syyskuu 2020

Vielä ehdittiin mökille perjantai-illan viettoon tälle syksylle.
Viime viikonloppuna oltiin ilman sähköjä ja  vielä tänään Aila-myrskyn jälkeen piti sähkölaitokselta
käydä korjaamassa viimeisetkin roikkuvat kaapelit.
Kiitos ihanien mökkinaapurien jotka saaapuivat tänne ennen meitä ja soittivat korjausmiehet paikalla.
Jälleen yhden kiireisen viikon perjantai. Ihmettelen kiitollisena tätä kiirettä.
Että saa tehdä näin paljon erilaisia töitä.
Niinpä rantasaunan löylyt, hämärässä illalla mereltä kuuluva moottoriveneen pörräys,
viileän laiturin ympärillä musta jääkylmä vesi (jonne uskalsin) ja kynttilän loiste on niin pakahduttavan ihanaa.
Tässä ja nyt. Elämä.

Vi hann till villan ännu denna höst. 
Trodde redan förra helgen när vi satt här utan el att det var sista för i år. 
Men nej. Dessutom har vi fått el tillbaka, idag. 
En till fullspäckad vecka bakom, känner mig så tacksam o förbryllad över alla olika sorts jobb jag för göra. 
Att få sitta i strandbastun, gå barfota längs den svala bryggan, stiga i den mörka iskalla vatten, lyssna på båtar som kör fastän solen har gått ner.
Stunder man förvarar i hjärtat. Livet just nu. 

Viikonloput ovat todella lyhyitä kun vapaata on vain yksi päivä.
Mutta silloin minulla on vapaata.
Omenapiirakka ja kahvitermos mukana lähdettiin sunnuntaina mökille kahville.
Laiturilla ei voinut kahveja juoda, tuuli ihan mahdottomasti.
Sisällä sohvalla taas oli kaikki kohdallaan, tuulen ja aaltojen kohina, tulen humina ja tuoksuva kahvi.
Joskus yksi vapaapäivä riittää.
Kun sinne mahtuu hetki jolloin on sanaton, ilman ajatuksia, väsynyt, onnellinen.