Kuten ehkä tiedättekin, olen innokas Folkhälsan aktiivi.
Folkhälsan on upea järjestö joka monitahoisella toiminnallaan pyrkii nostamaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Yksi osa tätä toimintaa on mahtavat kuntokampanjat. Tässä alla mietteitäni juuri päättyneestä Hälsostegen, (askelmittari mukana 30 pv, tavoitteena 10 000 askelta/pv) kampanjasta.
Aina ei voi onnistua sataprosenttisesti. :)

Olen kova kuntokampanja-fani. Varsinkin tykkään Hälsostegen-kampanjasta.
Pyritään päivittäin saamaan 10 000 askelta kasaan lokakuun ajan.
Mahtavaa, intoa täynnä ennen starttia,
tämän nyt pitäisi onnistua kun vähän pinnistää?

Heti kärkeen sattuu olemaan flunssassa, käsittää ettei ihan parhaaseen voi pystyä aluksi. Jokainen askel on tärkeä, siitä kun laskee varpaat lattialle aamulla, siihen asti kun tyytyväisenä vetää untuvatäkin leukaan asti illalla.

Sitten tulee arki vastaan. On kiire, sataa vettä, tulee muita tekosyitä, eikä mittari laula. Päivät kuluvat ja lukemat näyttävät 4965, 8102, 6552… Menee viikko. Alkaa rasittaa. Kuka helkutti keksi että se on just 10 000 askelta??
Lataus lässähtää. Luuseri.
Mitä ihmettä? Tykkään ihan hirveästi liikkua. Haluan pysyä kunnossa,
haluan kerätä askelia, olla aktiivinen ja olla hyvänä esimerkkinä. Kävelen extraa kun pitää töissä kopioida, käyn pikkulenkin lounalla, ramppaan paikallani taukohuoneessa.

Mutta kun yhdeksän jälkeen illalla pitäisi vielä käydä pikku kävelylenkki, tai rampata sohvan vieressä puuttuvat askeleet – se ei onnistu. Luuseri.
Luovuttaakaan ei pysty. Peevelin mittaria ei voi jättää yöpöydälle.
Sitten, tulee se päivä kun lukemat pomppaavat, 13 010 askelta!
Luuserifiilikset katoavat.
Tunnelin päässä alkaa näkyä valoa. Alkaa tuntea itsensä taas – aikuiseksi?
Sillä ketä vastaan tässä kisataan? No itseään.

Enää ei synkkänä suunnittele miten mittari vahingossa tippuu vessanpönttöön, tai uhkaa heittää kapinetta seinään kun illalla klo 22 lukemat näyttävät 8202.
Ei, nyt saan taas langanpäästä kiinni ja tallustelen kiivailematta kohti maalia.

Tykkään vieläkin kuntokampanjoista, tässä en vain saavuttanut sitä mitä halusin.
En saanut 300 000 askelta, sain 245494 askelta.
Siihen pitää olla tyytyväinen! :)

 

När gubben inte hoppar

Motionskampanjer, jag tycker innerligt om motionskampanjer. Man förbereder sig, man är pepp som tusan, nu minsann ska vi gå så stegmätaren går het 30 dagar i rad.
Första dagen kommer, man förstår att det kan inte ännu gå på bästa sätt,
för att man är förkyld.

Nå jaa, alla steg räknas, från stunden när fötterna landar på golvet på morgonen tills dom nöjda försvinner under duntäcket på kvällen.
Sen kommer dagarna fulla med program, regniga dagar, dagarna man har ytterst svårt att förklara VARFÖR mätaren inte visar dom magiska 10 000 steg?
Hur svårt kan det vara liksom?

Flera dagar går med siffrorna 4965, 8102, 6552… En vecka går.
Då blir det kämpigt. Vem har hittat på att det ska vara 10 000 steg??
Med sittande arbete, för långt att cykla eller gå dit,
börjar man känna sig som – en looser.

Jag älskar ju att motionera. Jag går extra steg när jag kopierar,
tar en runda på lunchen, samlar extra steg på alla sätt. Jag vill ju få steg,
hålla mig i form, vara aktiv.
Men att efter klockan nio på kvällen ännu gå ut på en extra runda, eller trampa på stället bredvid soffan lyckas inte. Det lyckas inte. Looser.
Men det går inte att ge upp. Nep, mätarjäveln sitter som limmat fast vid byxkaveln och sen, sen kommer en dag när gubben hoppar, 13 010 steg!
Jag är ingen looser!

Man ser ljuset i ändan av tunneln. Man är lite mera som – vuxen. Vem tävlar man egentligen med? Ja – sig själv.
Man vill inte mera i misstag låta gubben falla i wc-byttan eller kasta
manicken i väggen när det bara visar 8202 steg kl 22 på kvällen.

Nej, man andas lugnt och fortsätter att kämpa, nu med glädje.
Kanske man till o med fortsätter med mätaren efter kampanjen.
Jag tycker ännu om motionskampanjer, det är väl som med allt i livet,
det går upp och det går ner.
Jag nådde inte målet, 300 000 steg, det blev 245494 steg.
Det blev så här i år, vackert så! :)