Kohta

Vapaan viikonlopun alku perjantaina on kuin kevät. Täynnä toiveita kaikesta, aivan kaikesta mitä kesällä ehtii tehdä.
Viikonloppu tuntuu pitkältä kuten keväällä kesä on pisimmillään. Viimeistään juhannuksen jälkeen huomaa että melko äkkiä tämä kesä kyllä etenee.. Samoin lauantaina iltapäivällä alkaa karista kaikki utopistiset luulot kaiken ehtimisestä.
Nukkua pitkään, ottaa rauhallisesti JA tehdä aivan tavattoman monta juttua, pakollista ja kivaa jota viikolla ei ehdi.
No, ei ehtinyt puoliakaan mutta aurinko ja hyvä mieli pelastavat paljon.
Laituri on kestänyt vielä jäiden rytkettä, terassilla tarkeni pikaisesti kahvit juoda.
Nyt ollaan jo illassa, vielä yksi lenkki koiran kanssa pitää tehdä ja saunatakin pitäisi.
Uudet siveltimet ja tyhjät paperit odottavat.
Toisaalta on niin ihanaa että vilkaisu maalauskamoihin saa aina hymyn huulille. Kohta.