Lokakuun viimeinen viikko ja vähän lumentynkää jo satanut.
Pikkuisen pakkasta ja aurinkoa, ihan mahdottoman kaunis syksyinen keli tänään.
Töiden välissä käytiin piipahtamassa rannalla, koira on todella pätevä syy taukojumppaankin!
Tälle viikolle on luvassa mainoksen tekoa, tuotekuvauksia, rippikuvausta ja muuta mukavaa.
Parasta syksyähän tämä on vaikka juuri nyt kevääseen on piiitkä aika.
Anni on nyt kolme vuotta! Ihana tyyppi.
Kävin Oulussa juhlimassa tätä hienoa hetkeä.
Kahden päivän reissuun mahtui paljon.
Junalla kohteeseen, valokuvauskaluston päivitystä Oulun Digitarvikkeella,
maukas lounas Jonin ja tyttöjen kanssa Friends & Burgerilla, leikkimistä ja lukemista,
paljon kiinnostavia keskusteluja ja illan päätteeksi Mopo-yhtyeen jazz keikka!
Hauskaa on että sinne mentiin pimeän (mutta hyvin valaistun pyöräily ystävällisen Oulun läpi) Jopoilla ja se on tällaiselle maalla asuvalle eksoottista!
Niin hauskaa tehdä juttuja jotka poikkeavat omista rutiineista täysin.
Lauantaina synttäreiden jälkeen kotiin äidin ja isän kyydillä, loppumatka Wilman ja Samin kyydillä ja samalla käytiin Affun haudalla.
Kaksi vuotta on kulunut tuosta järkyttävästä päivästä kun Affun matka täällä maan päällä päättyi. Sinä päivänä -löytyy täältä.
Haudalla itku tulee heti. Ei voi käsittää että katselee hautakiveä johon tuttu nimi on kaiverrettu.
Elämä jatkuu meillä muilla ja arki rullaa, mutta kun seisoo haudalla se pysähtyy aina.
Ajattelen Anna-Mari Kaskisen sanoja viime viikolta Radio Dein haastattelussa, miten jokaisen elämä on kokonainen jollakin salatulla tavalla.
Mikään ei jää kesken vaikka toisen elämä on lyhyt kuin perhosen lento ja toiselle annetaan pitkä elämä.
Emme voi mitenkään täällä kaikkea käsittää, Taivaan Isän käteen kaikki jää.
Affu ei ikinä unohdu.
Fredag var ingen vanlig dag för då var det Annis födelsedag!
Hela tre år är Anni nu. Jag åkte till Uleåborg med tåg, handlade lite fotoutrustning hos Digitarvike, sen åt vi en smaklig lunch vid Friends & Burger, lekte och läste bok hemma hos Joni o Tiia. Hade många intressanta diskussioner med brodern och till sist cyklade vi genom mörka (men ack så cykelvänlig Uleåborg) och lyssna på jazz!
Redan att cykla dit är ju en upplevelse för en som bara cyklar sommartid och för att motionera.
Hur roligt att göra saker utanför ens vardagsrutiner!
På lördagen efter kalas körde vi hemåt med mamma o pappa, sista biten åkte jag med Wilma o Sami.
Vi besökte Affus graven.
Två år har det gått när det fruktansvärda hände. Affus tid här på jorden tog slut.
Livet går vidare, vardagen rullar men där vid på gravgården stannar det till.
Tårarna kommer strax. Man kan ej fatta att man tittar på gravsten där så kärt namn står.
Jag tänker på Anna-Mari Kaskinens ord från Radio Deis intervju när hon sa att varje liv är hel, oavsett hur lång man får leva här.
På ett sätt vi kan ej förstå har vi alla precis de dagar här på jorden som är menade. Allt ligger på Himmelske Faderns hand.
Affu finns alltid i våra hjärtan.
Viikko lähti käyntiin ihan upeasti!
Aamukahville vaellettiin Annikan ja Tinkan kanssa syksyiseen merenrantaan.
Näissä retkissä on aina se hyöty että voi kuvata vähän varastoon.
Ja tämän työn hyviä puolia on se että voi tehdä töitä vähän myöhempää tietokoneella kotona.
Suoranaista luksusta kulkea hiljaisen metsän läpi,
tulla rantaan, tehdä tulet, höpistä tärkeistä ja turhista asioista joutsenten töräyttely ja siipien läpse taustalla.
