fotografering

Vuoden viimeinen lauantai

Kummisedälle niin hirveän paljon kiitoksia joululahjasta (huppari)!
Kiva olla kuvassa ja varsinkin kiva saada vähän kuvata
tässä joulukuun pimeydessä ulkonakin.
Talteen meni vuoden viimeinen lauantai.
Ajallisesti aika tarkkaa puuhaa, vaikka vähän pilvet repeilivät niin valoisaa aikaa riitti ehkä puolisen tuntia.
Ainut oikeasti ilahduttava asia näillä keleillä on että tiet ovat taas sulat joten voi heittää juoksulenkin huoletta ilman piikkejä. Kunnon otsalampun kanssa voi tassutella vaikka pilkkopimeään. Olettaen että riittävän kauan on kulunut aikaa siitä kun vahingossa tuli katsottua (melkein kokonaan) The Grey. Big mistake.
Jännittävät (kauhuelokuvat) eivät todellakaan ole minun juttuni.
Romanttista komediaa.
Mahdollisesti draamaa. Toimintakin menee ja siinäkin saisi mielellään olla hieman komediallinen lähestyminen aiheeseen. Kuten James Bond parhaimmillaan.
Että näin. :)
Niin ja uusintoja voi katsoa aina.
Ei tarvitse suotta jännittää miten lopussa käy. Hahhaa.

Wilma tackar så jättemycket gudfadern av skönaste munktröjan!
Roligt att bli fotad och såå roligt att fota lite ute även under
dessa mörka december dagarna.

En på riktigt positiv sak med urusel vädret är att det går att springa med vanligt löpskorna utan att halka ihjäl sig.
Med en ordentligt pannlampa kan man springa fast längs bäckmörka vägar.
Men dock först nu när tiden har gått sen jag (i misstag) tittade
(nästan hela) filmen The Grey. Big mistake.

Skräckfilmer är verkligen inte min grej.
Romantisk komedi.
Kanske drama. Även action, gärna med lite komedi inblandat.
Som James Bond som bäst.
Livet själv är spännande nog för mig. :)

Kiitos Wilma taas! <3

Vuoden viimeinen lauantai Read More »

Jul i stallet

Valokuvauksen tuomia hienoja juttuja tämäkin joulukuvaus.
Mikä hieno idea Pialta saada samaan kuvaan oma perhe, siskon perhe ja kaikki eläimet jotka suinkin pihalle saatiin.
Hevoset, aasi, vuohet, koirat. Sisälle jäi pupujen ja kissojen kanssa kukko.
Ei tykkää kylmästä maasta. :)
Ja Pian talli! Voiko talli näyttää tältä?!
Elämä keskellä omia rakkaita, omaa eläinlaumaa metsän reunassa,
elämää keskellä omaa unelmaa. Nyt ja tässä.
Ei kohta. Ei joskus.
Nyt.

Julfotografering vid Pias farm igår. Glädje helt enkelt.
Vilken fin idé att samla ihop egen familj, systerns familj och alla djur som gick att ta ut i samma foto!
Hästar, åsnan, hundar, getter. Inne blev kvar ännu en hel del. Som tuppen MajaLisa.
Som tycker inte om snö under fötter
. :)
Jul i stallet minnsann. Kan stallet se ut som Pias?!
Livet på landet. Familjen, djuren, naturen.
Att leva sin dröm. Inte sen, inte nångång.
Utan just nu.

Jul i stallet Read More »

Odotuksen aikaa

Oikeastaan tässä on ihan sanaton.
Minusta tulee täti.
Pikkuinen ihme on tulossa maailmaan.
Kiitos Joni & Tiia kuvaushetkestä!
Täti menee nyt saunaan huokailemaan. :)

Jag är nästan utan ord.
Jag ska bli faster. Tänk.
Ett litet under är på väg till världen.
Tack Joni & Tiia för fin stund vid stranden!
Nu tar vi helgen. Och faster här ska bada bastu.
Lycka. :)

Odotuksen aikaa Read More »

Sista november

Marraskuun viimeinen ja lunta!
Vähän pipareita (kaupan taikinasta, ei ei, Raijan piparit reseptillä tai ei ollenkaan), kotihommia ja ulkokuvausta.
Nyt olis saunan pesu tai juoksulenkki. Hmm…
:)

Lillajulhelgen och vi har snö!
Vi bakade lite pepparkakor (vi konstaterade att vi är bortskämda, det ska nog vara egen deg nästa gång…) hemmasysslor och ute fotografering.
Nu, tvätta bastun eller ut och springa. Hmm..
:)

Sista november Read More »

