Valo on pilkistellyt koko viikon eli auringon ihanat säteet lumihangella.
En ehtinyt kuitenkaan kameran kanssa niitä jahtaamaan ennen kuin perjantaina.
Kahden työn tekeminen on hieman haastavaa minunlaiselle haaveilijalle, siirtyminen
yhdestä hommasta toiseen vaatii aikaa kasata ajatuksia ja varsinkin muistaa kaikki olennainen.
Ajatella että saa tehdä monenlaista!
Työ tuntuu merkitykselliseltä täällä kotona ja erittäinkin seurakunnan päiväkerhossa.
Tällä viikolla elämänpolulla kulkeminen on ollut varsin vertauskuvallista sään kanssa.
Iso huoli ystävän sairastamisesta vie ajatukset tämän tästä umpihankeen, sieltä
tarpominen pois on aina kulkemista kuitenkin auringonsäteitä kohti.
Pienen pieni toivo muuttuu suureksi, valo ei vielä lämmitä, vielä se matalalta meitä käy
tervehtimässä. Mutta vääjäämättä valo lisääntyy, näkyi se sitten kirkkaalla taivaalla tai pilviverhon läpi.
Nyt on aika jolloin ei todellakaan tarvitse muistuttaa itseään miten
kiitollinen monesta asiasta saa olla, kuten terveydestä.
Niinpä kohta karvasukset kainaloon ja ladulle joka lähtee tuosta sadan metrin päästä!
Ihanaa talvi viikonloppua sinulle!
