elokuu 2021

Kiitos kaikille jotka otitte osaa suruumme.
Tänään sain olla kummipoikamme Valtterin lakkiaistilaisuudessa Kokkolan Länsipuistossa.
Ilmassa oli ihan oikeaa iloa, valmistumisen riemua huolimatta siitä ettei ollutkaan toukokuu.
Kaunista musiikkia ja aurinkoinen sää, hieno tilaisuus.
Nyt ollaankin jo venetsialaisten vietossa mökillä.
Maltillinen pauke kuuluu saaristossa, lyhdyt on ladattu kynttilöillä, ulkotulet odottavat sytyttämistä.
Tuuli on tyyntymässä, aurinko vielä lämmittää, saunan savu leijuu rannassa.
Aurinko alkaa jo laskea, kohta tulet syttyvät.

Kuvat otin viikolla kun käytiin meidän leiripaikalla keittämässä oikeat nokipannukahvit.

Tällä viikolla menetin ystävän.
Helin aika oli lähteä.
Pitkän taistelun uuvuttamana.
Rakasta vaimoa, rakasta äitiä, jäi Helin kaikista tärkein, oma perhe kaipaamaan.
Tunnettiin toisemme vuodesta 1990, kauppaopistoon tultiin samalle luokalle, Heli Keski-Suomesta minä Kannuksesta. Käytiin kylässä, lomareissuilla, saatiin lapsia, oltiin kummeja molemmin puolin.
Kaikilla synttäreillä kakkua syömässä.
Opin kaiken mitä tiedän linnuista Helin ansiosta. Sen lisäksi että Heli tiesi paljon lintuja, Wilma sai kummitädiltä Mauri Kunnaksen Hullunkurisen lintukirjan, se luettiin monta kertaa.
En tiennytkään että mustarastaan laulu on kaikista kaunein linnunlaulu mitä tiedän.
Jään syvästi kaipaamaan vaivatonta yhdessäoloa, ihanaa huumoria,
välittämistä, resepti linkkejä, viestittelyä, kahvittelua.
Mutta tiedän, taivaassa tavataan, eikä enää murheita ole.
Lepää rauhassa, rakas ystävä.

Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.
Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa,
sillä kaikki entinen on kadonnut. Ilm. 21:4

Auringonlaskut.
Niin kauniisti valaisi taivaan eilen että joutui saunasta kipaista
rantaan muutama räpsy ottamaan. Pyyhkeen toki ehti päälle kietaista…
Välillä pitää miettiä tuleeko täälläkin mökillä vain katseltua maisemia kameran tai puhelimen kautta.
Onko se sitten oikeaa nauttimista jos aina miettii mistä kulmasta tulisi paras kuva?
Jos siihen ei nyt ihan kaikkea aikaa laita niin minulle se on oikeaa nauttimista.
Joskus vasta peilatessa toisten ihmisten kautta tai kuvan avulla hoksaa
mitä kaikkea ympärillä onkaan.
On täällä mökillä oltu ilman kännyköitäkin, paikka on ollut käytössä kolmekymmentä vuotta,
ja meidän 2000-luvun alkupuolelta asti.
Nykyään nautin eniten täällä olosta. Ihan ehdottomasti eniten.
On ollut aikoja jolloin on miettinyt mikä tässä nyt on niin hauskaa saunomisen lisäksi…
En osannut nauttia täällä olosta silloin kun lapset kyselivät tunnin välein milloin lähdetään.
Nyt tulevat jos haluavat!
Ja en kyllä enää joka auringonlaskua jaksa kuvata.
Vain ne jota ei voi olla kuvaamatta. :)

Jahas, viikkoraportin aika, on jälleen perjantai.
Mökille on saavuttu, myöhempään kuin olisi toivottu, mutta joka tapauksessa
saatiin tulla. Meidät otti vastaan suloinen merituuli, aurinko ja aaltojen liplatus.
Kahvinkeitin roplottamaan, mukin ja pullan kanssa terassille.
Kullanarvoisia on hetket jolloin voi kaikesta nauttia.
Kuvat ovat maanantailta, piipahdin Oulussa ja käytiin tyttöjen kanssa tervehtimässä
Toripolliisia torin rannassa. Sain pyöräillä jopolla kaupungissa ja ehdittiin sadekuurojen välissä retki tehdä.
Sen jälkeen onkin ollut työn touhua, nyt hetki hengähdetään ja sunnuntaina jatketaan.
Soutuvene erkanee rannasta, kalamies lähtee virvelöimään, minä laitan
saunan tulemaan ja kannan lyhdyt laiturille.
Elokuu ja lämpimien päivien hämärtyvät illat.

Tämän kesän rutiineihin on kuulunut että saavumme tänne mökille,
tyhjennetään kassit, viedään terassi tyynyt ulos, syödään, juodaan kahvit,
seisahdetaan hetkeksi laiturille tuijottamaan kaukaisuuteen ja huokaistaan viikon
touhut hartioilta pois.
Toinen lähtee kalaan, toinen lämmittää saunaa ja kirjoittaa blogia.
Taas on ollut toiveita tälle kesälle jotka eivät toteutuneet.
Silti juuri nyt ne eivät paina yhtään.
On kiitollisuuden tunteita jotka saavat olon kevyeksi.
Sitten on niin syvää kiitollisuutta että on sanaton,
syvästi tietoinen miten hauras elämä on ja hiljainen kiitollisuus vie sanat.
Juuri nyt on sellainen olo.

Denna sommarens rutiner har varit ganska likadana.
Vi anländer till villan. Vi tar ut terass dynor, lagar mat, kokar kaffe, tar en sväng
till bryggan och suckar från hjärtat. Veckans oro och olika jobb försöker vi skaka bort.
Sen far en och fiska och den andra värmer bastun och skriver blogg.
Igen i sommar har jag drömmar och önskemål som inte blev till.
Nu just väger dom ingenting.
Det finns lätt tacksamhet som känns som fjärilar i själen, man har lätt att vara.
Sen finns det tacksamhet som för bort alla ord. Livets skörhet är sann och verklig,
nuets viktighet och värde så klar.
Nu just är en sådan stund av tacksamhet.