Polku

Löytyihän se timantti tällekin päivälle!
Äiti-tytär- hetkiä metsäpolulla. Kun kumpikaan ei yksin uskaltaisi sinne. Hahhaaa.
Ihanaa on tyttären kanssa höpötellä ja kuvata.
Nyt vielä yhdelle lenkille ilman kameraa.
Jos malttaa. :)

Se man på!
Jag lyckades hitta diamanten också denna söndag!
Mor-dotter-kamera-skogspromenad kan ge hur mycket glädje som hellst.
Speciellt när ingen av oss skulle våga ut till skogen ensam. Hahhaa.
Men iallafall, dyrbara stunder, kära dotter.
Nu, ännu en länk, men utan kamera.
Få se om det lyckas. :)


Kiva kun kävit blogivierailulla, sinulle
hyvää uutta marraskuista viikkoa toivotellen!

Tarja

Polku Read More »

Talvivarustelua

Neitokaiselle löytyivät uudet talvikengät.
Tämä kirvoitti extempore kuvaussession. :)
Tänä vuonna ollaan ehditty ennen ensilunta löytämään talvitakki (löytyi itse asiassa jo elokuussa!) ja tänään kengät.
Melkein yhtä kivaa kuin itse saisi jotain uutta.
Auringon ja ruskan värittämä maanantai, hyvä alku viikolle!

Unga damen fick idag nya vinterskor.
Detta gav en utmärkt orsak för att fota lite ute på åkern.
I år har vi hittat både vinterjackan (redan i augusti!) och skorna före snön faller.
Så att, vi är nöjda!
Nästan som man skulle ha själv fått någonting nytt. :)
Fin start för veckan, solsken och höstfärger gav finaste oktober måndag!

Talvivarustelua Read More »

Hurisee!

Tiskikone hurisee!
Reilun kuuden viikon kertakäyttöastia – tiskaa kellarissa – tiskaa vessassa – jakson jälkeen ihaninta musiikkia!
Uuni on, keittotaso on ja uuden keittiön ensimmäinen ateria oli ranskikset & kebap & nakit. Että heti lähti gourmeella liikkeelle uusi aikakausi.
Niin paljon sekaisin on paikat vielä että kuvat ovat lauantain keikalta.
Täytyy vieläkin ihmetellä tuota hevosjuttua.
Minkälaista upea yhteistyötä ihminen ja hevonen voivatkin tehdä!
Kaunista.
Kaunis on hevonen ja todellakin itse Cowgirl.
Kiitos Annika että suostuit kuvattavaksi!
Olipa meillä kivaa. :)

Sitter här och njuter av finaste musik, diskmaskin surrar!
En mycket längtat ljud efter över sex veckors engångstallrik – diska i källaren – diska i wc -tiden, kan jag säga.
Vi har ett ugn, vi kan koka i köket.
Och vad blev det för första måltid i den nya köket?
French fries & kebap & knackkorvar.
Så att, not so much gourmé, men glädje nog! :)
Allting är ännu lite upp och ner så bilderna får vänta.

Istället får ni lite bilder från lördagens photo shoot.
Hur otroligt det är när samarbete mellan människa och hästen fungerar på det där sättet? Det är bara vackert.
Hästen är vacker och minnsann Cowgirl!
Tack Annika ännu att du ställde upp så jag fick fota.
Så roligt vi hade! :)

Hurisee! Read More »

Koivikko ja heinäpaali

 

Suuri päivä teinin elämässä.
Kauan kaivattu uusi puhelin polttelee käsissä.
Niinpä mamma käyttää välittömästi tilannetta hyväkseen ja kiristää (no nyt kun sait tuon ihanan, aika arvokkaan, puhelimen niin…) teinin valokuvamalliksi kun tuli nuo heinäpaalitkin hankittua rekvisiitaksi.
On se ihanaa tuo synttärilahjan antaminen.
:)

En stor dag för Wilma.
En sprillans ny telefon är ett faktum.
Och där ser ju en erfaren mamma fina möjligheter att utpressa tonåringen, nå men nu när du har fått finaste telefon så kan jag väl ta några foto av dig…

Snällt ställde hon upp, fastän det var nästan till omöjligt att släppa telefon ur händerna.
Vilken glädje att få ge födelsedagspresenter. :)

Mammakin pääsi nojailemaan koivuun. Lindexistä kiva neule ja huivi. :)
Näihin tunnelmiin!

Koivikko ja heinäpaali Read More »

Kuvataan!

Vielä ehtii ottaa talteen syksyn värit!
Ota yhteyttä ja sovitaan sopiva aika ja paikka syyskuviin. :)
Ännu hinner man ta vara på hösten färger!
Ta kontakt så kan vi komma överens om tid och plats för höstfotografering. :)

Kuvataan! Read More »