Tulppaaneja ja eukalyptuksen oksia, aika pienellä vaivalla saa iloa leikkokukista! Tulppaanit vielä kotimaisia. Keittiössä on nyt Öja tarjotin, kyläyhdistys myy, tein toiveiden mukaan tekstit. Tosi hyvä idea, kaikki kylän paikannimet koitettiin tarjottimeen saada. Tänään piti Valtteri myrskyn vallan raivota, lunta on saatu mutta tuuli on kyllä kaukana myrskystä. Sopiva päivä tuli silti pullan leipomiseen. Taas oli joku kansallinen päivä, hiihtopäivä ilmeisesti, en ehtinyt hiihtämään. Tarvoin tuolla lumisia polkuja koiran kanssa, urheilukello näytti että enemmän paloi kaloreita siinä hommassa kuin eilen hiihtäessä. No se oli hyvä se, koska pullia tuli sitten syötyä ja iltaruoaksi kebaprullat haettua. Mahtava tasapaino!
Tammikuun viimeinen viikonloppu on jo selvästi valoisampi. Aurinko laskee neljän maissa ja siitä innostuneena ehdittiin jäälle kameran kanssa. Sen jälkeen ehdin naapurikuntaan hiihtämään lyhyen saunalenkin ja tässä ehtii vielä perinteiseksi jo muodostunut perjantai blogipostaus kirjoittaa! Saunahan se tietenkin lämpiää ja marketista nippu tulppaaneja on aseteltu vaasiin. Hyvä mieli vähemmästäkin. Ensi viikonloppuna onkin jo vuoden ensimmäisen hääparin kuvaus. Näissä tunnelmissa on kiva alkaa viikonlopun vietto!
Sista helgen i januari är redan betydligt ljusare. Solen går ner fyratiden och vi var inte sena den här gången att gå till stranden med Tinka. Efter en kort fotolänk till isen hann jag skida en bit i Bosund, äta och sitta ner med datorn för att skriva fredagsbloggen! Bastun är snart varm, fräscha tulpaner finns i vasen och helgen får börja. Man blir ju lycklig av mindre kan man säga! Njuter av ledig helg, nästa helg ska det fotas årets första brudpar. Det blir roligt! Men nu tar vi helgen, ha det gott!
Sunnuntain ja vieläpä vaalisunnuntain kunniaksi tein amerikkalaisia pannukakkuja. Saatiin vaalikahveille mukavaa seuraakin. Ja eilen niitä Runebergintorttuja tuli tehtyä kun nuoriso niitä kaipaili. Hiihtolenkkejä ei ole oikein saanut tehtyä mutta onneksi tuo koira kuljettaa lenkeillä. Suurta onnea on kovaksi tallautunut moottorikelkan jälki metsässä aivan eri reiteillä kuin tavallisesti kuljetaan. Eilen käveltiin pitkästi jäällä ja metsätiellä. Illalla sain istua hetken kirkossa, antaa musiikin ja sanan kantaa kohti arkea. Tämmöinen viikonloppu on kuin miniloma. Valokuvia otin varmaan neljä kappaletta. Kuin pisteenä iin päällä lämmittelen tässä sunnuntaisaunaa kun yksi lapsi on käymässä tänäänkin. Iloa viikkoosi toivottelen!
Vapaan lauantain kunniaksi piti jotain leipoa, ei Runebergintorttuja vaikka aika läheltä liippaa nämä vadelmaluolat. Vähän on outo käännös, hallongrottor ruotsiksi. Enkä ole missään suomenkielisessä reseptissä törmännyt just näihin. Eli ehkäpä ihan suomenruotsalaisia leivonnaisia! Ainakin liika hyviä! Sen verran verkkainen tahti on vapaapäivänä, etten ehtinyt hiihtämään aivan päivänvalolla. Lähdin hämärässä Öjan latua ja hiihtelin sitten tuossa pellolla kuunvalossa ympyrää. Olipa mahtavaa! Että on latu, ettei kukaan näe kun sahaa edestakaisin, aivan loistava sää, liukas latu ja lämpiävä sauna. Sain ilmeisesti lähipiirin kyynelehtimään eilen kirjoituksellani, koitan tänään pysyä kevyellä polulla ja toivon enemmän ilon läikähdyksiä jokaiselle. Palaan vielä eiliseen hetkeen saunan jälkeen. Istuin terassin portaalla, kuuntelin tuulen huminaa kuun valossa, kynttilän liekki lepatti lyhdyssä, savun haju osui nenään. Sydän aivan täynnä iloa.
