Author name: Tarja

Pitkä viikko mutta hujahti ohi. Niin yleensä käy kun tekemistä on paljon.
Eikä tapahtumistakaan ole ollut puutetta. Viikon sai aloittaa leirillä nro 2 pienten alakoululaisten kanssa.
Saatiin todeta yhdessä että joskus rukoukset kuullaan samantien.
Niinkin pieni asia kuin kunpa ei sataisi että leiriläiset saisivat nauttia täysillä ulkona
on iso, kun pieniä juoksijoita on 40 kpl. Eikä yhtään kertaa satanut kun oli ulkoilun aika!
Aurinkoa, uintia ja iloisia leikkejä. Jäätelökioskia ja souturetkiä. Jännittävä yö makuupussissa poissa kotoa.
Jännittävää on pian tulossa meillekin kun kaikista pienin päättää tulla maailmaan.
Vielä vajaa kuukausi odotellaan.

Pitkästä aikaa olen viettänyt kaksi päivää Torsön leirikeskuksessa 7-8 vuotiaiden kesäleirillä.
Jos ei ole moista kokenut voin vakuuttaa että intensiivistä on.
Tuon ikäisillä mitään ei tehdä puoliteholla, jos puhutaan niin varmuuden vuoksi huudetaan,
jos siirrytään paikasta toiseen juostaan niin nopeasti kuin ikinä jaloista lähtee.
Vängätään vastaan ja ollaan pettyneitä, viiden minuutin päästä jutellaan vilpittömät silmät suurina ja iloitaan yhdessä.
Hiljaa raamattutunnilla istuminen on vaativaa mutta periaatteessa mahdollista.
Ruokailu ilman että meteli on käsittämätön on periaatteessa melko mahdotonta.
Seuraavaa kesää jäivät odottamaan koska jokaiselle leirille kuulemma pitää päästä ainakin 14 vuotiaaksi.
Väsyneenä kun ajelee kotiin on sielu lämmin kuin auringon lämmittämä laituri.
Kiitollinen.

Toukokuut. Jos on onnellinen niin toukokuut täyttyvät kaikenlaisella tekemisellä niin että päivät vain hujahtavat ja kun vilkaisee eteisen takkeja ihmettelee että toppatakit, syystakit, lenkkitakit, kesätakit kaikki roikkuvat seinällä.
Mitään ei ole ehtinyt vielä pois.
Talvi kesti ikuisuuden, kevät takkeja ei ehtinyt edes vetää päälle kun asteet kipusivat yli kahdenkymmenen.
Meillä on talon salaojitus tehty ja koko pihan on käännetty ympäri.
Ja niin kävi että ensin asiaa surtuani päätin uskoa siihen että tästä voi tulla parempaa – ja tulikin!
On niin siistiä jo nyt että ihmettelen onko tämä edes meidän.
Mökki on siivottu kesäkuntoon ja täällä ollaan nytkin ihan yllättäen saunaa lämmittämässä.
Taas laulavat linnut ja aallot. Aurinko kimaltelee ja saunan savu kiemurtelee.
Vesi on niin matalalla että sitä vielä odottelen että pääsisi talviturkin heittämään.
Vaikka toukokuun hetket menevät nopeasti ehtii niistä nauttia, pitää vain laskea puhelin kädestä ja kuunnella.
Kesä edessäpäin ja se on parasta.

Meidän pihalla on nyt käynnissä pitkään odotettu (ja kauhisteltu)
salaojitus ja kaikkialla on maamassoja, putkia ja kaivinkone.
Viime syksynä katselin pihapiiriä ja ajattelin että tämähän on ihan kivan näkönen!
Näin onneton puutarha ihminen kun on, niin en ikinä ole saanut otetta pihan laitosta.
Nyt yhtäkkiä kaikki näyttikin ihan kivalta. Siinä ei sitten kauan mennyt kun salaojitus petti lopullisesti ja saatiin vettä kellariin. Olen surrut etukäteen että kaikki tuijat ja pikkukuuset on nyt mennyttä.
Vai onko? Ja onko katastrofissa kuitenkin jonkun uuden alku?
Jopa paremman kuin ennen.
Nyt tuntuu jo siltä eikä kaivinkone ole edes vielä lähtenyt!
Uusia pihasuunnitelmia, pikkuisen terassin laittoa ehkä ja yhtäkkiä kaikki onkin uutta ja jännittävää!
Semmoisia ne elämänmuutokset tuppaavat olemaan. Luopumisen kautta uuteen.

Kuvattiin Jaanan stailaama myyntikohde vappuviikolle Kokkolan Asuntomestareille, käykää vilkaisemassa!

