Äidin ja isän pihalla kukkii jo.
Viime viikon lämpöpiikki herätti puut ja maan, hiirenkorvia näkyy jo täällä rannallakin.
Keväällä herää aina jotakin itsessäkin. Viikonloppuna kävelin taas tutuissa maisemissa syntymäkunnassani. Nyt piti taistella tämän tästä koiran hämmästellessä miten paljon porukkaa lenkillä oikein voi nähdä ja pakkohan niille oli JOKAISELLE yrittää vähän sanoa että pysykää kaukana mamista… Väistelyä ja taistelua, mutta osittain onnistuttiin ohittamaan uhkaavia lastenvaunuja ja potkulauta tenavia ihan hiljaakin. Elämä koiran kanssa on 50-60 pettymystä ja onnistumista..
No mutta haasteista huolimatta nautin, aina on reittejä jossa saa olla ihan itsekseen vaikka ympärillä on elämää, siinä on jotain hirveän turvallista.
Aurinko lämmitti, lapset pelasivat etäällä jalkapalloa, linnun lauloivat ja kuulin kuovin!
Se tunne kun kuovin ääni kuuluu peltojen päällä ja aurinko lämmittää. Melkein maagista.
Maa on vielä ruskea, tiet pölyiset ja keväinen lämpö katoaa nopeasti auringon laskettua.
Sanon vielä sen, kevät on ihana asia.
