Author name: Tarja

Itsenäisyyspäivän iltana olen sytyttänyt ikkunalle kaksi kynttilää.
Nuorena ajattelin että voi kun ei Suomessa voida vähän riehakkaammin juhlia
Suomen Itsenäisyyspäivää, kun on niin harrasta.
Riehakkaan iloinen voi asiasta olla, mutta se uskomaton ihme että Suomi selvisi itsenäisenä sodasta
ei tuo mitään kaipuuta muunlaiseen juhlintaan.
Uhraus oli valtava, raskas kantaa sodan käyneille läpi koko elämän.
Sanomattoman suuri lahja hiljentää ihmisen, kunnioitus on niin syvää että kun sitä alkaa pohtia, ei voi muunlaista juhlintaa kaivata.
Meidän Itsenäisyyspäivää juhlistettiin kattamalla vähän hienommin ja syötiin yhdessä.
Haettiin joulukuusi äidille ja isälle, tällä kertaa jännittävä kuusijuoksu oli aika selvä peli, meidän joulukuusi löytyikin
jo syksymmällä mökin takaa. Pakkanen hellitti vähän mutta ei tuohon vielä ole tottunut,
lyhyitä on lenkit narskuvalla lumella.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Som alltid, har jag tänt två ljus på fönstret kl 18 på Självständighetsdagens kväll.
När jag var ung tyckte jag att det väl tyst och dystert sätt att fira det här Finlands sätt jämfört med grannländerna.
Men det tycker jag inte mera. Det är så mäktigt att vi är självständiga tack vare veteraner, män och kvinnor,
man blir ordlös och fattar. Bara på det här sättet kan man fira något så stort som krävde så mycket.
Vår kära fosterland.
Hos oss har vi firat med att duka lite finare, ätit tillsammans. Hämtat julgran med mamma och pappa.
Ingen spänning i luften denna gång, vårt gran hittades från villan redan på hösten och ”tävlingen” vem hittar finaste
gick fint. Båda fick fina granar!
Glad självständighetsdag till dig!

Naapurin pienet joulun odottajat kävivät joulukuvauksessa vähän ennen pakkasia.
Voi elämä miten ihania palleroita.
Päiväkerhossa nautitaan myös joulunodotuksesta. Joulukuusi on kerhon nurkassa, tähti loistaa latvassa, on kuunneltu joululauluja leikin lomassa ja mietitty jouluntarinaa.
Harjoitellaan joululauluja ja huomataan että joulujuhlassa menee taas yksinlauluksi kun
pienet mukana laulajat tuijottelevat joulukuusta, pudotaan penkiltä, hihitetään kaverin kanssa ja toivotaan että eikö voida laulaa När det stormar.
Nyt on se perjantai-illan hetki taas kun nautin rauhasta, melkein siivotusta talosta ja ulkona tuikkivista
jouluvaloista. Saan mennä saunaan ja astua sieltä vilvoittelemaan pimeään iltaan.
Lumi narisee kengän alla kuin lapsena mummulla kun ulkosaunalta käveltiin sisälle tupaan.
Saunakahville.

Ensimmäinen adventtisunnuntai on jo kääntynyt iltaan.
Takkatulen ääressä joulunajan ensimmäiset glögit maistuvat aivan täydelliselle.
Monenlaista työtehtävää on viikonloppuun kuulunut kuvauksia ja sitten aivan erilaista.
Yllättävä työpesti päiväkerhotätinä on jatkunut tänäkin vuonna ja siihen kuuluu
kunnia osallistua kirkkovuoden tärkeimpiin tapahtumiin.
Saa olla jakamassa palmun oksia pienille heiluttajille kirkon ovella, lukea päivän teksti,
tänään myös bonuksena kolehtihaavin kanto.
Kun avaa Kaarlelan keskiaikaisen kirkon oven sunnuntaiaamuna kainalossa muovitonkka täynnä palmunoksia,
voi iloiten tuntea olevansa lenkki pitkässä ketjussa meitä kulkijoita.
Jotka avaavat kirkon painavat ovet, astelevat kruunujen alta penkkiin laulamaan Hoosiannaa.
Työviikon päätteeksi sain kuvata kauneinta marraskuuta Hällskärin rannalla.
Meri ei ole jäätynyt mutta jää peittää rantakivet ja on ihan valtavan kaunista.
Nyt saadaan odottaa joulua, aivan jokainen aivan omalla tavallaan.
Joulu ei vaadi meiltä mitään, odottaa vaan vastaanottamaan ilon.

