Taas tuli heinäkuu ja oli aika tehdä mansikkakakku, keittää kahvit ja iloita yhdestä vuodesta lisää.
Syötiin pitsoja omasta uunista, palju oli lämmin ja kakku maistui.
Tällä viikolla oli tuli todettua että saan minäkin paljon aikaiseksi kun koneen kerran käynnistää ja riittävä motivaatio löytyy. Motivaatiota sain synttäreistä vaikka pienet, loppuviikon vieraista ja tulevista Maxin valmistujaisjuhlista.
Ja muistin taas miksen saa siivottua koko taloa kerralla. Kolme kerrosta on aika paljon varsinkin jos fuskaa riittävän kauan.
Kaksi päivää siihen meni mutta nyt hymyilyttää joka aamu kun herää.
Sitten sain synttärilahjaksi teatterilipun joka lunastettiin eilen tietenkin Eskolan kesäteatterissa!
Siellä nauraa hekotettiin koko näytelmän ajan ja väliajalla nautittiin luonnollisesti pullakahvit.
Nyt ollaan taas mökillä. Kotiin jäi terassille iso joukko iloisia nuoria grillaamaan ja nauttimaan kesälomasta.
Itse mietin että onko tämä kesä edes mitenkään paras vuodenaika.
Stressiä pukkaa ja aina on toiveet korkeammalla kuin toteutus.
Taidan tykätä enemmän keväästä ja kukaties alkaisi tykkäämään oikein aidosti syksystä!