Tarkimmat ehkä huomasivat että tein viikonloppuna kransseja.
Hampaat irvessä, sitä en maininnut, mutta kun joulumarkkinat jäivät välistä eikä kranssitta voi
joulua viettää niin oli pakko kääriä hihat.
Tein parikymmentä vuotta sitten kranssit ja jouluasetelmat itse.
Koska parasta joulutouhua.
Sitten se homma jäi koska yritin vängällä tehdä jouluna kaiken. Aivan kaiken.
Eihän se tämmöiselle haahuilijalle passaa ollenkaan, ahdistusta ja aivan turhaa raivoamista siitä seuraa.
Hyvin pitkälti olen päässyt siihen pisteeseen että jouluahdistusta ei esiinny tai ihan vain nopeaa hermojen kiristystä kun
seuraa ylenpalttisesti joulua tursuavaa somea.
No. Etuoven kranssi ei ollut aivan napakymppi mielestäni ja ajattelin että teen uuden.
Kävin koiran kanssa metsässä, hengittelin raikasta talvi-ilmaa, ihailin kevyttä lumikerrosta,
napsin pihakuusista oksia, muutaman katajanoksan, vähän tuijanoksia. Ostin eukalyptus oksia.
Kellarissa viritin kranssipajan, tuli napsui takassa, joululaulut soivat, ulkona alkoi sataa lunta.
Ja minä tein kransseja ja muistin että tämä justiin on minun joulujuttu.
Muut jutut tehdään sen mukaan mitä ehtii ja haluaa.
Ihana tiistai päättyi vielä ihan yllättäen HIIHTOlenkkiin!
Larsmossa hiihdettiin jonossa 600 metrin pätkää, mikä ilo!
Tänään on ollut sitten tavallisempi päivä.