Kahvit juotiin ja sitten vaellettiin takaisin.
Mutta koko päiväksi jäi sydäntä lämmittämään hyvä mieli, ystävyydestä, metsäpolusta, merenrannasta ja savuntuoksusta.
Vilken start för veckan!
Vi vandrade till genom tysta skogen och kom till stranden, Annika, Tinka och jag. Tände brasan,
pratade om allt viktigt och oviktigt, lyssnade svanorna på viken, drack kaffe, kände rökdoften.
Sånt lyx!
Att kunna jobba lite senare vid datorn idag är ju perfekt.
Efter en mysig stund vandrade vi tillbaka till vardagen.
Men en varm känsla inuti av vänskapen, skogen, havet och rökdoften.
Lauantaina kuvasin viimeisen hääparini tälle ”kesälle” ja kuinkas muuten kuin assistenttini Wilman kanssa.
Olemme kuvanneet yhdessä kaikki häät, Wilmakin kuvaa mutta kakkoskameralla ja vähän eri suunnista
ellen tarvitse apua valojen, heijastimien tai muiden härpäkkeiden kanssa.
Lauantaina kun keräsimme tarvikkeita (sadepäivä eli haastetta oli) potrettien jälkeen ja vaihdoimme nopeasti vaatteita ulkona kuvauspaikalla (vanhan huvilan terassi) Wilma hymyili että ajattele että voidaan yhdessä tehdä tätä!
No niinpä!
Ei niin ettenkö olisi kiittänyt joka kerta, mutta keskittyminen niin isoon juttuun kuin hääkuvaus on aina täydellistä, vie kaiken huomion.
Vasta jälkeenpäin huomaa että mikä ihana juttu on assistentti jonka kanssa oleminen on ihan saumatonta.
Sitä paitsi Wilmalle voi antaa kameran käteen huoletta, jos ei tiedä mitä tehdä, kysyy ja tulosta tulee.
Ennen vihkimistä on monesti katsottu toisiamme ja todettu että jahas NYT mennään!
Jännitys ja täysi keskittyminen hääparin tärkeään hetkeen, ihan mahtavaa.
Minusta on todella tärkeää että liikun alttari alueella toimitusta kunnioittaen, mieluiten olisin näkymätön, mutta se ei ihan onnistu.
Kuitenkin niin ettei mikään mitä minä teen ylittäisi sitä mistä siinä on kysymys, kahden ihmisen liitosta seurakunnan ja Jumalan kasvojen edessä.
Ihmeellistä on sitä niin läheltä saada todistaa. Joka kerta.
Denna lördag fotade jag mitt sista bröllop för i år. Med min superfin assistent Wilma förstås!
Vi har fotat alla bröllop nu tillsammans, hon har varit med hela tiden eller bara på porträtter.
Hon hjälper mig med utrustning och dessutom fotar med andra kameran när jag inte behöver hjälp.
När vi samlade grejer och bytte kläder på lördagen på en gammalt villa terass (regnig dag, lite mera att tänka på)
log hon och sa tänk nu mamma att vi få göra det här tillsammans!
Just så! Inte att jag skulle ha glömt att tacka varje gång, men bröllopsfotograferingen tar allt koncentration och energi.
Efteråt har man bara kunnat konstatera hur tacksam man är. Att ha en assistent som man verkligen har lätt att jobba med.
Dessutom kan hon fota riktigt bra, bara att räcka en kamera åt henne.
Känslan när vi just före vigsel tittar på varann och konstaterar att jap NU kör vi! är ju underbar.
Spännande och samtidigt en helig stund.
För mig är det jätteviktigt att röra på mig vid altar området så försiktigt som möjligt. Helst skulle man vara osynlig.
I alla fall vill jag att ingenting jag gör skulle ta plats av det som sker.
När två människor lovar älska varann framför församlingen och Guds ansikte.
Det är så mäktigt och heligt varje gång. Att få vara med i det hela.
Ruska on kyllä ollut ihmeellisen ihana tänä syksynä.
Nyt se sataa maahan sitä kyytiä että kohta ollaan pimeän syksyn ytimessä.
Valo loistaa sielläkin, pimeässä syksyssä, se voi olla monta asiaa mutta paras on rakkaus.
Rakkaus oli erittäin hyvä syy näidenkin kuvien ottamiseen.
