Surprise!

Eilen päästiin tositoimiin jälleen yhden ystävän lähestyessä neljänkymmenen vuoden merkittävää ikää. Pahaa aavistamaton ystävämme saatiin yllätettyä huolellisen selän takana suunnittelun ja juonittelun jälkeen täydellisesti!
Voi sitä päivittelyn määrää. :)
Motoristille oli suunniteltu nyt yhden hevosvoiman hallintaa kerrallaan, sekä jännittävää toimintaa vesielementin kanssa, eli melontaa.
Aivan hillitön vesisade hellitti juuri kun Islanninponitalli Cavalonin pihaan saavuttiin.
Jännää ei ollut ainoastaan sankarilla, vaan kaikki neljä pälyilivät yhtä jännittyneinä tallissa, kaikki yhtä tumpeloita hevosten kanssa.
Ratsastuskokemusta ei kenelläkään. Hmm.
No ponit olivat tumpeloihin tottuneet.
Ajoittain sateen jäljiltä niljakkaasta metsäpolusta selvittiin tielle ja lähdettiin koko jono tölttäämään! Enpä ole vähään aikaan saanut samanlaista nauruhepulia kun siinä hevosenselässä holtittomasti hytkyessä!
Vedet valui silmistä ja edellä hytkyvä Katja karjui lopettamaan ankaran hohotuksen, pidätyskyky alkoi olla äärirajoilla. Hahhaa.
Tänään treenikipua reisissä, vasemman puolen selkälihaksissa ja kaulalihaksissa (!!).
Sieltä saareen meloen ja loppuilta meni varsin äkkiä saunatessa, syödessä ja hevosteluille nauraessa!
Onneksi on synttäreitä. Ja ihania ihmisiä, kiitollinen olo!

Igår vad det dags för överrasknings födelsedag firandet för en vän som fyller snart fyrtio år. Vi lyckades överraska henne efter noggrann planering bakom ryggen och i fin samarbete med de nära och kära till henne.
Hur roligt som hellst!
Tyckte hon också. Till sist. :)
Det regnade ordentligt. Lite störande med tanke på att i program var det både ridning och paddling. Halva dagen ute liksom.
Men, när vi anlände till Islandsponnystallet Cavalon slutade det att regna!
Det var inte bara Tiina som stod aning nervös i stallet före ridning, ingen av oss hade ridit förut. Fnittrande amatörer i farten.
Hästarna var van med amatörer. Det gick hur bra som hellst!
Efter en aning våt skogsstigen kom vi till vägen och då satt vi lite fart o på!
Vi fick tölt.
En sån skratt attack jag fick. Tårarna rann då jag dunsade från sidan till sidan utan kontroll i sadeln!
Katja som dunsade framför mig skrek var tyst, hennes ridandet var kanska långt från kontrollerat det också och det var långt till närmaste wc:n.  :D
Huhhuh. Nå idag är jag ”lemin” i lårmusklen, vänster sidan av ryggmuskler och halsmuskler (!!).
Från stallet fortsatt vi med kajak och kanot till holmen och kvällen gick alldeles för fort.
Bastu, smaklig grillmat och vrålskrattandet för dagens händelser!
Lycklig och tacksam för vänner! :)

Melominen, ihan helppoa!

Katjan mökki interiööriä, toisen kerran tällä viikolla, vau!

Sääennusteet pitivät täysin paikkansa. Saatiin aurinkoakin!

Surprise! Read More »