Ilta-aurinko kimmeltää veden pinnalla tyyntyvässä illassa.
Lämmin tuuli suhisee puiden latvoissa, ilta on lempeä.
Meille on syntynyt lapsenlapsi. Oma lapsi pitää nyt käsissä omaa aarretta.
Siihen ei ymmärrys riitä. Lapsi jonka juuri päästit lähtemään omasta sylistä.
Silti se on niin oikein. Kyyneleet virtasivat voimalla kun näin ensimmäisen kerran lapseni rinnalla uuden ihmisen. Se tunne oli selittämätön, sen lähde oli syvä enkä tajua sitä vielä ollenkaan.
Tuo pikkuinen käärö on tullut osaksi meitä.
Kädet jotka pitelevät pientä lähimpänä eivät ole minun.
Mutta varmaa on että omat kädet ovat aina valmiina ottamaan vastaan,
kantamaan, niin kauan kuin päiviä maan päällä annetaan.
Pienet varpaat eivät vielä ole ottaneet askeltakaan ja nyt jo olet niin rakastettu.
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.
Psalmi 139:13-14
