Toukokuussa kun kesä vyöryy ja luonto herää tuntuu että ei ole tämän parempaa.
Koska kesä on edessäpäin. Mutta elokuu.
Linnunlaulu on kyllä kadonnut. Jäljelle jää muutama sirputtaja, kurkien tööttäilyt ja joutsenten töräyttelyt.
Mutta kun elokuu antaa parastaan, tuuli on lämmin ja ihana, auringossa on kuuma ja miettii vieläkö sitä pitää ajatella päivettymistä mutta unohtaa sen sitten samantien. Vihreä on jo vähän taittunut keltaiseen ja vedet on kylmät ja kirkkaat.
Niin kaunista!
Ei voi olla tuntematta suurta kiitollisuutta kun saa istua omalla terassilla ja tuijottaa merelle.
Ottaa tietenkin välillä puhelin käteen ja pari räpsyä. Lisää kahvia ja taas huokailua.
Aamu-uinnilla tulee rehvakkaampi olo kun vesi on niin kylmää.
Venetsialaiset on kruunu elokuulle. Saaristo pörrää ensin kun kaikki säntäävät mökeilleen.
Sitten liikenne hiljenee, rannat hämärtyvät, tulet syttyvät ja pauke alkaa.
Sekin on kyllä aika paljon maltillisempaa kuin 15 vuotta sitten.
Rannat lepattavat, roihuavat ja veneet ajavat hiljaa pimeässä.
Terassille virtaa kylmää ilmaa, lisää vaatetta vedetään päälle, vilttejä jaetaan ja istutaan taljojen päällä tuijottaen pimeälle merelle. Viimeiseksi vielä hampaita pestessä pitää kävellä laiturin päähän ja vesi on mustaa ympärillä. Tähdet taivaalla, rantojen mustat siluetit joita tulet kiertävät kuin helminauha. Ei tahdo malttaa mennä lämpimään mökkiin nukkumaan.
Lopulta pitää antaa periksi. Vaimeaan poksahteluun ja ikkunasta näkyviin tuliin nukahtaa.
Kiitos kesä.
