Sunnuntai-ilta, lumisade ei hellitä.
Lumivallit pihan ympärillä ovat vaikuttavat. Ei riitä käsivoimat enää lykkimään lumikolalla
lunta niin korkealle, onneksi on mönkijä apuna. Mönkijä kuski alkaa olla jo melko synkkänä
lumentulosta. Katot notkuvat ja renkaat sutivat kun kasat kasvavat.
Itsekin toivon että tässä alkaisi jo olla talven lumet mutta päivittäin ihailen
tätä oikeaa ja kaunista talvea. Ovelta hiihtämään lähtöä ja lumisia puita.
Sain viikonlopun alkajaisiksi kuvata ihan hirmu pientä ihmistä, seitsemän päivän ikäistä
pientä tyttövauvaa. Voi ihmettä, pieniä varpaita, sormia.
Sitten on syöty viimein kermapullia jo meilläkin, on hiihdetty ja kävelty lumikengillä
polkua auki. Joka on sen jälkeen kahdesti jo saanut lumipeitteen.
Töitä on kovasti tulossa ja työn alla jo, kuvauksia ja kotisivujen tekoa.
Täysi kalenteri on suuri kiitollisuuden aihe.
Helmikuun viimeinen viikko alkaa, iloa siihen toivotan!
En glad och stolt storebror Milton fick visa sin lillasyster till tanten som kom
med kameran. Vilken under är pytteliten prinsessa, sju hela dygn har hon varit hos
mamma, pappa och storebror.
Med den här skön uppdrag fick jag börja veckosluten.
Snö och ännu mera snö.
Den som ska hålla på med snöarbete hos oss verkar stressad, även att
man har en mönkijä till hjälp. Tak böjer sig under snön, snövallar är så höga att snart
vet man inte vartpå riktigt allt snö ska skuttas.
Men det är så vackert! Och man får sätta på skidor direkt från dörren och sikta till spåret.
Mycket jobb just nu. Man är tacksam!
Sista veckan i februari börjar, må den vara bra för oss alla!