Perjantai-ilta pimenee jo puoli neljän jälkeen!
Nyt siis ollaan jo vuoden pimeimmän ajan keskellä, eli ihan pian (kuukausi menee äkkiä) ollaan jo talvipäivänseisauksen kohdalla. Ja sitten ollaan menossa kohti valoa.
Tänään sain kotiin Wilman pitkästä aikaa! Päivänvaloa riitti pitkälle metsälenkille ja saatiin höpistä.
Rauhallinen viikonloppu tulee nyt sopivasti. Ensi viikolla kuvataan avajaisia, hautajaisia, synttäreitä, yksivuotiasta.
Valmistaudutaan joulujuhliin ja harjoitellaan joululauluja. Seitsemän päivän puristus.
Kuvat ovatkin Kirkonmäen Herkku-Pirtiltä, olen tehnyt heille kotisivut ja kuvattiin sisätiloja jotka olivat jo näin valmiina. Uusi ja todella omanlainen kahvila/leipomo/juhlapaikka Kirkonmäelleä! Kannattaa tutustua.!
Mutta nyt, otetaan vastaan viikonloppu saunoen. Luonnollisesti.

Isänpäivänä onkin hienoa saada kertoa että meidän sukuun on saatu poikavauva!
Viikko sitten hän saapui ja on nyt jo kotona.
Nämä kuvat otettiin lokakuussa kun sankariäiti Tiia uskaltautui Oulujokeen ja saatiin näin
mielettömät odotuskuvat. En olisi uskaltanut moista pyytää, mutta Tiia on tottunut kylmässä uimaan.
Tänään on juhlittu kiitollisin mielin isiä. Syöty hyvin ja nautittu kakkukahvit päälle.
Ihmeellinen on elämän lahja.

Farsdagen till ära får jag berätta att vi har fått tillökning i släkten!
En liten pojke är född och allt är väl, han är redan hemma.
De här bilderna togs i oktober när Tiia vågade sig i Oulunjoki för fotona.
Skulle aldrig har vågat be för sånt, men Tiia är van att simma i kall vatten.
Det är underbart med nytt liv!
Idag har vi firat pappor, ätit gott och njutit av tillvaron.
Tacksam!

Kranssien teko on aloitettu.
Nyt ollaan ajoissa, isänpäivän aattona kaksi tehty!
Suunnitelmissa on joulukorttikuvauksia, siinäpä se syy näin tehokkaaseen toimintaan.
Onhan se ihan hirveän kivaa hommaa, varsinkin vuoden harmaimpana päivänä.
Ja tänään on todella ollut tasaisen harmaata. Yhtään ei ole se harmittanut.
Kaikkein korkeimpaan tuijaan rimpuilin valot paikalleen, liian matalalta jakkaralta luudan kanssa niitä tappelin
korkeaan latvaan. Yhden pikkukuusen kävin sahaamassa ojanpenkalta ja siihenkin valot.
Paljua lämmittelin siinä samalla.
Ah ja voi kun sinne kohta pääsee. Kropassa tuntuu mukavasti päivän riekkumiset.
Pihalla tuikkivat valot ja lyhdyt, savun tuoksu leijailee hiljaisessa illassa.
Ihanaa lauantai-iltaa!

Viulunsoittaja kallioilla.
En ole tainnut näitä kuvia täällä näyttää. Joskus saa kuvatessa kuunnella soittoa!
Kaunis ylioppilas ja kaunis soitin.
Kun itse vain kuuntelee musiikkia eikä tuota sitä, niin on erityistä juhlaa kuunnella livenä soitantaa.
Marraskuun ensimmäinen viikko on ollut oikein viimeisen päälle marraskuuta.
Niin harmaata että aivan naurattaa kun siltojen yli ajelee töihin.
Pimeät illat, huomasin, nehän on mahtavia! Valot tuikkii ja kohta vielä enemmän.
Päälle voi vetää mitä vain, kukaan ei näe vaikka tulisi vastaan, lenkillä saa olla jotenkin ihan itsekseen vaikka tuolla kylätiellä kävelisi. Kuivalla ilmalla tuuli suhisee ihanasti ja onkin jotenkin helppo hengittää.
Sade on vähän ankeaa mutta sen saa nyt unohtaa ja ottaa viikonlopun vastaan.
Yksi vapaapäivä on ja se on huomenna!

Voiko enää olla enemmän lokakuun keli, kun kuvia katsoo?
Täysin tuuleton, äänetön, harmaa ja väritön.
Paitsi että kun hellittää valittamasta näkyy värisävyjä, kuuluu rannoilta iloista juttelua ja moottoriveneen pörräystä.
Tulen rätinä, hotdog ateria ulkona merinäköalalla, reipas kävely metsässä.
Yhtäkkiä tulikin mieleen että voisi napata mukaan pari pieni kuusen alkua niitä ”kausivaloja” varten.
Tuli kyllä niin hyvä mieli kommenteista facebookin puolella eilisestä jouluvalo/kausivalo pohtimisesta!
Kerrassaan hienoa tukea turhanpäiväiseen miettimiseen minulle, kiitos!
Niinpä sieltähän löytyi pari havupuuta mukaan, niin että skodan perä täyttyi eikä aivan tila riittänytkään.
Ja sitten silmäni osuivat ehkä kauneimpaan joulukuuseen! Niin kaunis, onneksi kasvaa paikassa missä ei mahdu kasvamaan isoksi puuksi, parempi mieli kaataa se.
Kunhan saan kahvit juotua niin parit valoketjut lähtee pihalle tänään!
Onhan siellä jo muuten yhdet kun ei nähnyt paljulle kävellä säkkipimeässä.
Huomenna onkin sitten marraskuu!

