Mökillä tuulee.
Tuulee niin että sisällä kohisee, ulkona laiturilla täytyy korottaa ääntään kun puhuu. Tuulee niin että pauhun keskeltä juuri erottaa silloin tällöin venetsialaisten alkaneen, kun ilotulituspommit paukahtelevat.
Taas näitä kasvamisen ihmeitä täällä pähkäillään.
Lapset kävivät täällä yhdessä mönkijällä ja häipyivät iltapäiväkahvin jälkeen tyytyväisinä kotiin. Mökissä on tosi kotoisaa, takkatuli rätisee, kynttilät lepattavat,
on hyvää syötävää, on kakkua.
Mutta ollaan nyt kahdestaan.
Kaikki on hyvin, mutta erilailla.
Det blåser vid villan.
Nästan stormar. In i villan är det jättemysigt.
Det brakar i spisen, ljusen lite här och där, gott att äta, solen skiner.
Men.
Vi är här tumanhand. Barnen kom med mönkijä, och for nöjd hem efter kaffe.
Allt är bra, men allt är olikt sig.
Att växa alltså, det är inte bara barnen som har att vänja sig.
Mukavaa venetsialaisiltaa! Önskar er en jättetrevlig venetziad!