Voi näitä kevätaamuja!
Auringon pehmittämät hanget saavat yön aikana jääkannen, aurinko häikäisee, metsän täyttää lintujen viserrys, ohi lentävien joutsenten äänet, lammen jäällä tallustelevien kurkien toitotus. Polku oli vielä tänäkin aamuna jalkojen alla jäinen ja kova kävellä, joka päivä ajattelee että tänään on varmasti viimeinen lenkki lumipolulla. Tinka juoksee kaikkialle koska hanget kestävät, juuttuu kiinni hihnastaan, ihminen narun päässä yrittää varovasti miten kantohanki kestää ja lumpsahtaa varmasti läpi niin että saappaat täyttyvät lumella, pipo lentää päästä ja kotia tullessa on hiki.
En voi käsittää mikä lahja on nämä aamulenkit (ja kaikki muutkin lenkit) koiran kanssa. Onnea on katsella puiden latvoja ja ihmetellä auringon lämpöä kasvoilla ja vain kuunnella. Ja sitten taas irrotellaan koiraa ja yritetään saada vintiö käsittämään että kyllä se vain kannattaa tulla luokse.
Ensi kerralla taskussa on lauantaimakkaraa…
Oj dessa vår morgon!
Solen mjuknar upp snötäcken på dagen, under natten kommer kölden och gör det hård igen. Stigen bakom oss i skogen är således perfekt ännu en morgon till. Skogen är full av fågelsång av tranor, svanar och småfåglar. Solen värmer ansiktet, hunden springer överallt för att snön bär en liten hund.
Men inte en medeltung matte, som ska ta lös kopplet som trasslats i kvistar. Nej, utan en svettig matte stiger en steg som håller, andra ger efter, stövlarna fylls av snö, mössan flyger av då man kämpar i djupa snön och river lös bandet.
Men det priset är liten jämfört med sköna stunder i solen och tysta skogen, som aldrig skulle bli av utan en envis o söt liten hund.
