Ilta rannalla

Perjantai-ilta ja saadaan olla mökillä taas ilta-auringon paisteessa.
Meni vähän myöhään, mutta hyvästä syystä, sain ensimmäisen korona rokotuksen!
Saatiin myös kaivettua polkypyörät varastosta ja ensimmäinen lyhyt lenkki eilen illalla tehtiin Mostroträsketille.
Näitä pieniä soistuneita lampia on Öjassa monta, merenpinta on laskenut aikojen saatossa ja jättänyt ne jälkeensä.
Täällä rannassa on pohjoistuuli vienyt veden ja meidän ranta on taas melkein kuiva.
Ei muuten mutta saunasta on melkoisen vaikea päästä edes polven syvyyteen että voisi edes jotenkin kutsua
toimintaa uimiseksi.
Viikko on täyttynyt niin monenlaisesta, töitä ja kohtaamisia, onnistumisia ja pettymyksiä, naurua ja itkua.
Nyt ilta täällä, huomenna vapaapäivä ja sunnuntaina kuvauspäivä.
Hyvää viikonloppua!