Aamulla oli maa kuuran peitossa. Aurinko tekee siitäkin kaunista. Oikeastaan löydän nykyään aika veikeästi kiinnostavan näkökulman asiaan kun asiaan valokuvaamisen kautta. Esimerkiksi tämä syksy joka nyt tuntuu niin vaikealta muuttaa iloksi. Sekin kameran linssin läpi katsottuna antaa hienoja hetkiä.
Yksinäinen kuuran peittämä kukka (tai heinä, en tunnista kuin timotein ja apilan) on kuin runo. Lehden päässä riippuva vesipisara kimmeltää kuin timantti. Symboliikkaa arkipäivään, kauniit asiat eivät aina ole niin ilmiselviä, joskus pitää kontata matalalla nähdäkseen. :)
Jorden var vit av rimfrosten på morgonen. Det är vackert det också när solen skiner. Egentligen hittar jag på en lustig sätt intressanta synvinklar av nästan allting nuförtiden, via fotografering. Även den mörka och våta hösten visar sitt bästa när man tittar genom kameralinsen.
En ensam frysen blomma (ja eller gräs av någon sort, känner igen typ timotej och klöver) är som en dikt. Vattendroppe som nästan faller lyser som en diamant. Symbolik för vardagen, man måste krypa nära marken emellanåt att se det vackra runt omkring sig! :)