Anu sai ystäviltä valokuvaus lahjakortin minulle ja oikeaa ajankohtaa on haarukoitu eri syistä aika kauan.
Ja lauantai aamuna saatiin kaikki sopimaan ja lähdettiin metsään.
Käveltiin polulla, puhuttiin elämästä, kuunneltiin linnunlaulua, kuvattiin ja taas puhuttiin.
Askel oli keveä ja hymy leveä kun palattiin!
Ihmeellistä miten paljon se ihmiselle antaa, että näkee itsensä armollisesti ja yllättyy iloisesti.
Että saa jakaa iloja ja suruja mutta ennenkaikkea nauraa yhdessä.
Se on kultaa se.

Työn juhlaa oli tämäkin vappu.
Kevätkelien parasta antia saatiin yllättäen ja sehän tarkoitti ettei tänään juuri sisällä ole oltu.
Pitkän aamulenkin jälkeen makkaranpaistoa ja pihan haravointia niin kauan kuin jaksoi.
Sopivin väliajoin tankattiin simaa ja munkkeja.
Illalla vielä syötiin lisää munkkeja kun saatiin vanhemmat ja nuoriso kylään.
Ja Hennaa ehdin kuvata, sekin oli juhlaa.
Uskomatonta on seurata miten tuo ihme kasvaa päivästä toiseen.
Niin on alkanut toukokuu.

Aika kotoisaa rauhoittua viikonlopun viettoon kun vesisade jatkuu vaan,
kynttilät sytytetty (koska kylmän kalseaa), radiosta tulee merisää, kahvi tuoksuu ja kohta sauna lämpiää.
Kotoisaa ja onnellista. Viereeni istahti eilen kyläkirkolla leski jonka yksinäisyys tuntui musertavalta.
Puoli vuotta oli kulunut kun elämä kääntyi tavalla jota ei ikinä toivonut.
Yhtä kauan oli heilläkin yhteistä matkaa takana kuin meillä Tompan kanssa.
Yli kolmekymmentä vuotta.
Yritän aina kun jauhelihan paistaminen ärsyttää liikaa, kukaan muu ei siivoa, tuota tai tätä ei ikinä tehdä, pysäyttää itseni. Onko se mitä toivon varmasti se mitä toivon? Mitä se tarkoittaisi ettei ikinä tarvisi paistaa jauhelihaa kellekään?
Onko tämä mitä minulla on juuri nyt parasta mitä voisin toivoa? Jos näkisin koko elämän kaaren, jos näkisin sen mitä Luojamme näkee, koko polkumme.
Niin, aika nopeasti kiitollisuus on ihan helppoa ja pinnistelemätöntä.
Harmaa, kylmän kalsea onnellinen perjantai.

Keskiviikkona oli juhlallista, kirkossa järjestettiin Hääyö hienon päivämäärän kunniaksi,
24.4.24 ja useampi pari päätti tulla yhdessä alttarille saamaan liitolleen siunauksen.
Minä sain kuvata kaksi paria, molempia saatiin pikkuhetki kuvata ulkosallakin,
takatalvien määrää ei enää jaksa edes miettiä, katse vaan tulevaan, sulavat ne nämäkin lumet.
Takatalvet siinä unohtuu kun saa ottaa osaa ihmisten iloon.
Tänä iltana kävin Öjan kyläkirkossa kun sinne oli kutsuttu vieras Ruotsista rukousiltaan.
Juhlallista vähintäänkin oli sekin kun tavallisena torstaina pieni kirkko
täyttyy ääriään myöten iloisesta joukosta ja autot täyttivät tienvarsia.
Juhlaa oli viime viikonloppuna kun vietettiin 50 v synttäreitä
Nokialla ja juhlaa keskellä arkea näiden tapahtumien myötä.

Samalla kun aloitin tämän päivityksen teon kuuluu radiosta Sommartiden hej hej..
Perjantai-ilta ja aurinko paistaa keittiöön iltakahdeksalta.
Ulkona laulaa mustarastas kuusenlatvassa, palju on viimein sulanut lumen ja jään alta, lumet on sulaneet tosi nopeasti pihalta. Ilmassa on niin paljon kevättä, sitä on myös kaivannut niin paljon että lapioin ja kolasin lunta tänään auringossa että kasat häipyisivät mahdollisimman pian. Ja sauna lämpenee.
Tästä tulee hyvä viikonloppu, paljun lämmitystä ja sunnuntaina hartaus kyläkirkossa.

Kevään merkkejä sekin että sade piiskaa ikkunoita kun kirjoittelen,
loskaa ja harmautta kaikkialla ja nämä kuvat ovat eiliseltä.
Aivan uskomattoman ihana auringonpaiste, täydellinen nuotiokahvi ja jäällä kävely ilma.
Tämän päivän harmauden pelasti taas iloinen joukko rivitanssijoita illan päätteksi.
Flunssa on väistynyt ja uusi viikko alkaa.
Hyvällä mielellä sitä kohti!