget, hälsan.
Må Gud välsigna vår inkommande år!