Anja ja Johan, onnea kihlautuneille!
Vilken härlig ruska vi har haft denna höst.
Nu regnar det ner med fart, snart är vi mitt i den mörkaste hösten.
Mörk behöver inte vara så mörk ändå, många saker kan lysa upp den, men den bästa är ändå kärleken.
Kärleken var också en perfekt orsak för de här fotona.
Grattis till förlovningsparet Anja och Johan!
Lokakuulle suunniteltu miniloma ystävien kanssa on nyt vietetty Glasbruket Resortissa.
Ja olihan se niin hienoa kuin on hehkutettu!
Tyylikäs loma-asunto todella kauniilla paikalla. Hyvää ruokaa hyvässä seurassa, sauna ja poreallas terassilla.
Kyllä kiitos!
Vajaan tunnin ajomatkan päässä oli irtautuminen arjesta.
Tänään olen kuvannut iloisia muksuja (sadekuurojen välissä, kuin ihme oikeasti) ja iltalenkki ehdittiin juuri ja juuri päivänvalolla metsässä tehdä.
Pitkä viikonloppu ja hyvä mieli.
En minisemester med vänner i Glasbruket.
Länge sen inplanerat weekend var härlig och rolig. Så stiligt och vackert det var i Glasbruket!
Dessutom god mat, bastu och bubbelpool låter väl inte illa alls.
Bara en knappa timmes bilresa är också en väldigt stor plus.
Idag har vi hunnit vakna up i lugn o ro, jag har fotat glada barn i Karleby, vi hann ta en lång promenad innan dagsljuset försvann och nu väntar bastu.
Tack för helgen kan man konstatera!
Syksyn iloa ja valoa uimarannalla. Sain kuvata näitä huipputyyppejä taas.
Ei jälkeäkään syksyn kaihosta, uimaan olisi ollut mieli!
Todella kaunis syyshetki saatiin.
Lasten energia ja loputon into on kyllä jotain mitä haluaisi siivun itselleenkin.
Sen verran ehkä on tarttunut että oikeasti olisi kiva käydä jääkylmässä meressä kastautumassa.
Saapa nähdä saanko toteutettua vai jääkö haaveeksi vain.
Viikonloppu on vietetty.
Aika kivaa, jäätiin Tinkan kanssa mummulaan lauantaina kun Tomppa lähti Haapajärvelle suksia myymään
(ja niitähän myös kovasti ostettiin, talvi tulee oletko valmis..).
Siellä olivat myös ihanimmat veljentytöt, käytiin leikkimässä, lenkillä, haravoitiin, maalattiin vesiväreillä.
Kiva oli saada kuvattua pari ruutua omalta kotikadulta kun ruska sen kauniisti kehysti.
Tänään on saatu kotiin Wilma ja Sami Kreetan matkalta, kaikki meni hyvin huolimatta yölennoista ja unettomasta vuorokaudesta.
Tästä opitaan se minkä me jo kerran opittiin, ei lennetä etelänmatkalle yöllä eikä varsinkaan ajeta suoraan kotiin yölennon jälkeen.
Mutta aina oppii ja pääasia että kiva loma päättyi turvallisesti!
Se on eläinten päivä tänään. Mahdollisesti kansainvälinen.
Facebook näitä tuo tietoisuuteen tasaisena virtana.
Pääsääntöisesti en niihin reagoi. Ei ole mitään pahaa vaikka joka päivä olisi jonkun asian kansainvälinen merkkipäivä.
Mutta ei tule reagoitua. Tähän eläinten päivään teen poikkeuksen.
Koska edelleen on uskomatonta että meillä on koira.
Ja mitä kaikkea se on tarkoittanut meidän perheelle. Tässä kuussa muuten 2 vuotta täyttää Tinka!
Se hämmästyttää nyt koska meneillään on taas Folkhälsanin Hälsostegen-kampanja, lokakuun ajan lasketaan askelia.
Ainakin vuodesta 2012 olen ollut mukana (joku vuosi taisi jäädä välistä) ja aika monena vuonna vastuksena on ollut flunssa.
Tavoite 10000 askelta päivässä on paljon! Toimistotyö, flunssa, pienet lapset, isot lapset, aika paljon voi olla esteenä tuolle määrälle.
