Mökillä joulukuussa.
Pimeä laskeutuu ennen neljää, siihen piti olla jo tottunut mutta täällä
se on taas jotenkin uutta.
Heti kun saapuu on pimeää, kynttilät ja pihatulet lepattavat, vessa on kaukana
tontin rajalla, taskulampun kanssa saa sinne etsiä tietä.
Puita pitää kantaa yhtenään ja kaikki kynttilät sytyttää mökissä.
Sitten saa mennä saunaan.
Pihalla palaa tulet tulikorissa, lunta leijailee harvakseltaan, jalkojen alla narisee jäinen lumi,
pohjoistuuli saa kiristämään vauhtia ja puristamaan pyyhkeen tiukemmin ympärille.
Kiukaassa tuli rätisee, kuuma vesi pöhisee säiliössä, ämpärissä se sekoittuu meriveteen jossa jään palaset vielä kelluvat.
Täytyy tyytyä aika haaleaan veteen.
Sitten löylyyn.
Tuoksut, kynttilät, kuumat löylyt, talvi ulkona.
Taivas maan päällä, tämän hetken, juuri nyt ei puutu mitään.
Ulos vilvoittelemaan, höyry täyttää terassin, raikas ilma on ihana hengittää.
Takaisin lauteille. Ei tätä malttaisi lopettaa ollenkaan.
Miten maagisen ihana voi perjantai-ilta joulukuussa olla.
Vid villan i december.
Redan när man kommer halv fyra tiden är det mörkt.
Man borde vara redan van, men nej, det känns konstigt igen.
Eld i spisen, alla ljusen får brinna, iskall villa blir sakta varmare.
Egentligen väntar man bara när bastun är färdig.
Och vilken bastu upplevelse får man!
Ljusen är tända i bastun också, det brinner i eldkorgen ute, snön faller sakta ner.
Det är kallt när man trippar till bastun med bara handduk runt omkring sig.
Att sitta på bastulavan denna mörka fredagskväll i december är himmel på jorden.
Hur magiskt kan man ha det egentligen!
Och hur svårt att sluta bada.
Tacksam.