P.s. Liisa alotetaan ihan pienellä, pari töppyrää kierretään ”kausivaloilla” ja sitten höökiä lisää kun joulu lähestyy!

Kunde vädret vara mera oktober än idag?
Grått, tyst, färglöst, vått.
Det tar en stund men när jag slutade klaga hördes det glada röster längs stränder, motorbåtar och även fåglar.
Öppet eld, hotdog med god sallad ute på terassen med strandvy. Jamen hur skönt!
Sen kom jag ju på att vi kanske släpar hem några små granar så jag kan börja planera
uteljus/julljus! Sagt o gjort. Fina granar trycktes inne i skoda och väntar nu att bli klädd i ljusen.
Hittade även den vackraste julgranen! Nästan synd att kapa av den.. tack o lov växer den i fel ställe, det skulle
aldrig kunna bli en jättegran. Så tänker jag åtminstone.
Så snart hänger jag några ljusslingor till där ute, ”säsongljus” som senare blir mera och förvandlas till julljus. :)
En finns redan. Hittade inte vägen till badtunnan i mörkret så.
Imorgon välkomnar vi november!

Lokakuun viimeiset päivät on kyllä olleet melko paljon pimeämpiä kuin nämä kuvat Oulusta viikko sitten.
Nyt sitten siirretään kelloja ja alkaa vuoden pimein rutistus.
Se on siinä ja siinä etten laita heti ulos ”jouluvaloja”.
Vielä vähän hankaa vastaan vanhat tavat, että adventtina vasta. Mutta valojahan ne vain on.
Ja kyllä voi ihmistä ahdistaa kun pihalla ei näe illalla omaa kättäkään.
Tässä koko jouluvalot ulos- hommassa ei niinkään vaikuta se mitä muut sanovat.
Kuulostelen miltä itsestä tuntuu. Sitä kun on ihminen josta kaikki TUNTUU joltakin ja jouluvalojen laitto
TUNTUU aina joka vuosi yhtä juhlalta. Entä jos se menee pilalle jos hätäilen.
Pitäisikö kärsiä vielä hetki.. Näitä miettiessä se aika kuluu mukavasti, jap jap.
Valoisa olo on muutoin, juuri kuvasin hääparin Kalajoella ja nyt ehdin vielä valoisan aikaan
koiran kanssa lenkille.
Nyt onkin sitten lauantai-ilta, kynttilöitä, sauna lämpiää, kahvi tuoksuu ja viikon työt on tehty.
Elämä se on ihmisen parasta aikaa.

Onneksi asutaan riittävän lähellä että saadaan juhlia yhdessä näitä ihania synttärijuhlia.
Nyt oli Annin vuoro olla juhlien päähenkilö. Viisi vuotta sitten saatiin
tämä prinsessa sukuun. Mietteliäs, päättäväinen ja rohkea Anni.
Nyt kuvattiin oikein innolla koska prinsessamekko, prinsessa korvakorut ja kukka hiuksissa.
Ajelin synttäreille äidin ja isän kanssa, aurinko paistoi, lumi koristi maisemaa.
Enpä voi sanoa että olen valmis lumeen ja talveen mutta onhan se kaunista.
Ja niin siinä vaan käy että lopulta aina onkin ihan valmis uuteen vuoden aikaan.
Marraskuu ihan nurkan takana, pimein ja tylsin kuukausi. Vai onko?
Ai että kuvatessa huomaa miten kauniin sävyt luonto antaa marraskuun pehmeässä valossa,
riisutussa luonnossa, lunta tai ei.
Kauneutta on vaikea löytää edestään jos vaan silmäilee taaksepäin sitä mitä kaipaa.

Igår firade vi fina Anni 5 år.
Jag är så glad att vi bor tillräckligt nära att kunna fira tillsammans.
Fem år sedan fick en söt liten prinsessa i släkten. Bestäm, betänkande och modig Anni.
Som i år tyckte om att bli fotad. För att prinsessa klänning, prinsessa örhängen och blomma i håret.
Vi åkte tillsammans till kalaset med mamma o pappa.
Genom senhöstlig landskap. Soligt ock krispigt.
Jag har alltid fruktad för november, tråkigaste månaden. Men är det riktigt så?
Vilken fin ljus och mjuka färger bjuder denna tid när man fotar.
Man ser inte det vackra framför sig om man bara blickar tillbaka till det som man saknar.