Lokakuun hetkiä

 

Anni on nyt kolme vuotta! Ihana tyyppi.
Kävin Oulussa juhlimassa tätä hienoa hetkeä.
Kahden päivän reissuun mahtui paljon.
Junalla kohteeseen, valokuvauskaluston päivitystä Oulun Digitarvikkeella,
maukas lounas Jonin ja tyttöjen kanssa Friends & Burgerilla, leikkimistä ja lukemista,
paljon kiinnostavia keskusteluja ja illan päätteeksi Mopo-yhtyeen jazz keikka!
Hauskaa on että sinne mentiin pimeän (mutta hyvin valaistun pyöräily ystävällisen Oulun läpi) Jopoilla ja se on tällaiselle maalla asuvalle eksoottista!
Niin hauskaa tehdä juttuja jotka poikkeavat omista rutiineista täysin.
Lauantaina synttäreiden jälkeen kotiin äidin ja isän kyydillä, loppumatka Wilman ja Samin kyydillä ja samalla käytiin Affun haudalla.
Kaksi vuotta on kulunut tuosta järkyttävästä päivästä kun Affun matka täällä maan päällä päättyi. Sinä päivänä -löytyy täältä.
Haudalla itku tulee heti. Ei voi käsittää että katselee hautakiveä johon tuttu nimi on kaiverrettu.
Elämä jatkuu meillä muilla ja arki rullaa, mutta kun seisoo haudalla se pysähtyy aina.
Ajattelen Anna-Mari Kaskisen sanoja viime viikolta Radio Dein haastattelussa, miten jokaisen elämä on kokonainen jollakin salatulla tavalla.
Mikään ei jää kesken vaikka toisen elämä on lyhyt kuin perhosen lento ja toiselle annetaan pitkä elämä.
Emme voi mitenkään täällä kaikkea käsittää, Taivaan Isän käteen kaikki jää.
Affu ei ikinä unohdu.

 

 

 

Fredag var ingen vanlig dag för då var det Annis födelsedag!
Hela tre år är Anni nu. Jag åkte till Uleåborg med tåg, handlade lite fotoutrustning hos Digitarvike, sen åt vi en smaklig lunch vid Friends & Burger, lekte och läste bok hemma hos Joni o Tiia. Hade många intressanta diskussioner med brodern och till sist cyklade vi genom mörka (men ack så cykelvänlig Uleåborg) och lyssna på jazz! 

Redan att cykla dit är ju en upplevelse för en som bara cyklar sommartid och för att motionera. 
Hur roligt att göra saker utanför ens vardagsrutiner!
På lördagen efter kalas körde vi hemåt med mamma o pappa, sista biten åkte jag med Wilma o Sami. 
Vi besökte Affus graven.
Två år har det gått när det fruktansvärda hände. Affus tid här på jorden tog slut. 
Livet går vidare, vardagen rullar men där vid på gravgården stannar det till.
Tårarna kommer strax. Man kan ej fatta att man tittar på gravsten där så kärt namn står.
Jag tänker på Anna-Mari Kaskinens ord från Radio Deis intervju när hon sa att varje liv är hel, oavsett hur lång man får leva här.
På ett sätt vi kan ej förstå har vi alla precis de dagar här på jorden som är menade. Allt ligger på Himmelske Faderns hand. 

Affu finns alltid i våra hjärtan.