Lediga dagen till ära blev det bakverk idag. Mina nya favoriter, hallongrottor! Alldeles för goda. Jag blir automatiskt ganska slö på en ledig lördag, hinner hälften vad jag tänkte hinna. Därför hann solen gå ner innan jag fick skidorna fram och for till Öja spåret. En bit vågade jag skida i skogen innan det blev för mörkt, sen blev det fram och tillbaka skidning på åkern mitt emot oss. Så skönt! Månljuset, bra spår, utmärkt glid, ensamhet men nära hemmet, underbart helt enkelt. Mina kära fällde visst några tår efter min blogginlägg igår, skall försöka hålla mig i glada tankar idag och hoppas glädjestunder till allihopa. I går satt jag efter bastun ute på trappan och stornjöt. I månljuset lyssnade jag hur vinden susade i trädtopparna, kände rökdoft i näsan och var alldeles varm i kroppen och själen.
Tammikuun puolessa välissä ollaan! Kun viimeiset joulutortut on nielaistu saa alkaa Runebergintorttujen ohjetta kaivamaan esille. Ajan kuluminen on ihmetyksen aihe aina, näkökulmat vain vaihtelevat. Saara, ihana veljentyttöni joka juuri syntyi Helsingin Käpylässä, on 8 vuotias koululainen! (Kuvissa Saaran äiti ja isi sekä mummu ja pappa.) Ollaan koiran kanssa oltu viikko kahdestaan kun Tomppa on reissannut työn puolesta. Yksinoloon olen tottunut mutta silti välillä ihmettelen että lapsukaiset todella ovat aikuisia, asuvat omillaan, voiko olla että saa vain huolehtia itsestään (ja vähän koirasta)? Haikeutta ei niinkään, enemmän iloa aina, mutta joskus kyynel tulee silmään pelkästä ihmetyksestä että elämä on tämmöistä! Kun lapset on pieniä ja syli on täynnä ei mitenkään voi uskoa että tämä aika tulee näin pian. Se on hurjaa ja silti mahtavaa. Näin sen pitää mennä. Onnellinen että sain olla lasten kanssa niin paljon kun olivat pieniä. Se aika meni talteen ja pysyy sydämessä aarteena aina.
Hej januari månad, hälften har redan flygit förbi! Man hinner ju knappt svälja ner sista jultårtor när receptet av Runebergstårtor ska sökas fram. Oändlig är ens undrandet över tidens gång. I första bilder sötaste Saara, brorsdotter som föddes just i Hfors men nu fyller 8 år! I andra bilder Saaras mamma o pappa och mommo o morfar. Vi har varit ensam hemma med hunden denna vecka. Jag är van att vara ensam men ibland slår tanken så att tårarna kommer, att livet är så här? Att mina barn på riktigt är stora och har eget liv. Jag får faktiskt med gott samvete ibland bara ta hand om mig själv (och hunden). Det är underbart och mäktigt. Jag sörjer inte över det, glädjen är stor. Tacksam att jag fick vara hemmamamma när de var små. Den tiden far iväg fortare än man någonsin kan fatta men för alltid finns i mitt hjärta. Dyrbar skatt är det.