Olen kaikkina vuosina saanut yhden (!!) kerran tavoitteen täyteen. Ja se oli viime vuonna kun koira oli jo talossa.
Siis ulos lähteminen koirankin kanssa voi vastustaa, mutta kun sen täytyy päästä pissalle, haistelemaan tienvarsia, juoksemaan pallon perässä.
Pitää mennä.
Enkä varmasti lähtisi ilman koiraa heti iltaruoan jälkeen tunnin lenkille metsään!
Ja miten paljon iloa tuosta karvapörriäisestä on!
Siitähän on myös juuri ne riesat ja huonot puolet jotka luettelin itselleni kaikki vuodet kun lapset koiraa tahtoivat.
Ihan kaikki. Punkit, karvat lattioilla, hiekkaa ja meteliä, huolta ja murhetta. Ja pari muutakin huonoa puolta mitä EN osannut arvata.
Ne on ne ILOT jotka olivat niin paljon suurempia kuin saatoin arvata.
Terveenä olen saanut askeleet ylittämään tavoitteet joka päivä. Joka päivä.
Eipä se silti tarkoita että kaikki muu olisi turhaa, luuseria ja laiskuutta!
Joka. Askel. On. Tärkeä.
1000 askelta päivässä on 1000 askelta enemmän kuin 0!
Sitä vaan että jos joku miettii kannattaako koira ottaa. Niin näyttäisi siltä että kannattaa!!
Ps. Ja vielä yks juttu, Tinka haukkuu edelleen kaikille vastaantulijoille, niin että anteeks kaikki viattomat vastaantulijat…
Facebook berättar att idag är det djurens dag.
Varje dag verkar vara någon bemärkelsedag, det är helt ok, men vanligtvis reagerar jag inte.
Tänkte att nu passar det att reagera.
För att Tinka. Ännu bara tänker jag HUR kan vi ha en hund i huset?!
Det är precis så jobbigt som jag tänkt före (emellanåt lite till) men SÅÅ mycket roligare än jag tänkt.
Så mycket kärlek man känner för en hårig fyrbenta vän! Fattar inte.
Sen vilka hälsoeffekter!
Hälsostegen kampanj pågår igen. Har varit med från 2012 kanske, missat några år pga förkylning, varit förkylt nästan varje år det här tiden faktiskt.
Men bara en gång nått 300 000 (c. 10 000 per dag) steg. Det var ifjol när vi hade skaffat en hund!
Före det hade jag ingen chans att få varje dag 10 000! Och jag VILLE nå det.
Men det finns annat i livet också än stegmål och kampanjer. Det finns jobb, barn (små eller stora), sjukdom osv.
Att fixa par tusen steg kl 22 på kvällen har aldrig varit min grej.
Men när man har hund så stiger man upp från middagsbordet och siktar på en timmes länk ut i naturen!
Så otroligt. Det har jag aldrig gjort utan hund.
Nu är man ju inte värdig bara när man når otroliga 300 000 steg i en månad.
1000 steg per dag är mera än 0 steg per dag.
Det räcker om man försöker. För ens egen skull.
Jag ville poängtera det otroliga med att ha en djur. Hade inte fattat det förr.
Man lär sig.
Obs. Tinka skäller ännu till varenda en som kommer emot på länk, så det finns nackdelar i allt, sorry… så vi föredrar skogen det mesta.
Tompan tekemät penkit sopivat meidän nuotiopaikalle täydellisesti.
Selkänojapenkki paranee vain kunhan saa ajan mittaan vähän harmaata patinaa pintaan.
Toinen penkki on meidän pihalla vuosia paikkaansa etsinyt ja nyt se löysi paikkansa rantakivien kainalosta.
Mikä onni istua penkillä ja katsella huojuvaa kaislikkoa auringon laskiessa!
Nuotioon ei ehditty tulia tehdä, mutta lyhdyn ehtii aina sytyttää.
Ja taas ollaan torstaissa!
En nöjd snickare sitter på bänken som han själv har gjort!
Båda bänkarna satt som hanske på vårt ställe. Gamla grå passade perfekt mellan strandstenarna och
den nya blir bara bättre när åren ger den lite grått på ytan.
Hur skönt att sitta bara och titta ut på viken och lyssna på svajande vassen när solen går ner!
Vi hann inte göra eld, men lyktan hinner man alltid tända.
Fina saker. Och nu har vi torsdag redan!
