Meidän ulko-ovella voi juuri nyt laittaa sukset jalkaan ja hiihdellä ladulle.
Kyllä lumeton talvi saa arvostamaan oman kylän latua! Ja tietenkin ihania, ahkeria tyyppejä jotka
vetävät talkootyönä ladun.
Tänään oli hirveän kylmää ja ehti tulla pimeää, hyvin lähellä oli että lenkki jäi tekemättä.
Tomppa kuitenkin oli lähdössä niin pakotin itseni mukaan.
Pimeään, naapurin pellolle toppavaatteissa, huppu päässä hiihtelemään.
Tähtitaivaan alla, kuunsirppi ja etäällä katuvalot antoivat hivenen valoa. Välillä latu näkyi, välillä se katosi hämärään,
luotin siihen että sukset pysyvät ladulla ja latu on ehjä.
Mitä symboliikkaa!
Kaukaa ei voi nähdä mihin latu kääntyy, läheltäkin joskus näkee niin huonosti että vasta kun on otettava
seuraava askel tulee ladun pää näkyviin.
Elämä.
Kuvat ovat viikonlopulta, kävin Kannuksessa äidin ja isän luona viettämässä laatuaikaa.
Ei ehditty hiihtää mutta käveltiin pitkästi metsässä polkua ja moottorikelkan jälkiä
pitkin. Mikä ihana kokemus sekin!
