Uudenvuodenaattoaamu on hämyisä ja melko unelias. Tinkaa on ilolla viety ulos puoli viiden maissa, ilolla koska yhtään isompaa vahinkoa ei tämän yön aikana lattioille ilmestynyt. Seuraava reissu tehtiin puoli kahdeksan aikaan. Mutta sillä välillä on nukuttu.
Sitten on syöty, purtu kaikkea kiellettyä ja sallittua, opeteltu istumista, luoksetuloa ja menty taas ulos talviseen aamuun.
Nyt nurkassa tuhisee tyytyväinen koiranpentu vaaleanpunainen maha täynnä ruokaa ja pienet valkoiset tassut välillä unessa juoksuaskelia ottaen.
Ihmettelen.
Että elämä on nyt koiranpennun kanssa sekavaa, iloista, sotkuistakin mutta alkaa asettua paikoilleen.
Sielu alkaa rauhoittua, meitä on nyt viisi perheenjäsentä.
Joka joka kerta kun karvapallero lähestyy häntä heiluen sydämessä läikähtää.
Ihmettelen.
Här sitter vi på var sin dator när dagen gryr. Dagen har börjat länge sen, halv fem tiden var det dags att ta ut lilla hårbollen. Sömnigt och lite trögt, men nöjd ändå för nu hade inga större olyckor hänt på golvet under natten. Sen sov vi lite till. Halv åtta var det dags igen.
Efter det har vi ätit, lekt, bitit allt möjligt förbjudet och lovligt, lärt oss att sitta och komma lite grann, gått ute igen.
Nu ligger en nöjd liten valp i hörnet och sover. Liten rosa mage alldeles full med mat och godbitar av allt skolning, små vita tassar viftar i luften när hon drömmer. Det är märkligt det här.
Livet med en valp. Så roligt, så jobbigt, så full av blandade känslor.
Men skönt att allt känns hela tiden mera normalt. Att vi är fem nu i familjen.
Varje gång hon kommer emot med svansen ivrigt viftande går en våg av värme över mig. Lilla stackarn.
