Tuulee niin että koivikko taipuu syvälle kohti maanpintaa.
Joka on täplittynyt keltaisista lehdistä jotenkin salaa ja yhtäkkiä.
Elämä myrskyää niin monella nyt, niin moni ystävä on myrskyn keskellä omassa elämässään, sairauden tai muun takia.
Sanat eivät tahdo siksi aina löytyä, iloiset, positiiviset sanat.
Miten ne muotoilisi että ne kohottavat eikä painaisi alemmas.
Miten sanoilla halaisi, antaisi voimaa,
sipaisisi poskea jolle kyyneleet alinomaa vierivät.
Elämä on välillä niin kivikkoinen polku, voi vain olla lähellä, ajatuksissa,
kuunnella, ei sanoa niin paljon, mutta aina välittää, rukoilla puolestaan, vaikka etäällä olisikin. Pidetään toisistamme huolta ja etsitään iloa, tänä harmaana syystiistaina!
Höststormen får björkarna böja sig långt ner mot marken.
Marken som mitt i allt är grön och gul av alla bladen som fallit ner.
Det stormar just nu i så många vänners liv, att man ha svårt att hitta ord.
Det är sjukdomar och annat svårt som gör livet så tungt emellanåt.
Vad då säga här, hur då formulera sina ord att inte trycka ner utan lyfta upp.
Att inte göra någon ledsen utan hellre ge lite tröst.
Att hellre krama om med orden, ge kraft, be en bön.
Vara nära även man skulle vara långt ifrån varandra, i tankarna.
Vi ska ta hand om varandra idag, denna gråa hösttisdag och söka glädje, den finns nog!
