Tämän kesän rutiineihin on kuulunut että saavumme tänne mökille,
tyhjennetään kassit, viedään terassi tyynyt ulos, syödään, juodaan kahvit,
seisahdetaan hetkeksi laiturille tuijottamaan kaukaisuuteen ja huokaistaan viikon
touhut hartioilta pois.
Toinen lähtee kalaan, toinen lämmittää saunaa ja kirjoittaa blogia.
Taas on ollut toiveita tälle kesälle jotka eivät toteutuneet.
Silti juuri nyt ne eivät paina yhtään.
On kiitollisuuden tunteita jotka saavat olon kevyeksi.
Sitten on niin syvää kiitollisuutta että on sanaton,
syvästi tietoinen miten hauras elämä on ja hiljainen kiitollisuus vie sanat.
Juuri nyt on sellainen olo.
Denna sommarens rutiner har varit ganska likadana.
Vi anländer till villan. Vi tar ut terass dynor, lagar mat, kokar kaffe, tar en sväng
till bryggan och suckar från hjärtat. Veckans oro och olika jobb försöker vi skaka bort.
Sen far en och fiska och den andra värmer bastun och skriver blogg.
Igen i sommar har jag drömmar och önskemål som inte blev till.
Nu just väger dom ingenting.
Det finns lätt tacksamhet som känns som fjärilar i själen, man har lätt att vara.
Sen finns det tacksamhet som för bort alla ord. Livets skörhet är sann och verklig,
nuets viktighet och värde så klar.
Nu just är en sådan stund av tacksamhet.