Juhlaviikonloppu alkaa olla takanapäin. Koko viikon jännittämisen jälkeen sain iloita että pääsin osallistumaan Laurin ristiäisiin ja Saaran synttäreille! Tämä pandemia opettaa todellakin iloitsemaan kaikista kohtaamisista. Pikkumies sai Tuiran kauniissa kirkossa nimensä eikä osallistunut siskojensa lailla yhtä suuriäänisesti tapahtumaan. Vain kevyet vastalauseet esitti kun pienen pään kasteli kastevesi. Miten juhlava ja pyhä toimitus! Sitten kahviteltiin kirpeänä tammikuun pakkaspäivänä molempia juhlia yhtäaikaisesti. Otettiin vähän kuvia ulkona parinkymmenen asteen pakkasessa, kuvattavat olivat sitä mieltä toimitus oli kuin avantouinti. Työviikko alkoi jo tänään kun vietettiin kastesunnuntaita ja olin mukana vauvakirkossa lausumassa viime vuoden aikana kastettujen kokkolaisvauvojen nimet. Koko viikonloppu saman aiheen äärellä. Kiitollinen mieli!
Loppiaisena on hyvä laittaa viimeiset jouluiset kuvat tapaninpäivältä. Tänään vielä paistoin hiihtolenkin päälle joulutortut, kuuntelin vielä muutaman joululaulun, lämmitin illalla loput glögit. Kuusi saa kuulemma olla vielä sunnuntaihin. Kyllä sitä sitten on valmis tämän joulun kanssa. Metsälenkkimme on peittynyt lumeen harva se päivä ja lumikenkiä on tarvittu tamppaamaan auki polkua. Öjan latu on avattu ja olen ehtinyt pari kertaa sen hiihtää. Alkaa hiihto taas maistua ensimmäisten nihkeiden lenkkien jälkeen. Huomenna arkea jo ihan oikeasti, kerhohommien valmistelua. Valokuvauksia on varailtu mukavasti, kohta mennään taas! Koitetaan pysyä terveenä!
Uusi vuosi on nyt alkanut. 2022 siihen lukemaan pitää nyt tottua. On ollut aika väsynyttä välipäivien vietto minulla. Vuosi 2021 oli melkoista menoa. Max ja Henna saivat toisensa, oman lapsen häät ovat kuin kimmeltävä timantti viime vuoden muistoissa. Täytin 50 vuotta! Juhlittiin ja olen erinomaisesti tottunut olemaan viiskymppinen. Silti helpottaa lisätä #fiftyisthenewforty… Oli paljon töitä, mukavia, haastavia, stressaavia, iloisia ja merkityksellisiä. Lomaa ei oikein ollut. Oli suurta huolta läheisen sairastumisesta mutta saatiin iloinen parantuminen. Oli hautajaiset, hyvästelimme ystävän. Mutta oli myös ihmeellistä, uuden ihmisen syntymä sai loppuvuoden kääntymään iloksi! Tuntuu kuin olisi juossut itselle aivan ylimitoitetun maratonin ja nyt ei jaksaa liikuttaa evääkään. Taisin jouluaattoon asti suorittaa yhtä sun toista. Sitten lopetin. Nyt olen saanut huilata. Vähän hiihtää. Vähän kuvailla. Vähän jo haaveilla. Kiitollinen perheestä, tästä hetkestä, terveydestä. Taivaan Isän siunausta tulevaan vuoteesi!
Ett nytt år har börjat, 2022 ligger framför oss. Det känns att vardagen kunde vänta lite till, man kunde pausa ännu. Året 2021 var en händelserik år minsann. Max och Henna fick varandra, vilken kär och vacker minne deras bröllopsdag är! Jag fyllde 50 år, vi firade, jag tycker att det är ju helt ok att vara 50. Dock vill man tillägga ännu #fiftyisthenewforty men i alla fall… Det var mycket jobb. Olika, roliga, stressfulla, intressanta, betydelsefulla jobb. Det fanns inte riktigt semester. Det var otroligt oro av sjukdom i närkretsen, men vi fick det man alltid önskar sig, våra kära blev frisk. Så gick det inte med min vän, det blev en sorglig begravning. Men så kom glädjebud, ett nytt medlem i släkten var född i november! Så på julafton slutade jag att prestera och hålla på med min ”to do” lista. Kanske därför har jag mest bara varit och ätit på mellandagarna. Varit är trött. Tacksam att jag nu har fått vila lite, fota lite, även drömma lite. Tacksam för familjen, nuläget, hälsan. Må Gud välsigna vår inkommande år!
