Voi koronakevät…
Mitä kaikkea on lykättävä eteenpäin ja mitä kaikkea tylsää se on tuonutkaan mukanaan.
Eilen oltaisiin vaellettu Öjan Yövaellus. Hyvässä säässä.
Illalla laiteltiin viestiä miten juuri nyt olisi täysi tohina päällä, whats up-viestejä tulisi talkooryhmään tasaiseen tahtiin,
puolen yön aikaan ohi vaeltaisi otsalamppujen jono kohti maalia.
Voivoi.
Mutta ensi vuonna, sitten nautitaan!
Miten vähän on nähty äitiä ja isää kevään aikana.
Miten paljon on pitänyt kaikkien pinnistellä, yrittää pysyä reippaana ja positiivisena kun oikeastaan
haluaisi vain kunnolla protestoida ja raivota turhauttavalle tilanteelle.
Tänään nähtiin kumminkin, Niskankoskella piipahdettiin ja päivä parani heti.
Yksi on ainakin sama kuin ennen ja se on mökkirannan rauha ja rantasaunan löylyt.
Niistä ehdittiin nauttia kun sää oli aurinkoinen.
Voi miten sitä ikävöikään tavallista, voi kun se olisi pian, edes melkein tavallinen arki.
