Eilen oli kaunis syyspäivä.
Yritän kovasti tykätä syyspäivistä, vähän niinkuin yritän kovasti olla positiivinen vaikka flunssan takia en pääse tänäänkään treenaamaan hirveän mukavan porukan kanssa niin että hiki valuu silmiin.
Luulin että positiivinen kiitollisuus onnistui minulta eilen mallikkaasti.
No ei onnistunut.
Olin iltaan mennessä suuttunut kaikille jotka olivat kotona, syyttä tai syystä ja moneen kertaan. Sitä aina havahtuu siihen ihmettelyyn, miten koko ajan kaikissa ihmisissä on jotain vikaa kun niin ärsyttää. Ja on tosi vaikea nähdä että vika saattaa olla omassa päässä.
Onneksi nämä kestävät minua tekopirteänä/jäkättävänä flunssapäivänä.
Ja onneksi lasagne onnistui yli odotusten joten edes ruoka oli ystävällistä. :)
Igår var det en vacker höstdag.
Jag försöker hårt att gilla höst. Lika hårt som jag t.ex. nu försöker vara nöjd och tacksam fast kan inte delta en jättehärlig cirkelträning idag (heller) med jättetrevliga människor.
Det lyckades sisådär igår. Ingen höjdare att håksa hur felet ligger inte på precis alla andra i huset, att det kanske är sig själv man ska titta i spegeln.
Innerligt tacksam får man vara att de orkar med mig. Mina kära.
Vilken tur att lasagne lyckades över förväntningarna igår.
Så lite kärlek fick iallafall. :)
